Nuolioja Vesa 
Kirkolle on saaristosarjan synteesi

Otsikko ei sisällä omaa ajatustani. En ole vielä edes lukenut Kirkolle- kirjaa. Totean vaan, mitä joku on sanonut. Alastalon salin johdantolukuhan käsitteli kirjailijan käyskentelyä Kustavin kirkkotarhassa. Kilpi ikään kuin manasi haudoistaan esiin pitäjän jo kuolleita ihmishahmoja. Kirkolle-kirjassa hahmot palaavat takaisin kirkkotarhaan. Lainaan lukupiirimme alkulauseiksi ilmeisesti tämän hetken parhaan Kilpi-tuntijan, professori Pirjo Lyytikäisen tekstiä kirjasta "Vieras, vieras olen minä kaikille", joka sisältää Vilho Suomen ja Volter Kilven kirjeenvaihdon sekä eräitä muita Kilven kirjeitä.
 

Alastalon salissa 

Pirjo Lyytikäinen: "Alastalon salissa on suuri "elämänmyönnön" kirja, jossa huumorin valossa näytetään pyrkivä, yrittävä ja rakastava ihmisryhmä. Se edustaa ihmisyyden aktiivia puolta, johtavaa joukkoa joka toimii yhteisönsä parhaaksi. Platonin Eros (jolla ei ole mitään tekemistä verettömän "platonisen rakkauden" kanssa) läpäisee tätä voimien tunnon kuvausta.

Tämän miehisen keskipäivän teoksen siis käsittelimme viime keväänä Kämärän ja Ihantolan johdattelemina. Emme kuitenkaan malttaneet lopettaa siihen, vaan syksyllä luimme saaristosarjan toisen osan eli Pitäjän pienempiä. Olemme esittäneet siitä omat käsityksemme, mutta lisäyksenä tässä vielä Pirjo Lyytikäisen ytimekäs luonnehdinta.
 

Pitäjän pienempiä 

" "Ylistalon tuvassa" on paralleelikuvaus Alastalon saliin nähden: siinä siirrytään pitäjän johtohenkilöiden , isäntien ja kapteenien maailmasta työmiesten maailmaan ja näytetään, miten johtajien aktiivisuus säteilee toimeliaisuutta talvilevoille asettuneeseen merimiesjoukkoon ja Ylistalon laiskaan isäntäänkin. Parkkipidoista siirrytään samalla arkisemmin hernerokan ääreen. Pitäjän pienempien novelleissa toisaalta täydennetään kollektiivikuvauksia yksilökuvauksilla; esitetään ihmisiä, jotka kamppailevat elämän ja eksistenssin kysymysten parissa. Heitä koskettaa jo kuoleman varjo ja he elävät yhteisön marginaalissa omaa sisäiseen "keräjöintiin" keskittyvää elämäänsä." (Pirjo Lyytikäinen).
 

Kirkolle 

Saaristosarjan kolmannen ja viimeisen osan Pirjo Lyytikäinen luonnehtii näin:

"Kirkolle-romaanissa puolestaan palataan jälleen kollektiiviseen yleisnäkökulmaan , kuvataan ihmisiä kirkkotiellä tai - symbolisesti- elämän tiellä, matkalla kuolemaan. Nyt perspektiivi, josta asioita katsellaan, on kuitenkin toinen kuin Alastalon salissa: elämän ja toiminnan keskeltä siirrytään toistuvasti ikuisuusperspektiiviin. Kirkkotien kulkijat edustavat katoavuuteen tuomittua ihmiskuntaa kaikessa moninaisuudessaan, elämän kasvun, kukoistuksen ja lakastumisen kiertokulussa. Tässä romaanissa pääosan saavat naiset, kun taas Alastalon salissa on korostetusti miehinen kirja. "
 

Keitä tapaamme uudelleen? 

Lyytikäinen siis korostaa Kirkolle-teoksen kollektiivista näkökulmaa ja "naisnäkökulmaa". Saaristosarjan edellisistä teoksista jäi kyllä askarruttamaan monen miehenkin tuleva elämä: Miten jatkuu Jannen "urakehitys", sortuuko Pukkila omaan tempoiluunsa, Kuinka Pukkilan pojan Evaldin naima-asiat edistyvät, kuinka käy Ylistalon Esalle? Hyvin mielenkiintoista nähdä, saammeko näihin ja moniin muihin kysymyksiin lähiviikkoina vastauksen.

Naisnäkökulman korostaminen, johon Lyytikäinen viittaa, antaa kyllä odottaa, että ilmeisesti Alastalolla, Langholmalla, Härkäniemellä ja muilla pitäjän mahtimiehillä ei enää ole Kirkolle-kirjassa keskeistä roolia. Nousevatko esiin tutut naiset? Tapaammeko uudelleen Alastalon emännän ja tyttären? Entä Ketoniemen Riikan? Suorastaan kummallista olisi, jos Ylistalon Miljan ja Pukkilan Evaldin rakkautta ei enää käsiteltäisi. Entä keitä aikaisemmin tuntemattomia naisia kirjailija marssittaa kirkkotielle?
 

Joukko on suuri 

Asko on tehnyt jo edellisten kirjojen kohdalla luetteloita [Ketä oli Alastalon salissa? o Ketä oli Pitäjän pienemmissä? ] kirjojen henkilöistä. Nyt luettelosta tulee aikaisempaa pidempi. Kirjailijan mukaan kirkkoveneessä nimittäin on 98 henkeä. Lainaan Kilven kirjeestä Vilho Suomelle kohdan, jossa hän asian kertoo. Tuo kohta nimittäin osoittaa myös sen, kuinka huolellisesti kirjailija on miettinyt kuvaustensa todellisia esikuvia. Tässä tapauksessa esikuvana on todellinen kirkkovene.

"Muuten olen nyt saanut tietooni, että 'Kihlakunta'-veneestä sittenkin on olemassa alkuperäinen piirros. Se on julkaistu Varsinais-Suomen historia III 226 sivulla! Piirros on vuodelta 1895 eli veneen viimeiseltä ikävuodelta. Tekstissä (s. 224) on myöskin maininta: Kustavilaisilla oli vielä 1890-luvulla 'Kihlakunta'-niminen kirkkovene, johon mahtui helposti 80-henkeä. Tämäkin siis todistaa, että minun 98 henkeäni veneessä ei ole runollista paisuttelua, koska vene on kuvattu tavallista täysiväkisemmäksi. Itse veneen kuvassa on myöskin otettava huomioon, että vene on tyhjä, mutta että vene täydessä väkilastissa painuu peräpuoleltaan enemmän kuin keulasta, ja että piirustuskuva ei siis anna oikeata linjaa veneen asennosta." (Kirjeitä, s. 91-92).

Soudamme siis Kustavin kirkkoon tällaisella veneellä 98:n muun henkilön mukana. Saisikohan veneestä kuvan näille sivuille? Mutta ennen soutumatkaa vaellamme jalkaisin Koilan-Parattulan kylien raitilla. Liikkeelle lähdemme Lahdenperän talolta, joka on edelleen pystyssä Laupuksentiellä ja kuva on tässä:

http://www.wakkanet.fi/~karij/nimet/kustavi/elmnas.htm

Asko Korpela 20010120 (20010120) o o AJK kotisivu o Kirkolle