|
Kirkkomatkaa on edetty
puoliväliin. Kaikki kolmea vaille sata ovat lähteneet kodeistaan
ja tekevät taivalta ”oman ykseytensä mukaisesti”, joko ajatuksiinsa
vaipuneina, kevyttä pikkupuhetta rupatellen tai kisaillen ja ilakoiden.
Helposti tämän kappaleen kääntää kuvaamaan
keski-iän tasaista, tarmokasta toisinaan yksitoikkoistakin kulkua.
Matkaan on lähdetty rivakasti toisille tietä näyttämään
ja velvollisuuksia hoitamaan (lautamies Lahdenperä), vahvan perinnetottumuksen
voimasta (Lahdenperän emäntä Miina ja Renki-Juho) tai lähtemisen
riemun siivittämänä, kuten nuoriso. Kulku on ajoittain tukalaa
ja yksitoikkoista, mutta jos vilkaiset ympärillesi huomaat luonnon
kauneuden tai kanssakulkijoiden esimerkin oloa helpottamaan (Juho-renki
huomaa Lahdenperänkin riisuneen takkinsa ja raottaa kuumaa nuttunsa
rintamusta raikkaan ilmavirran saamiseksi.) Ansiokkaasti Kilpi kuvaa ihmisen
oman ajattelun ja toiminnan vaikutusta olotilaan ja tunnelman muuttumiseen.
Ensin kulku (lue elämä) saattaa tuntua raskaalta, matka pitkältä
ja keho väsyneeltä, mutta kun ryhdyt toimeen ja teet sitä
parhaasi mukaan unohtaen asiat joita juuri nyt ei voi hoitaa, alkaa kaikki
tuntua ihan hyvältä. Lahdenperän Miina emäntä
harmittelee aikansa valkenemaa panematta jääneitä pellavakankaitaan,
mutta huomaa pian kuinka kepsakasti kulku sentään sujuukin ja
mieli virkistyy s. 196.
Täytyy
myöntää, että pari kertaa hengästyin, kun
luin Kilven luontokuvauksia. Mieleeni tuli, että onkohan se kirjailijan
kannalta tahallista. Keskimatkaa kulkiessaan ihmisen pitääkin
vähän pinnistellä ja hengästyä. Ei kulku aina
niin helppoa ole, mutta tärkeää on olla matkalla. Onhan
myös luonto parhaimmillaan lähes sanoinkuvaamaton kokemus, joten
kirjallisen jonglöörin taitoja siinä tarvitaan ja tottumatonta
lukijaa huimajaa…
Nopean lukemisen rivien välistä olin löytävinäni
runsaasti seksuaalisuuden kuvauksia. En valitettavasti merkinnyt sivuja
muistiin, mutta esim. s. 186 alareunassa ...ja niin oli maa mahlojensa
mehuilla, että morsianta muisti ja maljaa ajatteli ja ratkoja likisti
rinnan saumoissa! Onhan toki kisailevan varhaisnuorison huiskinnassakin
jo hiven esileikin harjoitusta, joskin vielä tiedostamatonta.
Albertin muistelo, kuinka huimaa olisi juosten kiivetä Kuparvuoren
rinteillä, toi elävästi mieleeni omat samansuuntaiset kokemukseni
nuoruudestani, kun harrastin maastojuoksua. Kuinka huiman vapaudentunteen
ja voimakkaan kokemuksen antoi kesäisessä metsässä
juokseminen ja erityisesti nousu mäelle, jossa erilaiset lämpötilat
ja tuoksut vaihtelivat.
Loppukappaleessa lyyrinen kerronta ratkeaa runomuotoon ja antaa viestin
keski-iän asiatäyteisistä päivistä. Tekemistä,
hoidettavia asioita, unelmia ja odotuksia on niin paljon että pakahtua
meinaa. Asiat ovat uomissaan tästä vain eteenpäin kohti
päämäärää.
Peltovainioilla ja niittylaaksoissa 3.3.01
|
Palautetta
Asko Korpela: Mikä
voima sai liikkeelle?
| Asko: |
Selvittelet monipuolisesti ihmisten kirkkomatkan motiiveja ja siitä
havahdun ihmettelemään, mistä oikein perimmältään
on kysymys. On aikamoinen voimanponnistus joka sunnuntai pitäjän
periltä kirkkoon. Onko se osoitus uskon vakavuudesta? Onko kirkon
käskyvallan vahvuudesta? Onko kysymys sosiaalisen tapahtuman vetovoimasta?
Viihteettömien kotiolojen työntövoimasta? Tuskin liikunnan
tarpeesta? Tuskin muodista?
Mitä meidän aikanamme tehdään näin yksituumaisesti?
