2 Auringonpaisteessa on varjonsakin
06 Agata on kaikki maailmaan auttanutMetänkylän Agata tulee parahiksi polulle estämään enemmät torat Vähäntalon Justiinan ja Isontalon Vihtoriinan välillä, toimittaa siis Henriksonin virkaa diplomaattina ja rauhanturvaajana, kuten Salla ja Vesa häntä luonnehtivat. Agatalla onkin tehtäväänsä erikoista arvovaltaa, sillä hän on ollut maailmaan auttamassa käytännöllisesti katsoen kaikki tien päällä olijat ja monelle on kummikin, näillekin pukareille.Agata on omavarainen ihminen, vaikka leski jo pitkään. Pojat pitävät huolta, toinen Amerikassa, toinen merillä. Hyvissä väleissä on kaikkien kanssa, lukemaan opettaa lapset. Näitäkin pitää melkein kuin tyttärinään. "... ja niinpä haastoi Agatakin emäntien välissä kirkkotiellä omia elämänehtoisiansa sekä puhui niinkuin tyttärilleen ja ymmärsi kumpaakin ja kaikkia niinkuin ymmärtää ihminen, joka on elänyt niin kauan, että on leppynyt itsellensäkin, ja suo siinä anteeksi vieraankin viat, kun sulkee armoihin omatkin erheensä ja elämän vajaat". Agatan auktoriteetti riittää ja kuulevat emännät vanhempaansa kuin kirkonpenkissä istuen. Mutta sittenkin mielen perällä kiehuu ja melkein lieskaksi uudelleen nousee. Mutta Agata pitää varansa ja sammuttaa palon alkuunsa. Lopulta kärhämä kuitenkin tyyntyy ja emännät Agatan ohi pari sanaakin vaihtavat. Näin siis Agata tekee tehtävänsä ja sovussa ollaan valmiit kirkon penkkiin. 07 Herman, Heikki ja Karoliina kohtaavatNyt on väkeä polulla jo paljon ja lisää tulee aina kun talo tai polunpää ohitetaan. Tulee mukaan Herras-Manta, ompelija, Härmälän Herman Juditansa kanssa ja Vainionperän Heikki ja Karoliina ja vielä Mattssonin Marjaanakin. Luetteloa olen koettanut rakentaa sitä mukaa kuin tarina etenee. Sellaisen olen havainnut helpottavan juoneen kiinni porautumista. Tämän viikon urakan loppuun mennessä olisi 48 henkilöä mukana, joku ehkä kuitenkin vain nimeltä muuten vain mainittuna; ihan helppo ei ole sanakäänteistä selvittää, onko mukana 'in persona' vai vain hengessä tai voi joku olla kahdella nimellä, varsinaisella ja poikkeavalla kutsumanimellä. Herman on vikkelä mies vielä vanhanakin, mutta Heikki tekee jäyhän vaikutuksen. Karoliinan tiedetään häntä tossun alla pitelevän.Herman on liiankin vikkelä, sen kerran kun puheisiin pääsee, kotona kun puoliso on kuuro ja sen takia heiveröinen juttukaveri. Unohtaa Herman 'jumalantakoonsa' ja saattaa siten Heikin hämmennyksiin. Heikki korjaa vian eli ei vastaa Hermannin puheisiin, vaan aloitaa siitä mistä protokolla vaatii: 'Jumal'antakoon'. Herman oli tulijoita lahnaparven paljouteen verrannut, mutta Heikki piti tärkeänä korjata, että kolme on jos Manta lasketaan, mutta itse asiassa vain kaksi, sillä Manta vain sattumalta kintereillä. Muutenkaan eivät Mantaa oikein seuraansa hyväksy. Karoliinakin painottaa, että kahden kotoa lähdettiin, kun ei "lapsensiunaustakaan ole annettu enempää kuin teille kahdellekaan teidän niemellänne". - Siinä oli heidän ristinsä ja siinä oli naapurinkin, ei lapsia. 