Pihlanto Pirjopäivi
09 Kalevan kansan kohtalon hetket

• Kantelekonsertti
• Sampo kaapataan, kantele menetetään
• Meritaistelu
• Uusi kantele koivupuusta
• Kaikkien bakteerisotien äiti?,
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Kantelekonsertti

Varmasti myös ukko uunin päältä on ollut tyytyväinen kunnellessaan Väinämöisen soittavan kalanluista kanneltaan, kun Väinämöinen soitti iloa ikirunojen, kajahusta kanteloisen. Jo kävi ilo ilolle, riemu riemulle remahti. Ei ollut sitä metsässä jalan neljän juoksevata, koivin koikkelehtavata kun ei tullut kuulemahan, iloa imehtimähän.

Kyllähän tästä kaikkien aikojen konsertista oli monenlaisia seurauksia: kokko heitti pentunsa pesähän ja lensi Väinämöistä kuulemaan, Kuutaren ja Päivätären kultakankaan kutominen keskeytyi, sotkottarien(?) hiukset jäivät hiipomatta, ve´en emäntä nukahti kirjavan paaen päälle,itki nuoret, itki vanhat, itse Väinämöinenkin itki ja hänen kyynelistään lopulta heristyi helmiä, simpsukoita siintyi, "kuningasten kunnioiksi, valtojen iki-iloiksi". Erikoista tässä on, että sekä ihmiset, haltiat että eläimet kokevat ilmiön samoin, tyynnyttävänä ja suloisena, suorastaan paratiisillisena elämyksenä.

Sampo kaapataan, kantele menetetään

Tämän auvoisen kohtauksen päätyttyä tapaamme sankarimme Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen matkalla kylmähän kylähän, pimeähän Pohjolahan, miehen syöjähän sijahan, urohon upottajahan sampuen jaolle! Pohjolan emännällä ei ole tosin aikomustakaan perustaa sammosta mitään osuuskuntaa: "Ei pyyssä kahen jakoa, oravassa miehen kolmen." Väinämöinen katsoo, että kieltäytyminen sammon jaosta oikeuttaa viemään koko sammon.

Väinämöisen kanteleen soitolla on ihmeellinen voima: tällä kertaa sitä käytetään Pohjolan väen nukuttamiseen: Pohjolan väelle käy kuin prinsessa Ruususen linnan asukkaille, kaikki nukahtavat pitkähän unehen, viikommaksi nukkumahan.

Nyt on reitti vapaa ja Väinämöinen laulaa sammon säilytykseen käytetyn kivilinnan portit auki, voilla voiti lukkoja, ettei saranoiden naukuminen herättäisi Pohjolan väkeä ja kehottaa Lemminkäistä noutamaan sammon. Lemminkäinen leventelee ja kerskailee saavansa sammon jalan oikean avulla, takakanan koskemalla. Eipä sampo liikukana: juuret ovat yhdeksan sylen syvyydessä. Härän vetämällä auralla katkotaan sammon juuret ja sampo viedään sankarien veneeseen.

Kotimatka alkaa iloisin mielin: "Siitä vanha Väinämöinen laskea karehtelevi. Itse seppo Ilmarinen, toinen lieto Lemminkäinen nepä tuossa soutelevat, soutelevat, joutelevat, selviä selän vesiä, lake' ita lainehia." Voisiko leppoisampaa matkan tekoa kuvitellakaan.! Lemminkäinen jopa ehdottelee laulamista, mutta Väinämöinen tyrmää ajatuksen: "Ei vesillä vieremistä, lainehilla laulamista. Laulu laiskana pitävi.."

Lemminkäinen tuumailee, että aika kuluu joka tapauksessa, lauletaanpa tai ei ja ehdottelee taas jonkin ajan kuluttua Väinämöiselle laulutuokiota, mutta Väinämöinen arvelee, että laulun aika on vasta sitten, kun matkalaiset ja sampo ovat perillä. Lemminkäinen ei anna periksi, vaan aloittaa itse laulun ja karjahtelee niin kovin, että kurki märän mättähän nenässä pelästyy ääntä ja lehahtaa lentoon, suuntaa lentonsa Pohjolaan ja herättää parkaisullaan Pohjolan väen,"pahan vallan valveutti".

