Salo Leo 
7 Merimatkaa ja ihmiselon valoa ja varjoa

Merimatkan alkupuolta kuvaava jakso ei ole niin yhtenäinen kuin aiemmat jaksot, jotka on jaettu lukuihin vain numeroiden perusteella, lukuunottamatta Siljalle omistettua lukua. Sitä kuvaa sekin että luvuilla on useimmiten oma otsikkonsa. Luvussa syvennytään joidenkin mukanaolijoiden elämäntarinoihin tosiaankin kuten joku jo totesi samaan tyyliin kuin ”Pitäjän pienemmissä”, lähinnä sen loppupuolen luvuissa. 

Nämä elämäntarinat ovat varmaankin myös niitä joita Kilpi kirjan ”Alastalon salissa” esiluvussa muistelee kun ”Kummulta kummulle, ristiltä ristille vaellan, luen sammaltuneita kirjoituksia sammuneitten ihmisten haudoilta, sammuneitten, jo vuosia ja vuosikymmeniä sitten sammuneitten, joiden elämä kuitenkin on edessäni kuin eilinen päivä.” ja ”Vuosikymmenien kaukaisuuteen väistyvinä ja kuoleman ankaran rajan tuolta puolen nähtyinä kasvavat nämä hahmot juhlalliseen suuruuteen, kelmenneillä otsilla, sulkeutuneilla silmillä, jäykenneillä suupielillä päättyneen ihmiselämän järkyttävä arvovalta.” Mietteet alkavat olla tuttuja itsellekin kun esimerkiksi viime kesänä kävelimme entisen kotipaikkakuntani kirkkomaalla. Kuinka paljon tuttujen ja läheisten ihmisten hautoja, haikeita muistoja, erilaisia ihmiskohtaloita ja ihmiselon katoavuutta siellä kulkeva kohtaakaan. 

Kilven hahmot Munakarin Jojakim, Toistalon Tapani ja Vierniemen Jooseppi ovat kaikki jotenkin vaikuttavia, hiukan surumielisiä mutta kuitenkin omalla tavallaan sankarillisia ihmisiä. Heissä on jotain sellaista hiljaista suuruutta, mitä tuntuu että nykyihmisiltä monesti puuttuu, tai ehkä sellaista vain ei huomata. Vai oliko maailma pohjimmiltaan silloinkaan erilainen. Taisivat silloinkin Alastalot, Lahdenperät ja Pukkilat olla enemmän esillä ja nämä Jojakimit, Tapanit ja Joosepit huomasi, ja heitä myös kaipasi vain herkästi oivaltava kirjailija. Muistanhan minäkin lapsuuteni ajoilta henkilöitä joiden elämä ei ehkä näyttänyt ulkoisesti merkttävältä, mutta silti heidän kuvansa piirtyy suuremmalla haikeudella ja jopa kaipauksella mieleen kuin monien ainakin ulkoisesti merkittävien ihmisten. Jotenkin heitä muistelee hiukan kuin unta tai satua. Onko sellaista voinut olla olemassa? Munakarista tulee toisaalta mieleen Eurajoen Olkiluodon seudulla saaressa asuneet Munakarin veljekset samoin kuin Porin Yyterin edustalla oleva Munakari jonne ainakin matalan veden aikaan kahlaa jopa kumisaappailla vaikka etäisyys ”mantereelta” onkin varmaan yli puoli kilometriä. 
 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Leo Salo ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20010323 (20010323) o o AJK kotisivu o Kirkolle