Ennen televisiota osallistuttiin maaottelumarsseihin, kansanhiihtoon, maatalousnäyttelyihin.
Onko siis nyt Formula, TV omassa nurkassa pystynyt 'epäsosialisoimaan'
ihmiset? Tyydyttääkö 'suksiboksi auton katolla laskettelemaan'
samoja sosiaalisia tarpeita kuin 'joka pyhä kirkkoon' aikoinaan? Onko
media tässä mielessä ottanut kirkon viitan hartioilleen?
Mitä sanoo Aulikki ja mitä sanovat muut?
Mon, 5 Mar 2001 16:05:49 +0200 (EET)
|
Vesa Nuolioja: Määrääkö
talous?
| Vesa: |
Asko esittää hyviä kysymyksiä. Esittäisin
puolestani Askolle ja Pekalle talouselämän tuntijoina ja miksei
meille yleispohdiskelijoillekin erään näkökohdan. Taloudelliset
hankkeet vaativat parkin rakentamisen aikoihin aivan selvästi tietyn
sosiaalisen kiinteyden. Rakentamisen suunnittelu, rakentamispäätöksen
tekeminen, töiden organisointi jne on ollut pienelle maalaisyhteisölle
ankara voimanponnistus. Ei se olisi onnistunut sellaisella minä-minä-filosofialla,
joka nykyisin on niin kovasti muotia. Oli puhallettava organisoidusti yhteiseen
hiileen. Ja sen yhteisen puhurin aikaansaaminen vaati myös yhteistä
"ideologiaa". Sitä puolestaan osaltaan rakennettiin näidenkin
kirkkovaellusten muodossa. Onko nyt sitten niin, että pelin hengen
ja säännöt sanelee vahva globaali talous? Se järjestelee
toimintojaan mahdollisimman tehokkaasti ainoana tavoitteenaan mahdollisimman
suuri voitto. Kylien, kansallisten "kylien" ja muiden rajoitettujen yhteisöjen
kiinteä yhteishenki on globaalitalouden tehokkuudelle uhka eikä
etu. Ihmisten tajunnan nopea muokkautuminen kulloisellekin markkinatilanteelle
suopeaksi vaatii periaatteettomuutta. Kauniisti tämä asia ainakin
näkyy toimivan tässä "hiihtoskandaalissakin". Perin juurin
perinteinen "rehellisen suomalaisen miehen imago" ei sopinut hiihtobisneksen
kuvioihin ja sai siksi väistyä ja myös teki sen ällistyttävänkin
helposti.
Tue, 6 Mar 2001 09:31:23 +0200 (EET)
vesanuo@kymp.net
|
Aulikki:
Ihmisen liittymisen tarve ja perinteiden tuoma turvallisuus
| Aulikki: |
Kerrotaanhan esi-isien joessa lastun nähdessään tulleen
naapuriaan kirveksimään, mutta viime vuosisatoina osattiin sentään
Suomessakin jo olla aika sosiaalisia. Kirkkomatka riokkii yhdessä
olemisen tarvetta, antaa naisille tilaisuuden näyttää uusia
vaatteita ja muita hyvinvoinnin merkkejä. Olihan kirjan alussa monilla
lähtijöillä tarve olla niin kuin oletetetaan. Useampi siellä
lähtöpuuhissaan pohdiskeli että, mitähän siitä
naapuritkin ajattelevat. ( Jos ei ole kunnolla pukeutunut.)Ja opettihan
uskonto pyhittämään lepopäovän, mitäpä
muutakaan sunnuntaina olisi voinut tehdä. Eikö se niin ole että,
ajat muuttuvat - tavat muuttuvat ja me ihmiset kaipaamme samoja asioita.
P.S. Harmittaaa, kun ei ole aikaa paneutua tähän asiaan, mutta
tässä päälimmäiset ajatusjuoksut, hyvää
viikon jatkoa! P.S.2)Kuten huomaat olen aivan noviisi tässä sähköpostiasiassa,
mutta en malta olla tulematta mukaan.
Tue, 6 Mar 2001 21:18:53 +0200 (EET)
|
Pirkko Perävainio:
Kirkossakäynti
| Pirkko: |
Kirkossa käytiin koska niin opetettiin. Sunnuntai oli lepopäivä
ja silloin oli kalastus ja metsästyskin kielletty. Kirkossakäynti
oli tärkeä sosiaalinen tilaisuus tavata muita kuin oman talon
ja kylän väkeä. Siellä kuuli myös maalliset kuulutukset.Juhannuksena
oli tavallista mennä ehtolliselle, joten siksikin Kihlakunta oli täynnä.
Fri, 9 Mar 2001 20:16:36 +0200 (EET)
pirkko.peravainio@pp.inet.fi
|
|