Rintanen Tapio
01 Maan synnystä meren railoon

Elias Lönnrot: Kalevala

Volter Kilven ja Aleksis Kiven jälkeen tämä on aivan uudenlainen haaste. Runomuotoinen ja eepos! Epäsuhtaisena vertauksena tulee mieleen elokuva Cherbourgin sateenvarjot, jossa näyttelijät replikoivat laulaen. Alussa tuntui peräti oudolta, mutta vähitellen tällaiseen esitykseen mukautui. Toivottavasti tässäkin käy samoin.

Miten tällaista kansalliseeposta uskaltaa mitenkään kommentoida? Kalevalan syntyhistoriasta ja sen liittymäkohdista muiden kansojen muinaisrunouteen on runsaasti tutkimuksia. Oman lukukirjani (suomalais-venäläinen laitos, Petroskoi 1998) alussa on venäjänkielinen, Armas Mishinin laatima esittely otsikolla Kalevala - Lönnrotin runoelma. Sitä voisi välillä silmäillä, mutta luultavasti päädyn runojen tuomien mielikuvien vastuuttomaan esittelyyn.

 

1. Genesis

Alussa näyttää olevan monikerroksinen luomiskertomus. Merituulen siittämän Ilmattaren ja sotkan yhteistoiminta aikaansaa aluksi maailmankaikkeuden. Miksi juuri sotka? Joutsen olisi ollut jumalaisempi, rajantakaisessa Karjalassa se oli jopa kalliopiirroksiin ikuistettu pyhä lintu. Muistelen kouluaikana esitetyn, että runot syntyivät jossain Lounais-Suomessa ja siirtyivät itään ja säilyivät Vienassa, josta ne sirpaleina tallennettiin.

Veen emonen ui meressä, ei järvessä. Mereen luodaan luotoja. Selkämeren ranta-asukkaat näkivät tämän luomistyön jatkuvan, kun maan kohoaminen muutti poikien onkimatalikon heidän vanhoilla päivillään saareksi.

Lopulta luodaan ihminen. Väinämöinen syntyy huikean ylipitkän raskauden tuloksena. Oikeastaan kyseessä on omatoiminen kohdusta poistuminen. Ja jälleen ensi asunto on meri.

2. Saaren suksessiosta tammikatastrofiin ja vaskimiespelastukseen

Jos jälleen antaa etymologisen mielikuvituksen nelistää, voi nähdä merestä nousevan maan tai jääkauden jälkeisen tundran metsittyvän. Entä tämä jättitammi, joka lehvästöllään päivän peitti polttamasta ja aikaansai maan maksankarvaisuuden? Hiljattain radiossa oli esitelmäsarja historian tulkinnasta ilmastomuutosten valossa. Sen mukaan useat käännekohdat kansainvaelluksista oopperan syntyyn määräytyivät luonnonkatastrofien seurauksina. Kas tässä jossain tapahtuneen tulivuorenpurkauksen aikaansaama vuosia kestänyt ilmakehän sumeneminen.

Merestä nousee vaskinen mies vaskityökaluin. Pronssikautisen kulttuurin saapuminen maahamme? Kaadetun tammen pilkkeillä on mystisiä ominaisuuksia. Pienenä sivujuonteena Pohjolan pikku piika taltioi lastun noidannuolen aihioksi. Seuraa luonnon palautuminen entiselleen ja kuvataan kaskeamista käyttävän maanviljelyskulttuurin tulo Suomeen.

 

3. Suupaltti suossa

Tämä on varmaankin Kalevalan tunnetuimpia osioita. Pohjolasta tulee Väinämöiselle haastaja, Joukahainen, laiha poika lappalainen. Nuorison liikennekulttuuri ei tuolloinkaan näytä olleen kaksista. Törmäys Väinämöisen ajoneuvoon aloittaa Joukahaisen riidan haastamisen ja uhon. Aluksi tulokas yrittää sanan voimalla, mutta pystyy suoltamaan vain luonnontieteellistä nippelitietoa. Kun Väinö vaatii syvällisempää laulantaa, Pohjan poika pyrkii ratkaisemaan asian miekan avulla.

Väinämöinen on mahdollisesti hypnoosin mestari. Joukahaisen arsenaali ja ajokalusto hajoavat jopa taivaan tuuliin ja miekkosen itse vajoaa suohon. Jopa laantuu hetkessä uho ja alkaa armon anonta. Se kääntyykin kaupankäynniksi, jossa lopulta lunnaaksi kelpaa sisar Aino. Tämä tarina on ollut varmaankin lapsille tehokas opetus vanhempien kunnioittamiseen.

Kotiutunut Joukahainen kertoo murheellisen viestin kotiväelleen. Mutta kas, äitihän on sangen hyvillään naimakaupasta. Samaa ei voi sanoa Ainosta.

 

4. Ainon tragedia

Sanoista tekoihin, Väinämöinen lähtee kosiomatkalle. Mahtava tietäjä pystyy kyllä suistamaan miehen suohon, mutta naisten käsittelyssä ei ole samaa sanan voimaa. Ainakin nykykäytäntöjen valossa tapaaminen lehdossa sujuu Väinön osalta lähes tökerösti. Vaikka Aino oli jo etukäteen vastahakoiseksi latautunut, olisi maineikkaan laulumiehen pitänyt sentään pystyä jonkinlaiseen kunnon keskusteluun asiasta. Korut lehtoon ja kotiin.