08 Herman ojentaa Karoliinaa Heikin puolestaPuheliaana miehenä Herman sovittelee sanojansa naapurin mieliksi ja vakuuttaa kyllä erottavansa apajassa ahvenen lihavista lahnoista, mutta arvelee olevan tarpeen puheillansa naapureiden vakavuuden niskaa höllemmille hieroa: peräkanaa tässä kaikki mennään. Myöntää kumminkin, että "pareja lukiessa putoavat yksittäiset aviorätingistä!" Mutta hetken päästä kuitenkin taas: "Susi sakramenteilla! ettei teitä sittenkin olisi useampia liikkumassa peräkanaa... kolme minä teitä näen tulossa!" Pääsee vihdoin tapihinsa: "Kuinkas minä olen aina sinulle sanonut ja varoittanut, Karoliina, älä usko Heikkiä pitemmälle kuin liekan päähän. Sinuna, Karoliina, minä vapisisin kuin haavanlehti, jos minä olisin vaimoihminen ja minulla vihittynä puoliskona Heikin kaltainen kirkonkirjan puumerkki.Hermanni on pääsemässä tarkoituksiinsa. "Karoliina alkoi karvastua, ja olikinhan paikka arka, koska kieltämättä hänen itsensäkin täytyi hengessänsä tunnustaa, että Heikki oli vahvasti vartioitu kotona..." "Älä niskojasi sijoiltansa kangottele!" tiuskaisee Heikille, joka yksivakaisuuksissaan ja seurauksia ajattelematta ... oli alkanut taivutella riitinkisaranoitansa taaksepäin tullaksensa oman silmän todistukselta vakuutetuksi siitä, että Manta todella oli piennartiellä tulemassa heidän molempien, Heikin ja Karoliinan kannoilla". Manta siellä kahisteli tärkkihepenissään. Vihoiksi pistää Karoliinan ja sanoiksi myös: latoo kipakassa äänilajissa Mantan elämänkerran hyvin epäsuotuisassa valossa. Nyt räiskähtää Manta ja "silmät hijoivat kuin sahan hampaat parhailla puremillaan ja syömisillään. "No Heikin minä noukin housuineen päivineen pihamäeltä nielen elävältä pelkkiin silmiläpiini, niinkuin valaskala Joonaksen merestä kitansa hotkoon!" Näin uhoaa Manta. Nyt ollaan niin kuumilla, että käräjätupa muistuu mieleen ja Hermannilla on kiire heittää vettä lieskoihin. Vettäkö viskoi vai yliannoksen öljyä? Jälkimmäistä selvästikin yritti: "Kertoikos minulle joku, että sinä pidät yötkin ja unen rasittaessa katkaistua tikunpätkää kummankin silmälautaparisi välissä, jotta lakat pysyisivät avoimillaan, ja sinulle jää nukkuessasikin vahtimisen rakoa, ettei varpusesi vieressäsi muutu Heikin hahmosta yököksi ja lähde säärenpätkineen lepakon retkille ja lennonhuikenteluille pimeisiin?" On aika herhiläinen tämä Herman, eikä ole Juditistakaan hillitsijäksi, kuuro kun on. No tämä ärhellys loppuu siihen, kun Manta jättäytyy odottelemaan Kuuskerin Marjaanaa. Herman todetaan samaksi ainaiseksi 'hoilaksi'. 09 Silja - Kilpi taas naisten asiaa ajamassaTähän asti on ollut melkein vain pelkkää naljapuhetta. Riidat tekoriitoja, ennemminkin osoituksena siitä, että asiat ovat kunnossa, kun ei pahemmasta puhuta. Mutta tässä 'osiossa' on totisempaa ja perustavamman laatuista asiaa. En tiedä miten muut asian näkevät, mutta minä näen näin: Kilpi antaa tehohierontaa tuohon aikaan pahana pahkurana yhteiskuntaa vaivanneessa asiassa. Hän esittelee Siljan, 'sen tavallisen tapauksen'. Avioton lapsi on syntymässä ja nuoren äidiksi tulevan niskaan on kaatumassa ja kertymässä kuukausien ajan koko sosiaalinen paine. Itse hän sitä itselleen kasvattaa niin kauan kuin muut eivät mitään huomaa. Siljalla on tänään kova päivä. Kuukausien sala tulee julki, mutta samalla puhkeaa kukkaan orastavan äitiyden