Rintanen Tapio
10 Yön pimeydestä uuden uskon valoon

• 46. Otson juhlasaatto kohti pataa
• 47. Avaruusmystiikkaa
• 48. Tulen kesytys
• 49. Päivän palautus
• 50. Karjalan kuningas syrjäyttää Väinämöisen
• Palautetta
• Pirkko: Karhunkalloja valokuvissa
• Lähetä palautetta!

46. Otson juhlasaatto kohti pataa

Luvun alku enteilee toimintarunoa. Louhi jatkaa vihanpitoa usuttamalla karhun vihollisen karjan tuhoksi. Heti kuitenkin tulee pettymys actionviihteen mahdollisille ystäville. Seuraakin monipolvinen runoelma mesikämmenen kunniaksi.

Runonlaulajakansan suhde karhuun on ollut vähintäänkin kaksijakoinen. Toisaalta otus on tuhoisa peto, toisaalta kunnioitettu, lähes palvottu kohde. Väinämöisen kaadettua karhun täytyy metsän haltiaporukalle selittää uhrin itse tapaturmaisesti suistuneen tappoaseeseen. Saalis kuljetetaan kotikartanolle lähes messiaanisissa tunnelmissa.

Karhu nyljetään, lihat pataan. Tuolloin tuskin oli trikiinivaaraa olemassa. Höystönä suolaa, jonka saanti Kalevalan laulumaille oli ongelma sinänsä. "… saatu suolat Saksanmaalta, Vienan pääliltä vesiltä, souttu Suolasalmen kautta, laivan päältä laskettuna". Vienan meren rannoilla on ikimuistoiset ajat haihdutettu suolaa merivedestä, jonka suolapitoisuus (2,5 %) on kyllä alempi kuin valtameren, mutta selvästi Itämerta korkeampi. Saksan suolakin oli varmaan tuolloin merivedestä lähtöisin, ehkä kuitenkin Pohjanmeren puolelta tai sitten transitokamaa kauempaa etelästä, jolloin Suolasalmi voisi olla Juutinrauma. Anteeksi, että poistuin ruokapöydästä!

Lopuksi on erikoislaatuinen kuvaus uskonnollisesta seremoniasta. Väinämöinen ripustaa karhun pään puuhun jonkinlaiseksi uhriksi tai lepytyslahjaksi. Lapin seidoillehan on viety aivan muistitiedon kattamina aikoina kalojen totkuja vastaavanlaisena sijoituksena. Karhun palvonta on ollut laajalti levinnyttä pohjoisilla alueilla. Pahus, kun en muista, mikä on se suomensukuinen kansa, josta on ollut valokuvanäyttely vuoden sisään Helsingissä. Karjun kalloja puiden oksilla. Votjakit???

47. Avaruusmystiikkaa

Tässä on aivan merkillinen luku. Aluksi jo vakiintuneen tavan mukaan kaiken pahan alku, Louhi, anastaa ja kätkee kuun ynnä auringon. Sitten alkaa taivaalla tapahtua. Outoja valoilmiöitä ja tuhoa maan päällä.

Voiko tällä runolla olla mitään todellisuustaustaa? Suuren meteoriitin törmääminen maahan on kyllä tapaus, josta jatkuvasti muuntuva tieto saattaisi säilyä miespolvesta toiseen. Miltä ajalta on Saarenmaan Kaalin kraateri?

Syntynyt hyökyaalto viskoi kaloja maalle ja aiheutti muitakin erikoisia ilmiöitä. Mikä lieneekään tuo Aluen järvi, joka oli syttyä tuleen ja sittemmin vettyi (?). Tulisoronen joutuu kalojen sisään ketjutettuna sarjana, kaipa tuo kuujakin on kala. Tätä nieltyä valkeaista kansa koettaa sitten turhaan nuotata. Kyllä tämä kaikki on kuin muunnelmaa Ilmestyskirjasta.

