1 "Lehdet
suhisevat ja taivas sinkoo sinisiänsä"
"Kuinka onkaan suvinen päivä elämää täysi,
lehdet suhisevat, taivas sinkoo siniänsä, tuuli harjaa ruispellon
hivuksia, itikat juoksemassa ruohojen korsistoissa, perhoiset pyrisemässä
helpeitten heiluvilla, pääskyset ilmoissa, västäräkit
kedoilla, sen seitsemät sirkuttajat, mikä kivellä lirputen,
mikä aidanseipäällä piiskutellen, mikä korsien
lomitse sipsaten, mikä taivaan lakiin kiuruten, kedot, ilmat, taivaat,
kyynärän palanen nurmenkamaraa, jota silmä likeltä
tarkastaa, metsien liehtovat rannat ja niittyjen liepivät loitot,
jotka katse entämiltään saavuttaa, kaikki samaa leuhtoa
ja hulmaa, auringon kudetta valon niisillä ja suihkeitten sirpaa sinen
huljissa ja vehryitten virvoissa, äänieh heijettä ja huminain
kuisketta." - Yksi kesäinen lause.
Voisiko eteemme maalailla täydellisempää kontrastia tämän
tekstin kirjoittamispäivään, kun ulkona paukkuu 25 asteen
pakkanen ja 'leuhtoo' tuuli, joka kaikesta päättäen tuo
terveiset puuttomalta napajäätiköltä. Ihan lämpimikseen
sitä taas paneutuu Kilven väen edesottamuksiin.
2 Nuorisolla on kepeä askel
Ja väkeä riittää. Jossakin luvattiin 100 hengen kirkkovene
täyttää ennenkuin viimeinen sivu kääntyy esiin.
Tämänkertaisten 50 sivun matkalla kuljetaan kai pari kilometria
ja väkeä kertyy ainakin tusina, mainitaan nimeltä kaksikin.
Joukolla ollaan menossa kirkkoon: ensin jalan, sitten veneellä. Tuttua
ja ennestään tuntematonta väkeä on liikkeellä.
Alastalon salissa vain päättäjät olivat koolla, nyt
ovat mukana myös taustajoukot, naiset, nuoret, lapset ja palkolliset.
Sosiaalinen aspekti on sen mukainen: naiset kateilevat kuteillaan, nuoret
pitävät silmäpeliään ja lapset kirmaavat ympärillä.
Piioilla ja rengeilläkin on muutakin mielessään kuin pyhäpäivän
hartaus.
Lautamies ei tosin näin pyhänäkään arjestaan
eroon pääse: samaan veneeseen on matkalla noiden iänikuisten
riitapukarien Isotalon ja Vähätalon kanssa ilman toivoakaan parannuksesta.
Elämäntavaksi on heidän käräjöintinsä
jo aikoja sitten muuttunut. Ei ole asiaa, missä eivät olisi olleet
napit vastakkain, kaikessa ovat tasavahvat vastakkain, kiusa vasten kiusaa.
Alunperin katselevat toisiansa akkunasta akkunaan, rakennustensa pitkät
sivut saman suuntaisina. Mutta sitten riita hulmahtaa liekkiin. rakennuksetkin
käännetään, niin ettei naapuria näy eikä
naapuri näe. Ja mikä on riidan syy? Sanoisiko, että pienin
mahdollinen: vaivainen napakairan varsi. Viisitoista vuotta sitten oli
hävinnyt jommankumman reestä, mahtavatko itsekään olla
selvillä kumman. Siitä pitäen on käräjöity.
Ei tervehditä, ei kohti katsota, vaikka aina yhteen satutaan tai vasiten
satutetaan. .. että voitaisiin uhota ja näyttää.
3 Emäntien
pukeutuminen kuuluu liturgiaan
Emäntien pukeutuminen ja pukeminen on mitä sopivin näytön
paikka. Oman maan tuotteet eivät ole tarpeeksi fiinejä, pitää
olla ulkomaista, mahdollisimman kaukaa. Eivät omatekemät kelpaa,
pitää olla ompelijan neulasta tullutta, vielä sekään
ei riitä, vaan pitää olla paremman ompelijan työtä.