Vaatisi parempaa muinaiskulttuurin tuntemusta, jotta voisi ymmärtää entisten ja äidin antamien uusien koruesineiden merkityksen. Joka tapauksessa Aino on tehnyt päätöksensä. Kolmen päivämatkan päässä on meri, sinne neito suunnistaa. Merestä olet sinä tullut, mereksi olet jälleen muuttuva.

Viesti Ainon hukuttautumisesta kulkee erikoisella tavalla. Jänis, tuo ei kaikkein arvostetuin luontokappale, saa suruviestin viedäkseen. Tämäkin runo kääntyy loppupuolellaan opetussanaksi: elkätte emot poloiset … tuuitelko tyttäriä … vastoin mieltä miehelähän.

 

5. Ei ongella naista saa

Kuka väittikään, että suomalainen mies ei itke? Väinämöinen ainakin vuodatti yökaudet kyyneliä Ainon kohtalon takia. Toivoa ei kuitenkaan heitetä. Merelle kalastamaan Vellamon tyttäriä. Ongella saatua lohimaista kalaa ei tietäjämme kuitenkaan pysty tunnistamaan Ainoksi, joka loimahtaa veneestä takaisin mereen. Moittii vielä Väinöä, ettei tuntenut morsiotaan. Olisiko hän sittenkin suostunut? Naisen ajatukset ovat arvaamattomat.

Epätoivoinen Väinämöinen hakee neuvoa emoltaan. Haudantakainen ohje määrää lähtemään Pohjolaan, jossa tyttäret ovat valioyksilöitä. Tavoitteena olkoon paras heistä.

 

6. Joukahaisen kosto

Kosiomies lähtee olkisella oriilla, hernevartisella hevosella pimeään Pohjolaan. Pimeään, siis talvi. Ajetaan meren ulapalla, sehän käy, Perämeressä jäätiedotuksen mukaan tälläkin hetkellä kannen vahvuus puoli metriä, ja Vienan merikin on jäässä. Vaan tämä nuori lurjus Joukahainen janoaa kostoa.

Aseistus laaditaan huolellisesti. Jousessa metallikaari, jänne hirven suonta, nuolet kyyn myrkyllä käsiteltyjä. Viikon väijynnän jälkeen Väinö on tähtäimessä. Kolmas nuoli lävistää orhin ja tietäjä suistuu sulaan. Mikä on hänen kohtalonsa? Jatkuu viikon kuluttua.

 

Palautetta 

Asko Korpela: Väkevä luonnontieteellinen näkökulma

Asko: 

Genesis, tammikatastrofi, vaskimies

Ja taas uusi, entistäkin luonnontieteellisempi näkökulma: maan nousemat, huikean ylipitkä raskaus, kohdusta omatoiminen poistuminen, meri asuntona... kansainvaellukset, oopperan synty luonnonkatastrofien seurauksina. Kylläpä totisesti lähtee mielikuvitus laukkaamaan.

Joukahainen pystyy suoltamaan vain luonnontieteellistä nippelitietoa. Kun Väinö vaatii syvällisempää laulantaa, Pohjan poika pyrkii ratkaisemaan asian miekan avulla.

Väinämöinen on mahdollisesti hypnoosin mestari. Joukahaisen arsenaali ja ajokalusto hajoavat jopa taivaan tuuliin ja miekkosen itse vajoaa suohon.

... lapsille opetuksia vanhempien kunnioittamiseen.

... mutta oppia myös vanhemmille:

'elkätte emot poloiset . tuuitelko tyttäriä . vastoin mieltä miehelähän.'

Moittii vielä Väinöä, ettei tuntenut morsiotaan. Olisiko hän sittenkin suostunut? Naisen ajatukset ovat arvaamattomat.  

Kyllä miehenä tosiaan naisen logiikkaa joutuu ihmettelemään, mitenkään sitä väheksymättä. Se kai vain on jokin toinen järjestelmä.

Kolmas nuoli lävistää orhin ja tietäjä suistuu sulaan. Mikä on hänen kohtalonsa? Jatkuu viikon kuluttua.

Todellakin, jännityskertomus jatkuu...


 

Pirjo Hellä: Pimeä Pohjola

Pirjo: 

Tapio kirjoitti Joukahaisen Kostosta: Kosiomies lähtee olkisella oriilla, hernevartisella hevosella pimeään Pohjolaan. Pimeään, siis talvi.

En ole koskaan tullut ajtelleeksi, että pimeä tssä tarkoittaisi talvea, pimeää vuodenaikaa. Olen aina mieltänyt pimeän Pohjolan takapajulaksi, jossa sekä henkiset että aineelliset elinolot ovat huonommat kuin Kalevalassa. Tätä mielikuvaa ei ole onnistunut kääntämään edes Gallen, jonka maalaukset muuten mielessäni kuvittavat Kalevalaa. Gallenin Joukahaisen kostossa on taustan perusteella jos ei ihan talvi niin ainakin hyvin myöhäinen syksy.


 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Tapio Rintanen ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20020126 (20020126) o o AJK kotisivu o Kalevala