Salo Leo 
Albertin loikka juhannuksesta jouluun

Huomaan olevani eräänlainen vapaamatkustaja tässä lukupiirissä. Luen kyllä kiinnostuneena muiden kommentaarit kirjasta, mutta omia mietteitäni en saa tekstiksi asti. Toisaalta se on hyväkin, koska useimmat omat kommenttini olisivat aikalailla jo muiden paremmin ilmaisemien ajatusten tarpeetonta toistamista.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli, miten Albertin voimakas luonnon kauneuden ja onnen kesäinen kokemus: "Mikä maailmassa kuumemmin ihanaa kuin koivun nuojuva latva huojuilla auringon hohdon. Mikä riemu syttävämpi silmään ja heriin kuin päivänpäily kukkasen häilyillä polkutien likillä tai ketojen kiilloilla puuntojen loitoissa, kummatkin kuin kultiin viljatut, loitot ja lähit!", liittyy yhteen talvisen kokemuksen kanssa: "Helisi metsä, kitisi jalas, harvakseen asteli ruuna ja varisten katosi kulkusten ääni oksalta oksalle lumien lomiin kaikujen kätköön. Askel eteni ja matkaa jäi: hyvä oli istua äidin vieressä, reessä lämmin ja vällyissä turvallista, hetkikin kuin viivähteli ja kuunteli kulkuansa."

Tämä talvinen kuvaus puhutteli minua muutenkin kuin siksi että ulkona juuri nyt on kaunis aurinkoinen pakkaspäivä. Eräs parhaita lapsuuden muistojani nimittäin on mm. juuri matkaaminen reessä lämpimien vällyjen alla. Olen vielä sitä polvea jolla on aivan omaa kokemusta talvisesta joulukirkkomatkasta hevosella ja reellä. Se on kokemus jonka soisin vielä nykyisenkin nuoren polven osalle. Mielestäni nykyajan vauhdikkaammatkaan talviset liikkumistavat moottorikelkolla ym. koneilla eivät ole mitään rauhalliseen hevosajeluun verrattuna, jossa matkustaja lepää turvallisesti lämpimien vällyjen suojissa. Olen joskus leikitellyt ajatuksella, miten esimerkiksi Suomen itärajaa seuraillen voitaisiin rakentaa erämainen "kestikievariketju" jossa turisteja kuljetettaisiin hevospelillä läpi talvisten maisemien. Siinä tarjottaisiin turisteille aitoja elämyksiä, eikä vain "rahat pois-henkistä" moottorikelkan pärinää, niinkuin nykyään on tapana. Kestikievareille ja mahdolliselle oheisohjelmalle pitäisi asettaa myös tasovaatimukset johon ei tavallinen erämaahotelli yltäisi. Ohjelman järjestely ei toki edellyttäisi juuri koskaan suuria taloudellisia satsauksia, pikemminkin paikallisen kulttuurin ja luonnon kunnioittamista ja siihen panostamista. Sellainen sopisi ehkä parhaiten valistuneille maatilamajoituyrittäjille, jotka muodostaisivat tämän kievariketjun vai pitäisikö sanoa muodikkaasti "kievarivekoston".

Leo Salo
 

Palautetta 

Aulikki Kari: Joulukirkko

Aulikki:  Selailin monien lukupiiriläisten tekstejä ja useat heistä luettava kirkkomatka sai muistelemaan lapsuuden joulukirkkomatkoja. Minunkin lapsuudenmuistoihini sisältyy monenlaisia kirkkomatkamuistoja, mutta koska kotini oli Uudenmaan kuivilla peltoaukeilla, ei yhtään veneellä tehtyä matkaa. Ehdotuksesi metsä-Suomen joulukirkkoperinteen elvyttämisestä on mainio. Tosin maatilamatkailuyrittäjät sitä jonkin verran harrastavatkin. 

Tue, 27 Feb 2001 22:42:07 +0200 (EET)
markkukari@suomi24.fi
 

Vesa Nuolioja: Volterin rekiretki 

Vesa:  Kaivelin Volter Kilven kirjeistä kohdan, joka sopii hyvin Leon hienon ehdotuksen kirjalliseen syventämiseen.  Olisi mainio ajatus, että itärajan tuntumassa kulkisi talvisin turisteja vetävä hevosraito. Kirkkoreen perässähän voisi lisäksi kulkea vetohihnan varassa varusteahkio, johon voisi lastata suksia ja monoja. Kun perheissä on aina erikuntoisia hiihtäjiä, niin he voisivat kuntonsa mukaan hiihdellä reen vanavedessä lyhyempiä tai pidempiä matkoja. Kun sitten olisi levon tarpeessa, niin pistäisi sukset ahkioon ja menisi vällyn alle rekeen.

Kilpi oli hyvin ahkera kirjeiden kirjoittaja. Hän kirjoitti esimerkiksi kirjailija Lauri Viljaselle peräti yli kuuden sivun pituisen kirjeen 29.3.1934. Kirje on mainio lähde, jos pyrkii muodostamaan mielikuvaa Kilven kirjallisista vaikuttajista. Kirjeessä nimittäin esiintyy ainakin 30 kirjailijan nimi (en viitsinyt laskea tarkkaan). Kirjeen loppupuolella on myös tämmöinen rekiretken kuvaus:

"Muistan elävästi sen kuin ensi kerran elämässäni minulle häämöitti kirjailijantehtävä. Olin n.7:vuotias ja ajoin äitini vierellä, äitini, joka oli matkalla oman äitinsä sairasvuoteen ääreen. Oli talvi, ja lauhkea pakkaspäivä, puut ihanassa huurteessa. Äitini oli valinnut itselleen hyvin tasaisen hevosen, ja matka tapahtui askel askeleelta. Aloin siinä äitini vieressä kuunnella, kuinka kulkuskellon kilahtelu varisi metsiin ja kulki kuin oksalta oksalle pudoten lumisiin etäisyyksiin. Joku tuiki ihana tunto pusersi mieltäni sitä varisemista kuunnellessa, ja tein ikäänkuin jonkun pyhän lupauksen mielessäni, että minä tulen "laulajaksi"!jotta kaikki ihanuus tulisi ilmaistuksi. Sitä kyllä kummastelin lapsen mielessäni, että kuinka voin tulla "laulajaksi", kun jostain kokemuksesta tiesin, etten osaa laulaa. Hälvensin epäröinnin kuitenkin sillä huolettomalla ajatuksella, että kyllä kaiketi sitte osaa kun täytyy. -Olen elämässäni sitte koettanutkin tätä, ja kun en ole "osannut", niin olen ottanut "täytymyksen" avuksi, ja asettanut tehtävät niin, että ne olisivat minun nokkani mukaiset (efter min näbb)." (Kirjeitä, s. 180).

Mainittakoon, että "sitte" ei sisällä painovirhettä. En tunne Kustavin seudun murretta, mutta olen huomannut Kilven jättävän erittäin usein sanasta n-kirjaimen pois. Luin äsken Volter Kilven seuran julkaisemia Kilven nuoruuden kirjoituksia. Niissäkin esiintyy "sitte". 
 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän.

Kirjoita tähänn nimesi:

..ja sähköpostiosoitteesi:

Tämän palauteviestin saa Leo Salo ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20010225 (20010225) o o AJK kotisivu o Kirkolle