'Sanankuuliaista pitsitärkkiä' (s 27) sen pitää olla
että olisi tarpeeksi hurskautta hankkinoissa (?), kunniaa jumalalle.
Vähäntalon Justiinalle sattuu kuitenkin liturginen erehdys. Suvi
jo on, mutta Miina on lähtenyt mustissa liikkeelle 'ikäänkuin
vielä olisivat talvet ja paastot tekstievankeliumeina almanakassa!'
Ja juhannus ja keskikesän juhla kuitenkin on. Harppasi 'hankittuna
kuin varis harakan häihin'. - Jaa, tarkemmin katsoen: eihän tässä
vielä tositilanteessa ollakaan, vaan havaitaan ajoissa ennen lähtöä
ikkunasta niin että minuuttiaikataulusta hieman tinkien ehditään
vielä vaihtaa. "Anders, missäs sinäkin viivyttelet ja
kuhnailet? Saisi nyt juosta rantaan ilmoittamaan, että odottavat minua,
kun minä tulen!
Eipä varmaan desibeleistä silloin puhuttu, mutta yllättäen
lentoaseista kumminkin. Niitä ja kenkiä sarjatulella saa jo Anders
pelätä, kun harmistunut tiuskina yltyy. Anders onkin melko kesy
elukka kotioloissa, vaikka visu onkin ja säästää sisunsa
talteen ja on karvainen Esau vasta lakituvassa ja 'keräjäpöydän
edessä'. Mutta olikin Anders naitu taloon ja Justiina siis Vähäntalon
saven todellinen ja oikea perijä. Tällä seikalla on 'vissi
asettava ja rauhoittava vaikutuksensa Andersin edesottamisiin'.
4 Anders ottaa äkkilähdön
Äkkilähdön Anders sitten ottaakin, partaveitsikin kiireessä
harhapoluille eksyy ja leukaan merkin jättää. Mutta Anders
pääsee livahtamaan kipakan eukkonsa kynsistä, vain joutuakseen
matkaan samalla hetkellä käräjäpukarinsa kanssa. Siinä
sitten käyvät kaurat ja ohrat kilpasille, kuten Kalevi
Lepo niin onnistuneesti tämänkertaisen luku-urakan viiteen
sanaan tiivistää. Osuu riitaan kolmaskin, Henriksson, luotsikippari,
joka parhaansa mukaan kahden tulen välissä kieltänsä
keskelle suuta asettelee ja kummankin mieliksi sanojansa sovittelee. Tarkkana
onkin oltava, ettei jäisi kummallekaan pukarille ja sydämikölle
'jälestäkäsin sitä ajatuksen apetta mielen kurnuteltaviksi
ja karsauden säkkiin kätekettäväksi, kenellekö,
itsellekö vai toiselle oli oltu höylimpi ja annettu vastauksen
ropo ensin.
5 Emännät ärhäköivät
hepenillään
Sitten on emäntien näytöksen vuoro. Ulospäin tässä
vuoroparissa näytettiin makeata hymyä ja puhevälit olivat
ylenpalttiset. Naapuria sanoilla häikäilemättä mairiteltiin,
mutta ajatuksilla pelkästään suomittiin. Ompelijat rankattiin,
samoin sarssit ja aivinat, lopulta hampaiden kiiltokin punnittiin. Vedettiinpä
auktoriteetiksi itse Alastalokin, hän oli Aatun - Aatu on Alastalon
kapteenin orpana äidin puolelta - pyynnöstä ulkomaanvillaisen
saalin edellisenä syksynä Antverpista tuonut. Täysvillainen
tämä on ja kudottu ja värit ehtaa, jos pitelet: - sinun
taisikin olla pumpustyyvinen ja vanhalin jo ja painokuvat vähän
haalistuneet väreiltään, Andersinhan ostama se olikin, ja
niiltä ajoilta, jolloin teidän Anders vielä seilasi silakkaa
Tukholmaan ja katseli paluutuulta odotellessa kauppakoijuissa kihlakoreuksia
morsiamen varalta, kenenkä sitte saisikin, koska oli vain sumppukippari
siihen aikaan vielä." - [vain] Andersin ostama, [vain]
niiltä ajoilta, jolloin Anders vielä seilasi [vain] silakkaa
[vain]
Tukhomaan. |