5 Peltovainioilla ja niittylaaksoissa
3.1 Saattoa Isoluodon lakea kirjavillaanTässä tekstikohdassa on samalla kertaa tehokkaan, melkein vauhdikkaan menemisen makua ja kesäluonnon sakeata tunnelmaa. Kaikki maalattuna vahvoin ja omaperäisin sanakääntein ja värein. Helle tuntuu melkein omassa niskassa, vaikka ulkona pyryttää sakeanaan. Yhä edelleen ihmettelen Kilven omaperäistä kieltä. Näen siinä tavallista, kenen hyvänsä ymmärrettävää tekstiä. Silloin tällöin vilahtaa aivan selvää Aleksis Kiveä. Ja sitten siinä on piirteitä, joita en osaa verrata mihinkään aikaisemmin lukemaani. Odotan suurella mielenkiinnolla Turun yliopiston asiantuntijoiden esitystä Kilven kielestä. Sellainen on luvassa ensi kesän Kilpi-päivillä. Emmekö lukupiirissä voisi yrittää muotoilla muutamia kysymyksiä asiantuntijoiden vastattavaksi? Voisimme toimittaa ne etukäteen heille, jolloin hekin voisivat kaikessa rauhassa selvittää niihin pätevät vastaukset.Kilven kielen omaperäisyydet ovat kyllä koko ajan saaneet meiltä huomiota osakseen. Alastaloa lukiessa niistä oli useaan kertaan puhetta. Pitäjän pienempä lukiessani aloin kerätä luetteloa erikoisista sanoista ja sanonnoista ja nyt olen sitä jatkanut. Varsinaissuomalaiset (Mikä on oikea ilmaus, Pekka ja Pirkko?) joukossamme ovat ystävällisesti monia sanontoja selventäneet, mutta vielä on sijaa monelle selitykselle. Kun ei ole varsinaista kielitieteellistä koulutusta on vaikea edes sanojen ja sanontojen luokittelun avulla hahmottaa mitään pitävää yleiskuvaa. Tällaisen yleishahmotuksen osalta ainakin minä odotan, että juuri yliopiston asiantuntijat voivat tuoda lisävalaistusta. Haluan tässä pinnistää kysymysmerkeiksi edes muutaman itseäni askarruttavan piirteen. Mitä ovat seuraavan luettelon kielelliset ilmiöt? Mitä sanaluokkaa? Mitä lauseenjäseniä? Tavallaan monen tällaisen sanonnan merkityksen ymmärtää tai aavistaa, mutta: Miten niitä voidaan nimittää? Ovatko ne nimenomaan Kilven omaperäisyyksiä vai kuuluvatko paikalliseen murteeseen laajemmin?
3.2 Matkalla nuoriso kisaileePidän hyvin terveenä ja ansiokkaana Kilven suhtautumista sukupuolten väliseen jännitteeseen. Hän pitää sitä esillä mielestäni juuri sopivasti, mieltä kiehtovasti, ei kiihottavasti puhumattakaan, että hairahtuisi seksismiin tai jättäisi kokonaan käyttämättä tämän ihmislajin (kuten muidenkin) olemassaolon ja jatkumisen ydinasian. Niinpä tässäkin tekstikohdassa nuoret erottuvat vanhoista tällä luonnollisella tavalla, kisaillen ja parihakuisesti, jos niin voidaan sanoa. Nuoret naiset kikattelevat ja tirskuvat ja nuoret miehet koettavat tehdä itseään tykö. Ajoittain soidinkirma voittaa ylivallan vaikka hurskauden asialla ollaankin.3.3 Muistoja ihanan luonnon keskelläLuonnon mahtavuutta ja kauneutta ylistetään niin että kieli välillä yltyy villiin laukkaan, joka ilmenee paremminkin sanojen äänteellisessä rytmissä kuin niiden sisällöllisessä merkityksessä. Vai mitä sanotaan tällaisista lauseista:"Vain tiukun sinkua ihmiskiitoksen rinta-äänin elämänriemun urkupauhuissa, ja vain tuikan tuiverta ihmisolon irki-ilokin loimulla valtoimen elämän! Kenen yhden ylistyvä mieli muuta kuin säkenen siniä singoilta elämän tuhatlatva tulipensaan?"Vanhempi väki jättää kirmaamiset sikseen, mutta muistelee mielellään nuoruuden kirmauksia. Niin naapurukset Aatu ja Anders ja välimiehensä