Tehtyään pikaisen inventaarin Pohjolan emäntä huomaa sammon viedyksi ja rukoilee Ututyttöä, terhenneitiä, Iku-Tursoa. Äijön poikaa ja lopuksi vielä Ukko ylijumalaa avukseen sammon saamiseksi takaisin Pohjolaan. Ututytön laskeman sumun Väinämöinen iskee miekallaan hajalle. Iku-Turson Väinämöinen nostaa korvista ilmaan ja kovistelee tätä kertomaan aikeistaan. Iku-Turso lupaa tästä lähin pysytellä meressä, jos Väinämöinen päästää hänet irti. Eikä sen päivän perästä Iku-Turso ole merestä noussut, vai voiko joku väittää hänet nähneensä!?

Pohjolan emäntä saa myös Ukko ylijumalalta apua, sillä tämä nostaa tuulet ja myrsky äityy niin pahaksi, että kalanluinen kannel uppoaa mereen väen Vellomon hyväksi, Ahtolan iki-iloksi. Lienee kohtuullinen hyvitys sammon ryöstöstä! Olisiko Ukko ylijumala ollut myös hiukan kateellinen Väinämöiselle tämän lumoavasta soitosta, kreikkalaisissa mytologioissa jumalille ainakin sallittaan kaikki inhimilliset heikkoudet kostonhimoa ja mustasukkaisuutta myöten.

Ilmarinen on jo aivan kauhuissaan, mutta Lemminkäinen osoittaa jälleen lannistumattomuutensa ja manaa avuksi kokkoa antamaan sulkiaan veneen parraspuuksi ja kiinnittää veneeseen matkan alussa tuomansa "liikalaiat".

Meritaistelu

Yleisesti kuulee väitettävän, että kiinnostuksen Kalevalaan on tappanut sen kouluaikainen "pakkosyöttö". Kun en itse muista joutuneeni sellaisen kohteeksi, kaivoin esille kouluaikaisen pienois-Kalevalan tutkiakseni, miten perusteellisesti sitä on tuputettu. Kirjaan on tehty niin harvoja merkintöjä, että jouduin kysymään luokkatoveriltani, luimmeko Kalevalaa koulussa lainkaan. Hän kyllä vakuutti, että oli se jonkun tunnin ollut työn alla. Ehkä kirjani sitten on vaihtunut jonkun toisen kappaleeseen. Joka tapauksessa oli yllätys havaita kirjan lopussa Kaarlo Marjasen artikkeli Kalevan esittämisohjeista. Kaarlo Marjanen oli joskus kauan sitten äitini lausunnanopettaja ja niinpä innostuin lukemaan Marjasen ohjeita.

Marjanen sanoo mm:"Kalevalan esittäjän ei ole pelättävä tekevänsä pyhäinhäväistystä, vaikka hän arvelematta käyttää hyväkseen valtuuksiaan myös ilon kirvoittamiseen." Taistelu Sammosta on hänen mielestään Kalevalan dramaattisin runo ja myös hyvin puolueellista esittämistä:"Lausuja on alun alkaen jyrkästi Louhen joukkoa vastaan. Pohjolan emännän sotatoimet kuvataan vauhdikkasti ja loisteliaasti, mutta samalla kertoja on huolissaan niiden vuoksi."

Huoleen on kyllä syytäkin: kun Lemminkäinen tähystäjän tehtävässään vihdoin näkee takaa-ajajan tarkasti, hän laskee, että Pohjan purressa on sata miestä soutimille, tuhat ilman istumassa. Kilvan kiskoivat urohot pakoon Pohjolan purtta:"Lyllyivät melat lylyiset, hangat piukki pihlajaiset, vene honkainen vapisi, nenä hyrski hylkehenä, perä koskena kohisi, vesi kiehui keloloissa, vaahti palloissa pakeni."

Väinämöinen joutui havaitsemaan, että kovasta soudusta huolimatta Pohjolan pursi pysyi vauhdissa mukana. Sodassa ovat tunnetusti kaikki keinot sallittuja ja Väinämöinen taikoi mereen karin, johon Pohjolan pursi karahti ja rikkoutui. Pohjolaltakaan ei puuttunut taikakeinoja ja Louhi taikoi itsnesä jättilinnuksi, joka pystyi kantamaan sotajoukkoa siiven alla ja purstossaan.

