Pihlanto Pirjopäivi
10 Valon hakua, sukupolvi vaihtuu

• Pyylypoian häät
• Tukela on tuletta olla
• Tulisorosen jäljillä
• Miten kuu kivestä nousi, päivä pääsi kalliosta
• Vallanvaihdos ja epilogi
• Nöyränä voi vain osoittaa omat kiitoksensa "Laulajalle".
• Palautetta
• Asko Korpela: Otsikot
• Lähetä palautetta!

Näin luku-urakan loppukirin edellä tulostin lukupiiriläisten kullekin lukujaksolle antaman otsikon. Jos ehdin, teen niin vielä kunkin lukujakson väliotsikoille. On kiintoisaa nähdä, miten eri tavoin näitä jaksoja voi hahmottaa.

Pyylypoian häät

46.Kalevan toipuminen tavattomista taudeistaan saa Pohjan akan harvahampaan kovasti pahastumaan ja hän päättää lähettää karhun Väinölän elojen, Kalevalan karjan päälle. Lukijaa jo aiemminkin hämmästyttäneen supertehokkaan tiedonkulun havaitsemme taas tässä: Tuskin on suunnitelma kehkeytynyt Pohjan akan päässä, kun Väinämöinen on jo keihästä tilaamassa sepolta: "Ois' otso otettavana, rahakarva kaattavana.."

Miten Väinämöinen karhun kaataa, jää hiukan hämäräksi, mutta karhun peijaiset on/ovat joka tapauksessa edessä. Väki tervehtii otsoa "Terve, otso, tultuasi, mesikämmen käytyäsi.." niin ihastelevin, jopa kunnioittavin ilmaisuin, että lukijallekin tulee aivan harras mieli. Tunnelma ei lainkaan muistuta niiden hirvipeijaisten tunnelmaa, joissa olen (kerran) ollut: illan alkajaisiksi saatiin odottaa hirviporukan sovinnontekoa ja loppuillasta jo naapurit olivat unohtaneet toistensa nimet! Karhun peijaisissa otetaan saaliista osa, mutta "en ota osattomaksi enkä aivan ainoaksi.."

Tilaisuus päättyy, kuinkas muuten, Väinämöisen laulantaan ja soittoon ja kohottaviin jäähyväissanoihin." Anna toisteki, Jumala, vastaki, vakainen Luoja, näin näissä ilottavaksi, toiste toimiteltavaksi, näissä häissä pyylypoian, pitkävillaisen pioissa.."

Tukela on tuletta olla

Suotta Louhi suri valtansa menetystä: kyky kaapata aurinko ja kuu ei kuulu joka emännän nikseihin. Jopa Ukko, ylijumala, itse ilman suuri luoja, alkoi tuota ouostella. Ukko iski tulta ja antoi tulen ilman immen hoidettavaksi, mutta tuli tuhmalta putosi. Taivas reikihin repesi ja Väinämöinen lähti seppo Ilmarisen kanssa tulen siirtymäsijoille, valkean valantomaille.

Matkalla törmätään Ilmattareen, jolle Väinämöinen kertoo"merimiehiä olemme".Lieneekö sama Ilmatar, jota kutsuttiin 1.runossa Väinämöisen äidiksi! Mitään tunnistamisen riemua ei tapaamisessa ole, keskustellaan vain asiallisesti tulen hankkimisesta. Ilmatar kertoili tulen hankalasta matkasta siian, kulean kuujan, halean hauen sisuksissa. Tämä kala pitäisi nyt saada pyydystetyksi.

Tulisorosen jäljillä

48.Aivan helppoa ei kalastus ole: verkko on valmistettava aina pellavan kylvöä myöten. Vellamoa, veen emäntää ja Ahtoa aaltojen isäntää on puhuteltava, kun kalastus alkaa. Yht äkkiä nousee pieni mies merestä, tämäkin tuttu hahmo jo alkurunoista, suuren tammen kaataja. Nyt hän ilmoittautuu tarpojaksi (?). ja kysyy tulisiko tarpoa väen mukahan vai asun mukahan (!?) Pikku mies tarpovi asun mukahan. Ja niin saadaan kalainen karja.

Saaliin joukossa on halea haukikin, jota jo viikko oli pyydetty. Kalan perkaamista varten Päivän poika saa taivaasta isonsa puukon. Hauen sisästä löytyy kuuja, kuujan sisältä siika, siian sisältä sinikeränen, sinikeräsen sisältä punakeränen, punakeräsen keskeltä tulisorosen. Pohdittaessa, miten tulisoronen saataisiin tulettomiin tupiin se karkaa, polttaa Väinämöinen parran, Ilmarisen poskipäät ja kädet ja vierii edemmäksi polttaen puolen Pohjan maata, sakaran Savon rajoa, kahen puolen Karjalata. Lopulta Väinämöinen saa tulen kuriin ja valaisemaan pirttejä. Lopulta myös seppo Ilmarinen saa palovammansa paranneheksi, entisellehen ehoksi tuimista tulen vihoista.

