Nuolioja Vesa 
Kilven asunnot

Hei,

Huomasin, että Pekka on kuvannut ansiokkaasti Kilven Turun asuntoa. Jälleen uusi hauska idea. Kannattaisikohan näitä asuinpaikkoihin liittyviä tietoja koota jotenkin yhteen: 
- Laupusen lomakartanon pihassa oleva muistomerkki synnyinpaikasta 
- Kuva Koilan Matintalosta 
- Kustavin kirkkotarhassa oleva hautamuistomerkki 
- Pekan kuvasarja jne 

Isellänikin tässä olisi pieni tieto: 

Itäinen Kaivopuisto 22 - Mannerheim. Pekka Pihlannon kuvasarja Volter Kilven Turun asunnosta viittaa osaltaan siihen, että Kilpi ei kuulunut siihen suomalaisten kirjailijoiden pitkään jonoon, jolla meni taloudellisesti huonosti. Kilpi olikin lähtöisin melko varakkaista oloista ja hankki myös itse hyvän viran. Saaristosarjan kirjoittaminen oli kuitenkin hänelle erittäin huono bisnes. Erno Paasilinnan kirjassa Yksinäisyys ja uhma (Otava 1985, 49) on tieto, jonka mukaan saaristolaiseepoksen kirjoittaminen kesti 14 vuotta. Tänä aikana Kilpi maksoi virkaansa hoitaneille sijaisille niin paljon, että hän sai saaristolaiseepoksen kirjoituspalkkioina vain yhden kymmenesosan tästä summasta. 

Oli Kilvellä muuten jo nuorena opiskelijanakin sellainen asunto, että nykyajan opiskelijat eivät sellaisesta voi haaveillakaan. SKS:n kustantamassa teoksessa "Vaan väkevää olemista", joka sisältää Volter Kilven kirjeet Anto Säynäslahdelle, on nimittäin heti ensimmäinen kirje lokakuun 2. päivältä 1899 päivätty osoitteessa Itäinen Kaivopuisto 22. Kirjeen viitetiedoissa sanotaan, että asunto oli myöhemmin Mannerheimin talo ja on nykyään museo. 

Kirjeessä on nykyisen Helsingin näkökulmasta katsoen hauska maininta: 

"Mutta muuten minä elän niinkuin prinssi nyt. Tahtoisin oikein, että olisi näkemässä itse. Minä asun Kaivopuistossa, ulkona Helsingistä niinkuin maalla vaan. Huvila, jossa asun, on aivan meren rannalla, ja minun ikkunani antaa ihan merta kohden, muutama lehtipuun latva vaan akkunan alla, ja sitte on kohta meri niin, että jos hyvän vauhdin ottaisi, niin suoraan akkunasta voisi mereen hypätä. Edessä aivan soukan salmen takana on "Klippan'in" uusi somasti rakennettu ravintola,...". 

Vanhoina hyvinä aikoina siis Kaivopuiston ranta Klippan'in edustalla oli Helsingin ulkopuolella olevaa maaseutua! 

terv. Vesa 
 

 

Palautetta 

Kari Jalava: Kuvia Kustavista 

Kari:  Hei
kävin Kustavissa kuvaamassa "tuttuja paikkoja":
http://www.wakkanet.fi/~karij/nimet/kustavi/kirkolle.htm

Kari Jalava 

Vesa Nuolioja: Erittäin hienoa 

Vesa:  Kannatipa taas heittää pieni yllyke. Kiitos Kari. Aivan mainio kuvasarja ja erittäin tervetullut lisä yhteiseen kirjallisuuskekoomme. 
 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Vesa Nuolioja ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20010321 (20010321) o o AJK kotisivu o Kirkolle