Näyn on täytynyt olla kammottava, sillä Ilmarinenkin heittäytyy rukoilemman vakaista Luojaa, Ukkoa, taattoa taivaista. Väinämöinen aloittaa aseleponeuvottelut tarjoamalla Louhelle puolta sammosta. Ehdot eivät tyydytä Louhea. Nyt hyökkää Lemminkäinen ja iskee miekallaan kokon kourille. Louhi yrittää murtaa Lemminkäisen taistelumoraalia ja syyttää häntä vaimon pettämisestä ja vanhemmilleen antamansa valan rikkomisesta- Lemminkäinenhän oli vannonut lopettavansa sotimisen. Kun Väinämöinen nyt huomaa Louhen tarkkaavaisuuden kääntyneen muualle, hän kalhaisee melalla kavetta ja sotauroot putoavat mereen. Itse Louhi-kokko putoaa kaaripuille kuni puusta koppeloinen, kuusen oksalta orava menettäen kyntensäkin, lukuunottamatta yhtä sakarisormea. Tällä sormella Louhi yrittä tavoittaa sampoa, mutta sampo murskaantuu muruiksi ja murut putoavat mereen.

Väinämöinen näkee, että osa sammon muruista on ajautunut rantaan ja ihastuneena arvelee, että siinä on alku onnen ainaisen. Lönnrot tuli matkoillaan samaan tulokseen: meren rannoilla suomalaiset vaurastuvat ja menestyvät paremmin kuin ilman merta. Lönnrot arveli sen johtuvan siitä, että meressä on kuitenkin aina jonkin verran sammon muruja!

Louhi suunnittelee kostoa petoeläinten ja tautien avulla, mutta Väinämöinen arvelee nämä vaivat voitettavan turvautumalla Jumalaan. Louhi lähtee itkien kotiinsa :" Jo minulta valta vaipui, jo aleni arvioni: eloni meni merehen, sampo särkyi lainehisin!" Runo päättyy siihen, että Väinämöinen solmii liiton Luojan kanssa: "aidan maasta taivosehen, taivosesta maahan asti".

Uusi kantele koivupuusta

Nyt olisi Väinämöisen mielestä sopiva hetki ruveta soitolle, mutta kantelehan on meressä. Seppo Ilmariselta tilataan harava, jolla kantele saataisiin takaisin. Sinnikkäista haravoinneista huolimatta Väinämöinen ei tavannut hauinluista soittoansa. Murehtiessaan kanteleensa menetysta Väinämöinen kuulee koivun valituksen: keväällä siitä vihlotaan mahlaa, kesällä varpuja vastoiksi, eikä talvi ole sen helpompi, silloin se jää aivan alastomaksi vilussa värisemähän. Väinämöinen keksii, että kanteeen voisi tehdä puustakin ja lupaa koivulle olevan onnen, elon uuen armahamman.

Koivusta tuli kanteleen koppa, käen kukunnasta naulat kantelehen, vääntimet visaperähän ja immen hapsista kanteloisen kielet. Saip' on soitto valmihiksi. Sormin soiti Väinämöinen, kielin kantelo kajasi: vuoret loukkui, paaet paukkui, kaikki kalliot tärähti, kivet laikkui lainehilla, somerot vesillä souti, petäjät piti iloa, kannot hyppi kankahilla. Kuuluvi korea soitto, kuului kuutehen kylähän.

Kaikkien bakteerisotien äiti?

Louhi kuulee Kalevan menestyksestä ja suunnittelee kostoa. Hän rukoilee Ukko ylijumalaa lähettämään tauteja Kalevan kansan vaivoiksi. Lisäksi hän saa apua Tuonelasta. Tuonen tyttö umpisilmä synnytti yhdeksän lasta:pistos, ähky, luuvalo, riie(risatauti?), paise, rupi, syöpä, rutto. Yhdeksäs lapsi jäi nimeämättä ja se lähetettiin katehiksi kaikin paikoin.

Päästääkseen Kalevan kansan näitä vaivoja potemasta Väinämöinen lähtee Tuonelle sotahan kera tauin tappelohon. Sauna lämmitetään ja lyödään simainen löyly. "Tule nyt löylyhyn, Jumala, iso ilman, lämpimähän, tekemähän terveyttä, rauhoa rakentamahan" Ei ihme, että saunaa on pidetty pyhänä paikkana, jossa täytyy käyttäytyä arvokkaasti. Ja sanoohan vielä sananparsi, että jos sauna, terva ja viina eivät auta, tauti on kuolemaksi.

Väinämöinen anoo apua Luojalta:" Tule nyt Luoja, loitsimahan, Jumala, puhelemahan, kaikkivalta, katsomahan. Tehkös yöllä terveheksi, päivällä imanteheksi, jottei tuska päällä tunnu, kipu keskeä kivistä, pakko ei syömehen paneite, jottei tunnu pikkuistana, vaivoa vähästäkänä.." ja näin vaka vanha Väinämöinen päästi kansan kuolemasta, Kalevan katoamasta.

,

Palautetta 

Lähetä palautetta!