Miten kuu kivestä nousi, päivä pääsi kalliosta

49.Samanlaiset pimeät tunnelmat kuin 2. runossa, jolloin suuri tammi esti päivän paistamasta: Vilu viljalle tulevi, karjoille kamala olo. Pitkän palaverin päätteeksi päädytään sepon pajahan: " Nouse, seppo, seinän alta.. takomahan uutta kuuta, uutta auringon keheä!" Seppo alkaa takoa. Väinämöinen tuomitsee moisen puuhan joutavaksi. Hiki päässä seppo takoo kuuta ja aurinkoa, mutta eipä kuu kumotakana eikä päivyt paistakana.

Väinämöinen alkaa arvuutella Luojan luvalla, mihin on päivä kadonnut ja arpa kertoo, että päivyt on Pohjolan kivimäessä. Sinne siis. Pohjan poika kieltäytyy tuomasta venettä, jolla Väinämöinen pääsisi rajajoen yli, mutta keinot eivät lopu tähän "Sep' ei miesi lienekänä, ku on tieltä myötäleikse." Meni haukina merehen, siikana silajoelle, pian uipi salmen poikki.

Kun Väinämöinen astuu Pohjolan tupaan, huomaa hän urohot sota-aseissa. Ilman miekan mittelöä ei asia etene: Väinämöinen listi kuin naurihin napoja, lippasi kuin liinan päitä päitä Pohjan poikasien. Ei siis kovin rauhanomaista neuvottelua eikä enää pehmeää "suohon laulamista".

Väinämöinen jatkaa valon piilopaikan etsimistä. Näyttää siltä, että olutta latkivat käärmeet on pantu valon vartijoiksi. Väinämöinen saa käärmmet hengiltä, mutta salaovi ei aukea. Lemminkäinen tai hänen haamunsa ilmoittautuu työhön, mutta Väinämöinen ei usko, että lukot aukeavat sanoilla tai loitsuilla ja kääntyy taas seppo Ilmarisen puoleen.

Ilmarinen alkaa takoa avaimia ja Louhi linnun muodossa lehahtaa pajan ikkunalle kyselemään, mitä taitava takoja nyt valmistaa. Seppo Ilmarinen kertoo takovansa kaularengasta Pohjolan akalle. Tästä Louhi säikähtää, palaa Pohjolaan, laskee kuun kivestä irti, päästää päivän pintehestä ja muuttuu nyt kyyhkyseksi, joka kertoo Ilmariselle, että kuu kivestä nousi, päivä pääsi kalliosta.

Ilmarinen kiiruhtaa katsomaan ja huomaa, että kyyhkysen tuoma tieto pitää paikkansa. Ilmarinen kiiruhtaa kertomaan Väinämöiselle asiasta "Jo ovat tarkoin taivahalla, sijoillansa muinaisilla!"

Vallanvaihdos ja epilogi

50. Marjatta, korea kuopus aina piikoina elävä, neitosena niekottava, päätyi karjapaimeneksi. Paha on olla paimenessa, tyttölapsen liiatenki. Kun Marjatta palaa paimenesta, hän on alkanut kulkea pauloitta ja käydä salaa saunomassa. Kohta selviää, että Marjatta on raskaana. Kun pitäisi ruveta valmistautumaan synnytykseen, Marjatan vanhemmat aloittavat moraalisaarnat eikä avusta tietoakaan.

Piltti piika pikkarainen lähtee Marjatan kehotuksesta hakemaan apua Sarajan-suista, Ruotuksen kylyä. Ei tule apua sieltäkään ja Marjatta itkee:"Lähteä minun tulevi..kuin orjan palkollisen - lähteä kytömäelle, käyä hongikkokeolle!" Perille päästyään hän pyytää apua Luojalta. Lopulta Marjatta synnyttää pienen poian, jonka laittaa heinille hevosen luoksi.

Lapsi pitäisi ristiä, mutta ensin pitäisi tutkia ja tuomita ja tutkijaksi tuomariksi valitaan Väinämöinen, joka julistaa tuomion toista osapuolta kuulematta ja nähdäkseni myös ilman valitusosoitusta, mutta poikapa pitääkin puolustuspuheen, jossa tulevat esiin Väinämöisen omat laiminlyönnit ja pahat teot. Poikasen puolustuspuhe on niin väkevä, että tuomio puretaan välittömästi ja ristijäksi tullut Virokannas (?) ristii pojan Karjalan kuninkaaksi.

Väinämöinen lähtee kuin tietäjä Merlin kuningas Arthurin hovista arvellen "Annapas ajan kulua, päivän mennä, toisen tulla, taas minua tarvitahan, katsotahan, kaivatahan uuen sammon saattajaksi, uuen soiton suorijaksi, uuen kuun kulettajaksi, uuen päivän päästäjäksi.."laskea karahtelevi yläisihin maaemihin, jätti kantelon jälille, soiton Suomelle sorean,.... laulut suuret lapsillensa.

Laulaja kerii virtensä kerälle, sykkyrälle syylättelee, panee aitan parven päähän ja lausuu." Vaan kuitenkin kaikitenki la'un hiihin laulajoille. la'un hiihin, latvan taitoin, oksat karsin, tien osoitin."

Nöyränä voi vain osoittaa omat kiitoksensa "Laulajalle".

Kävin kirjastosta lainaamassa Otto Mannisen suomentaman Odysseian. Sen alkulehdellä suomentaja omistaa käännöksensä Kalevalan laulajain ja Elias Lönnrotin muistolle.

Palautetta 

Asko Korpela: Otsikot

Lähetä palautetta!