Henriksson. "Helskuti!" riemasteli Aatu ja lakaisi kämmenhyvin Isontalon tuuheita leuanpäissänsä. Hieman jää askarruttamaan, että mitä mahtaa tarkoittaa lause "jo minun partanikin virkistyy tämmöisessä heinäpoudassa, joka aivan nyhii haivenkarvoissa, ikäänkuin olisi parempikin pitelijä ja impi-ikäisen käsi hivelöimässä sammaljuuria ja yllyttämässä kutittamassa, että lykkääppäs pensasta vaikka kahden kouran käärittäväksi!" (200). Mahlan virtaamien mukaan ajatukset kulkevat: "Minullakin olivat häähameessa pitsit liehumassa helmanliepeissä, ja häät pidettiin silloinkin juhannuksena." ... "Meidänkin muijaset, parempia vaan vuosikarvailtansa ja koto-makuisempia ryydiltä, mitä enemmän ovat muikeata makujihinsa kertäneet ja tihentäneet suuruksin sitä, joka alkuna oli vain tyhjää liemen liekkua elämän lipovadissa!" Näin kulkee joukko, "juhannuksisen lakean kirjava kirkkosaatto,
kuka sulki korkeimmalti korkean suven rintansa kajaan?" Siljako, neitosiltansa
nyyhkyrinta vaikka naisen onnille vihitty, Agatako, väistymieli, vaikka
elämän vaivoille leppynyt, Härmälän Hermanko päivänterillä
ruumiinsa hyvää mielensä hyrinöillä siunaten vai
Isontalon isäntä niittunsa irstaita sulasuulla kiitellen,..."
3.4 Juuvanin vaari ja Miinan muisto"Loitoilla jo olivat ohi Paranttulankin etummaiset, vaikkei enää kävellyt etukärjessä Lahdenperän lautamies, vaan Juuvanin vaari." Vaari on toimelias mies ja ehättää joukon kärjessä rantaan laittamaan veneen pumppuvärkin kuntoon, ettei koko joukon sitä tarvitse paikalla odotella. Vaarikin muistelee Miinaansa ja Miinan valloitusta. Sekin oli juhannusyönä tapahtunut kukkien tuoksuessa. Elävänä on vieläkin muisto mielessä. Sitä ehtoota ei ole tarvinut katua.3.5 'Sinkasi somerta tämmikkään kannan nosto'Nyt on polulla väkeä jo sakeanaan ja vauhtia riittää, sillä somer sinkoilee, kun tahdikkaasti marssitaan. Lähestytään rantaa ja ikäänkuin boleromaiseen tihennykseen ajatuu myös sanan poljento. On vain johdonmukainen huipennus, että kirjoitetut rivitkin seuraavissa jaksoissa asettuvat runon rytmin mukaiseen järjestykseen. Luonnon ylistyksen rytmi ja melodia saa ylivallan sanojen merkityksestä. Siltä ainakin minusta tuntuu. Jo tämän kappaleen lopussa: "... jokaisen lehden kimmeltävä huika ja jokaisen ruohon hilkkuva tutka niinkauas kuin kylvää auringon hulva kultansa kylvöin niittyjen liepeet ja rinteitten lehvivät huojut, syttyä näkevän silmän ja sykkivän sydämen..."3.6 'Oli avara taivaan pielivä sali'Tässä runoratsu lähtee lopulliseen laukkaan ja luonto hautaa pienen ihmisen suureen syliinsä, sanojen sinfonia soi, aika, ajan kulu ja paikka, kirkkotie väistyvät hetkeksi tajunnasta ikuisuuden sipaistessa siivellään juhannukseksi valkenevaa aamua. "... niin kuni urkujen pauhaava rauha nousi metsä ja sydän..."3.7 'Tienoo ja pyhät, joukko ja joutu...'Tässä loppuluvussa nyt sitten kuitenkin palataan maan pinnalle ja aika ja paikka saavat entiset merkityksensä. Todetaan talot ja tienoot, vuoret ja niityt ja päädytään jälleen Albertiin ja Albertin eli kirjailijan lapsuuden ajatuksiin, jotka nekin tässä kiertyvät luonnon ihmeellisyyteen ja palaavat lopuksi tähän kirkolle samoavaan joukkoon. |
||
PalautettaAsko Korpela: Jäljillä ollaan!
|
||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20010303 (20010228) o 
o AJK kotisivu o Kirkolle