Korpela Asko 
3 Kilpi esittelee oman perheensä

1 Väinön ja Albertin silmin 

Mitähän tässäkin sana tarkoittaa: 'ulkomaanhajuissansa'. Ei ole täysin varmaa, että tuoksussa, voisi olla myös ehkä vaatteissa. Monta on tässäkin läksyssä sanaa, jonka kohdalla joutuu pysähtymään ja ajattelemaan merkitystä. Tämä onkin mielestäni eräs mielenkiintoisimpia puolia koko Kilven tuotannossa: monet vieraat sanat. Olen tehnyt niistä luetteloa. Olisi mukava, kun niitä ymmärtävät selventäisivät. Onnistuu suoraan sanaluettelosta. 

Olemme saaneet tietää, että Kilpi on piirtänyt omakuvansa Toistalon Albertiksi ja siis luultavasti muun perheensä Toistalon väeksi. Ja tätä väkeä hän tarkastelee sisältä päin, toisin kuin muita. Väinö on siis hänen veljensä ja tässä on aluksi Väinönä katseltu elmänmenoa, ennen muuta merikapteeni-isää, isän lähtemisiä ja tulemisia, tuttuutta ja vierautta. Mutta myös Silja, juuri aikuistunut (naapurin, Isotalon tytär) saa osansa Väinön ajatuksista. Siljan surumielistä oloa Väinö haluaisi kaikin tavoin lievittää, eikä hän ymmärrä, mistä se johtuu. Joku kova kohtalo se kuitenkin on: 'Kun Silja kantaa vesiämpäriä kaivolta, niin minä menen mukaan ja autan sangasta ja kannan mukana, että hänen on keveämpi'.

Sitten alkaa kirjailijan omakuva: maailman katselu Albertin silmin. Minusta tuntuu, että tässä on tämän kirjailijan Akilleen kantapää. Koko tämän kuvauksen luen vaivautuneena. Jo 'lukkarin koulun' ja kivenheiton kuvauksissa Albert on jotenkin epäonnistuneen, teennäisen moralistin osassa. Voisi menetellä, jos kuvaisi Albertia 30 vuotta vanhempana, mutta kyllä hän edustaa alle 10-vuotiaaksi ihan liian vanhan ihmisen viisautta. On yksinkertaisesti epäuskottava.

2 Albertin äitihempeydet 

Ja sama jatkuu mielestäni äidin kuvauksessa Albertin silmin. Ihan kuin olisi aikuinen kirjailija tuntenut jääneensä jotakin vanhemmilleen velkaa ja haluaisi maksaa sen näin. Kyllä äiti ja isä meille kaikille läheisimpiä ovat ja ihan erityisen kuvauksen saisivat meiltä kaikilta, ehkä meiltäkin tällaisen rosoja koristelevan. Siis on ehkä koko äidin ja isän kuvauksen asia sellainen, että jääviys estää näkemästä objektiivisesti. Ehkä tässä on sitäkin, että nyt aikuisena kadutaan silloin lapsena tehtyjä kolttosia tai ylipäänsä kaikkea vaivaa mitä äidille ja isälle on lapsena aiheutettu. Nyt ymmärretään paremmin ja suodaan vanhemmille ylimääräinen annos kaikkea hyvää, niin että sitä sivullisen lukijan on vaikea ymmärtää. 

Esimerkkejä 'ylilyönneistä' lapsen suhtautumisessa äitiin ja 'liian aikuisista' lapsen mietteistä:

  • 'Mistä oli äidillä tuo hänen mahtinsa, joka oli sekä leppeä että ehdoton, hellä ja hellittämätön, ja joka sekä velvoitti että auttoi ja käski ihmisen olemaan parastansa?' (s 134)
  • 'Albert katsahti taakseenkin tiellä ja vilkaisi äitiinsä nähdäkseen tuoreen kerran hänen herkästi muistetut kasvonsa.' (s 135)
  • Albert käänsi päätä uuden kerran ja katsahti taaskin taakseen, vielä varmemmin nyt äitinsä kasvoihin, sekä tunsi sydämessään sanomatonta hyvää.' (s 136)
  • 'Mistä olivat äidillä nämä toisen maailman kasvot, jotka lauhduttivat silloin, kun vallattomuus oli liikaa ja nostivat silloin kun sydän laski....' (s 137)
  • 'Tajusiko Albertkaan mitä hänen mielensäpiteli tietämättömän tiedoin, kun silmän rakkaus riippui ja sydämen hellyys liittyi äidin etuviin kasvoihin ja omisti niiltä myötämielen yltäkyllässä ja rinnannousun ottavassa onnessa sitä, johon ymmärrys ei ylettynyt eikä huulen sana tavoittanut...' (s 138)
  • 'Suvisydämin ja lapsenmielin luki Albert äitiänsä kuin rakastetun kirjan avointa lehteä, ja aavisti ajatuksiansa kuin menonsa matkaa aaltojen valloilla altis haaksi, meren kevyvien leikiten lykkimää ja väljille viemää kunne kaukaloi laine ja viettää tuuleen tie.' (s 139)
  • 'Rakkauden silmällä näki Albert äitinsä, ja sulki riemuin ja suruin kiitollisuuden suuruutta rintaansa.' (s 142)
  • 'Albert kokosi ja sulki äitinsä kuvaa kuin malja mettä reunojen kupuun laitojen läikkymille.' (s 142)
Kaikki tämä kauniisti sanottu äidistä, vähän pateettisesti, mutta niin äidistä voidaankin sanoa. Muuta vastaan en protestoikaan kuin sitä, että kaikki tämä on pantu pikkupojan päähän. Mitä muut sanovat tällaisestaa kannasta ja tulkinnasta?
 