48. Tulen kesytys

Tähän runoon on koottu selostus pellavan viljelystä ja jo unhoon jääneestä viljelystä, josta muistona ainakin täälläpäin on joka kunnassa Likolampi. Sitten tulee pikakuvaus nuotan kudonnasta. Käpy elikkä sukkulamainen havasrihman pidike löytyy nytkin jokaisen kunnon verkkomiehen taloudesta, tosin vain pyydysten paikkausta varten.

Kun kalusto on valmiina, jatketaan jo edellisessä runossa yritettyä hauen kalastusta. Jälleen tarvitaan avuksi tyhjästä ilmestyvä pikkumies. Vihdoin saadaan kala ylös. Ruumiinavaus vapauttaa tulisorosen, joka polttaa Väinämöisen parran, puolen Pohjan maata ja sakaran Savoa.

Tämä ja edellinen runo sisältävät ovat ehkä vain monimutkaisessa muodossa olevan annoksen tulen valjastamisesta ihmisen käyttöön. Salaman sytyttämä valkea säilötään lahopuussa ja naisten vartioimana hiilloksena. Tulukset ovat sitten myöhempi keksintö.

49. Päivän palautus

Vaikka tuli on saatu käyttöön, se ei paljoa lämmitä, jos aurinko puuttuu. Ilmarisen takomasta keinoauringostakaan ei ole apua. Väinämöisen täytyy ruveta selvittämään kadonneen päivänkehrän mysteeriota. Hänen lepänlastuoraakkelinsa paljastaa kätköpaikaksi Pohjolan kivimäen.

Väinö osoittautuu oivalliseksi miekkamieheksi. Pohjolassa päitä putoilee ja auringon kätköpaikka löytyy. Lukitussysteemi ei kuitenkaan aukea ja on palattava kotiin. Ilmarisen takoessa avaimia paikalle saapunut Louhi pelästytetään ja tilanne laukeaa. Aurinko palaa taivaalle.

Onko tarinalla jokin taustailmiö? Kun sekä aurinko että kuu ovat jotakuinkin näkymättömissä, ilmakehän on täytynyt olla pölymäisen aineksen sumentama tai ehkä myös tähän liittyen jatkuvasti huomattavan pilvinen. Tällaisia kausia on kyllä ollut, syynä joko suuri tulivuorenpurkaus tai meteoriitin nostattama pölypilvi. Lämpötilat ovat tällöin olleet normaaleja alhaisemmat, Kalevalassakin vilu viljalle tulevi.

50. Karjalan kuningas syrjäyttää Väinämöisen

Tässä on jo toinen näennäisen neitseellinen synnytys. Edellisessä oli isänä itätuuli, äitinä Manalan umpisilmäinen tytär, lapsina tauteja. Nyt puolukka ja ylisiveä neito tuottavat Karjalan kuninkaan.

49 lukua on ollut eräänlaista Vanhaa Testamenttia, tämä viimeinen Uutta. Jeesuksen syntyhistoria on kovin muuntunut paikalliseen luontoon sijoittuen. Kalevalais-vanhatestamentillinen armoa tuntematon henki näkyy Marjatan vanhempien suhtautumisessa siunatussa tilassa olevaan tyttäreensä. Ruotaksen alias Herodeksen tietysti kuuluukin olla tyly. Tallissa synnytys tapahtuu tässä karjalaismuunnelmassakin.

Väinämöinen on valmis antamaan lapselle kuolemantuomion - puulla päähän lyötäköhön. Kun kasteessa poika nimetään Karjalan kuninkaaksi, väistyy Väinö, tämä edeltävä profeetta tai muinaisuskon edusmies. Arvelee kuitenkin häntä joskus vielä tarvittavan. Lisätietoja sarjakuvasta Väinämöisen paluu.

Palautetta 

Pirkko: Karhunkalloja valokuvissa

Lähetä palautetta!