Sillanpääläinen taisi joku lukupiirissä sanoa. Ensi vaikutelma teoksesta on rauhallinen maisemamaalaus, kesän ja kukoistavan luonnon kuvaus. Sillanpääläinen taisi joku lukupiirissä sanoa. Tarkemmin katsottuna maisema näyttää muodostuvan vanhenevan kirjailijan omakohtaisista lapsuus- ja nuoruusajan kirkollemeno-muistoista, jotka vain viittauksellisesti on sijoitettu sarjan kahden ensimmäisen teoksen henkilögalleriaan ja tapahtuma-aikaan. Kirkolle teoksesta puuttuu miltei kokonaan aikasempien teosten kiinteä dramaattinen rakenne. Henkilöhahmot ja tapahtumat ovat toisistaan irrallisia ja ne on aika helppo kuvitella soutumatkoilla omakohtaisesti kuulluiksi tai nähdyiksi asioiksi. Kirjassa on välillä aivan lapsen näkökulma. Esimerkiksi pitkän venematkan jälkeinen hauska naistenhuone taivasalla kuvaus, jonka vain hyvin pieni poika voi äitinsä mukana päästä näkemään; samoin Albert-lapsen mielikuvat omista vanhemmistaan. Toisaalta Miljan tilanteen ymmärtäminen vaatii jo enemmän ikää; samoin ympäröivän maiseman hahmottaminen. Saaristosarjan rakenne on hyvin jännittävä. Osat muodostavat ketjun miehuus, vanhuus ja lapsuus. Ensimmäinen osa, Alastalon salissa, on kunnianosoitus menneille tekijämiehille, toinen, Pitäjän pienempiä, muistuttaa kaiken katoavaisuudesta. Kolmannessa, Kirkolle, kirjailija tavallaan siirtyy omine muistoineen itse teokseen, joka samalla on luonnon suuri ylistyslaulu.
|
||
PalautettaVesa Nuolioja: Luonto ei silti ole pääosassa
|
||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20010408 (20010408) o
o AJK kotisivu o Kirkolle