3 Albertin isä on teräsmies vailla vertaa 

'Kiitollisuuden ylenkyllässä käänsi Albert kasvonsa äidistä isään.' ...mutta vasta vähintään 15 vuotta myöhemmin, sanoisin minä henkilökohtaisia muistellen. Oikeastaan pitäisikin kirjoittaa muistelut äidistä ja isästä. Turhemmistakin on kirjoitettu. Kaksi sisartani ovatkin kirjoittaneet, ei niinkään äidistä ja isästä erikseen vaan koko perheen elämästä 40-50 vuotta sitten. Niistä muistelmista on jopa kaksi versiota: toinen kenen hyvänsä luettavaksi ja toinen vain 'sisäpiirille'. 

'Hartiat, kenellä hartiata vaarumattomampaa kuin isällä, huulten muho parran peitossa, kenellä muhon sävy säyseämpi kuin isällä?' Silmäin ystävällinen kilo ja rintapielen lavea uho: kumpi vakavampaa: suopeuden sukaisuusko tyvenessä miehessä vai voiman väkikö lauhkean levoissa?' ... Mikä turvan ja turvallisuuden uho isässä olikaan? ... turvallinen oli isä, sanomattoman turvallinen, astunta turvallinen, silmänluonti turvallinen, kädenotto turvallinen, turvallinen hartioiden lavea tana ja miehustan ryntäissä ryhti, koko varren väki ja voiman uho!' Edelleen: isä 'oli kuin tyven tynkä, maan kamaralta kasvua ponnistava.' Sitten on mielestäni taas pikkupoikaa vanhemman ajatuksia siinä, kun isää verrataan muihin miehiin. Voiko lapsella olla silmää verrata isän hartiankaarta, runkoa, selän sitkautta, niskan mahtia 'keskimitan miehen' vastaaviin. Tunsi muka 'ruumiin tietona', että isän käsi ei tarvinut arvelemisen aikaa siepatakseen voimalla ja vaikka koko ruumiin väellä siihen köyteen, joka heikolta livetti läpi sormien, mutta tartuttuna pelasti joko itsen tai koko väen. Sitten on tietoa isän uroteoista. Kerrottuja tapahtumia en epäuskottavina pidäkään, mutta kyllä lapsen arviointikykyä, mahdollisuutta verrata isää toisiin miehiin. 
 

Palautetta

Vesa Nuolioja: Ei Kilpi realisti ollutkaan 

VNU:  Hyvä Asko. Onnistuit provosoimaan olemaan toista mieltä. Olet kyllä oikeassa siinä, että Albert on epäuskottava 10-vuotiaaksi lapseksi kuvatessaan äitiään. Se on aikuisen filosofista pohdiskelua, ei pienen lapsen.

Arvostelet kumminkin Kilpeä virheellisestä lähtökohdasta käsin, kun näytät ajattelevan, että hänen ”pitäisi” olla realisti. Sitä hän nimenomaan ei ollut. Hän oli tietoisesti ja laajasti näkemyksiään perustellen ei-realisti.
 

Myös Viikka oli aikuismainen 

Meillähän oli jo Pitäjän pienempien Aurinkotytin tanssissa esiintyvän pienen tytöt Viikkan kohdalla puhetta siitä, että niin pieni ei puhu sillä tavalla kuin hän tekstissä puhui. Kilpi ei ollut realisti myöskään Viikkan kohdalla.
 

Eikä Härkäniemeä kuvattu realistisesti 

Ei-realistisuus ei koske pelkästään lapsia. Ajatellaanpa Alastalon salissa olevaan Härkäniemen piipunvalintaa. Aivan pieni tapahtuma tuntui kestävän ikuisuuden. Kuvaus oli itsessään kuin pieni romaani romaanin sisällä. Kuitenkaan kirjailija ei viittaa sellaiseen mahdollisuuteen, että Härkäniemi olisi ryhtynyt klovniksi ja pidentänyt tahallaan toimenpidettä loputtomiin samaan tapaan kuin Vesa-Matti Loiri teki eräässä elokuvaroolinsa kaatumiskohtauksessa.
 