voima.Mielestäni Kilven hieno asenne on juuri se, että hän nostattaa esiin äitiyden ilon ja suvun jatkumisen luonnonlain vastapainoksi sosiaalisille kahleille. Katse tässä kyllä kääntyy ennen muuta kirkkoon, joka avioliiton sakramentista niin pyhän taakan on tehnyt ja luonnon vietit synniksi noitunut. Tällä en mitenkään tahdo väheksyä aviouskollisuutta tai edes epäillä yksiavioisuuden tarkoituksenmukaisuutta itse luonnon kannalta. Kuitenkin tuntuu, että nykyään tällaisia häpeätaakkoja ei enää sälytetä nuorten naisten kannettavaksi. Mutta saattaa olla, että luonto itse rankaisee AIDSilla ihmistä vapaammista sukupuolisuhteista ja siten näyttää, että kirkon opin perusta on sittenkin terve. Joka tapauksessa Kilpi mielestäni tässä luvussa käsittelee aikansa sosiaalista ongelmaa erittäin ansiokkaasti. Vahinko vain, ettei hienoa tekstiä ole koskaan palkittu suurella levikillä. Asiaa voi mielestäni näinkin ajatella: vaikka on Siljan äitiydellä
hatara sosiaalinen perusta, siitä saattaa kehittyä täysin
yhtä hyvät ja arvokkaat seuraukset eli uusi suku kuin sosiaalisesti
hyväksytyistäkin äitiyksistä. Kuinka moni suku ja sukuhaara
onkaan näin saanut alkunsa ja kuinka moni olisi jäänyt saamatta
alkuansa, jos tällaisia äitejä ei olisi ollut. Sosiaaliset
ja biotooppiset tekijät eivät välttämättä
lainkaan korreloi.
10 Fiialla ei Siljan huolia, mutta ei onneakaanIkäänkuin lisävahvistuksena edellä käsitellylle Siljan tapaukselle tässä kerrotaan Fiiasta, teijasta eli karjapiiasta, jolla olisi voinut olla sama kohtalo kuin Siljalla, mutta eipä ole. Karjapiikana kuihtuu. Vain eläinten suvun jatkamista ja jatkumista pääsee seuraamaan. Mutta sellainenkin voi ihmisen kohtalo olla.Ja Fiia on osaansa sopeutunut, kuivunut, mutta ei silti kitkeröitynyt. Tekee välttämättömyydestä hyveen. "Fiiakin siis, kuinka tunsikin nuivaa jäsenissään nuorempien poukkiessa juoksujaan ja kuinka mieli maistuikin tervalta, kun hilpaisivat jopa kirkkotielläkin ne, joilta eivät vielä olleet kudit (?) kuluneet anturoista, Fiiakin siis lauhdutteli apean mujuja sydänsykkäränsä kutistuneissa lokeroissa parhaansa mukaan ja tyytyi muka ja kiittelikin kuoria, koska parempaakaan ei enää ollut näperreltävänä ja pähkinäsisukset jo aikoja sitte olivat maistetut ja syödyt, ajatteli sitä, että istuu otollisempana kirkonpenkissäkin kirkonajan, kun eivät enää jäsenissä syhy ja mielen hiessä särje maailman halut ja hypyn kiusaukset, vaan on ihminen jo asettunut, laita veriltänsä ja tasainen jaloiltansa, niin että varvas jättää viikolta vähemmän syntiä taakseen ja on vähemmän kaduttavaa kirkossa minävaivaisen aikana ja saarnan manauksisa. - Mitä tuossa edellä sanoinkaan: kirkon mukaan on otollisempi näin. No myös Fiian kannalta on parempi näin. Ehkä onkin kirkko siveysopeissaan aikojen kuluessa sopetunut elämän kulkuun siten, että ilmoittaa otollisemmaksi sen asiantilan, jonka luonto väistämättä tarjoaa kuoleman lähestyessä. Otollisemmin elävä tuntee juuri hänen elämäntilanteensa siunaavan yhteisön läheisemmäksi ja mielellään antautuu sen huomaan, jättää pois mentyään perintönsäkin. |
||
PalautettaVesa Nuolioja: Lajin säilyminen on primäärinen asia
|
||
Lähetä palautetta! |