Piipunvalinnan rekonstruktio 

Härkäniemen piipunvalintahan voitaisiin rekonstruoida samaan tapaan kuin rikostutkijat rekonstruoivat rikoksia. Todennäköisesti piipunvalinta sekuntikellolla mitaten jäisi alle minuutin mittaiseksi. Härkäniemi nousisi paikaltaan, kävelisi piippuhyllylle, silmäilisi muutaman sekunnin piippuja, ottaisi yhden ja kävelisi paikalleen. 

Testin tekijältä voitaisiin sitten kysellä, mitä hän ajatteli toimenpiteen aikana. Ei hän osaisi sanoa juuri mitään, pari kolme epämääräistä ajatusta korkeintaan. Härkäniemi sen sijaan ajattelee muka hetken aikana kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä ja pohtii asioita moneen kertaan erittäin perusteellisesti. Ei tämä ole realistista ja Kilpi kyllä hyvin tiesi sen.
 

Kuusikymppinen ei voi olla lapsi 

Palataanpa sitten Albertiin ajatuksiin. Volter Adalbert Kilpi syntyi 12.12.1874. Kirkolle-kirjan kirjoittamisen hän kertoo aloittaneensa 3.5.1934. Kirjailija oli siis pyöreästi sanottuna 50 vuotta vanhempi kuin äidistään kertova Albert. On täysin mahdoton ajatus, että hän voisikaan kirjoittaa kuin Albert olisi tehnyt. Eihän puolen vuosisadan elämänkokemus voi olla vaikuttamatta siihen, miten asiat nähdään. Hypnoosissa ihminen voidaan osittain taannuttaa lapsuutensa ajattelutapaan niin, että yksityiskohtienkin on voitu todeta täsmäävän hämmästyttävän tarkasti. Tärkeää silti tässäkin tuo ”osittain”. Kokonaan lapsuuden kokemus- ja ajatusmaailmaa ei takaisin saada, kun se on taakse kerran jätetty.
 

Kilpi ei arvostanut realismia 

Kilpi ymmärsi realismin mahdottomuuden eikä edes tavoitellut sitä. Realismi ei ollut hänen taiteilijanlaadulleen primäärinen asia. Tämä ei silti tarkoita, että hän olisi vähätellyt tosia havaintoja ja autenttisia tuntemuksia. Aurinkotytin tanssissa jo ällistelimme, kuinka eläviä ja yksityiskohtaisia olivat hänen kuvauksensa vaikkapa auringonsäteiden liikkeistä Alastalon tuvan huonekaluissa ja suutarin tyävälineissä. Sama yksityiskohtaisten havaintojen tarkkuus toistuu nytkin Albertin kuvauksissa.

Noita yksityiskohtien kuvauksia voisi ehkä jossain mielessä pitää realistisinakin. Hyvin eläviltä ne ainakin tuntuvat, voimakkaalla tunteella koetuilta. Mutta se yleinen filosofointi, mitä yksityiskohtien kuvauksen rinnalla ja niiden läpi esiintyy, ei tietenkään ole 10-vuotiaan pojan ajattelua. Kuusikymppinen mies siinä pyrkii kertomaan jotakin oleellista siitä, mitä hän on vuosikymmenten aikana ajatellut.

Sivumennen sanoen olen muuten sitä mieltä, että edes Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan paljon mainostettu realismi ei ole tarkemmin ajatellen realistista sodan kuvausta, vaan pasifistisen maailmankatsomuksen kaunokirjallista kuvaelmaa.
 

Kalevi Lepo: Tiedossamme olevista syistä...

KLE:  Kertojan ongelmana Toistalon väki -luvussa on ehkä se, että hän (tiedossamme olevista syistä) on liian lähellä Albertiaan. Niin hän ei havainnoi ja kuvaa Albertin suhdetta vanhempiinsa normaalin mielikuvituksensa rehevyydellä vaan värillisten silmälasien kautta. Tahdonpa arvella niin, että olematta realisti hän on nyt liiaksi realisti. Teoksen sävellaji vaihtuu. Mitä pohjimmaltaan kertoja koettaa ilmaista Toistalon väki -luvulla? Minulle pyrkii mieleen, että jotain velkaa hänen on täytynyt tuntea olevansa vanhemmilleen. Jotain sellaista, joka normaalisti itketään ikäväksi tuulen viemiin, ei pueta - koska se noin kohdistettuna tuntuu liian realistiselta - riveiksi romaanin muotoon. 

Lähetä palautetta! 

Kirjoita tähän tai lähetä tavallinen sähköpostiviesti o

Kirjoita tähän nimesi:

..ja sähköpostiosoitteesi:

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Asko Korpela 20010217 (20010217) o o AJK kotisivu o Kirkolle