Pihlanto Pirjopäivi
07 Runot 29-34 inspiroivat suomalaistaiteilijoita

• Lemminkäisen pakomatka ja paluu
• Kahden miehen armeija
• Kullervo, syntymä, lapsuus ja nuoruus
• Paha on olla paimenenkin
• Kullervo löytää perheensä- melkein
• Palautetta
• Pirkko: Kaupankäynnistä ja hauskoista yhteensattumista
• Lähetä palautetta!

7. Runot 29-34 inspiroivat suomalaistaiteilijoita

Vanhat kunnon Hollywood-filmit päättyivät siihen, että sankaripari "saa toisensa", Kalevalassa tämän Happy Endin jälkeen rytinät vasta oikein alkavat.

Lemminkäisen pakomatka ja paluu

Lemminkäinen purjehtii kohti turvapaikkaansa. Rannalla niemen neiet odottelevat omaisiaan: "Kun ollet omainen laiva... saisimme sanomat kuulla, viestit mailta vierahilta, rauhassako rantakansat vainko vainossa elävät." Purjehtija laskee rantaan, kysellen ensin veneelle rantautumispaikkaa, sitten itselleen piilopaikkaa ja lopulta kaskeamispaikkaa. Kahteen ensimmäiseen kysymykseen Lemminkäinen saa myönteisen vastauksen, mutta kaskeamista ei hänelle sallita, koska "saaren maat saroin jaettu, pellot pirstoin mittaeltu, aholoista arpa lyöty, nurmista keräjät käyty." Tässä taas jonkinlainen kiinnekohta historialliseen aikaan: sarkajako on jo saarella toimitettu!

Lemminkäisen lauluille kyllä kuuluu saarella olevan sijoa. Tästä varmaan Sibelius sai kimmokkeen Lemminkäinen-sarjalleen, josta erityisen suosion on saanut Lemminkäinen ja Saaren Neidot. Lemminkäinen alkaa laulunsa ja kehuu, että laulaisi hyvänki virren, jos hänelle löytyisi katos ja pitkä pintapöytä. Saaren impyet arvelevat, että "On meillä tupia tulla...vieä virtesi vilusta..." ja laulu jatkuu nyt sisätiloissa.

Lemminkäinen paljastuu snobiksi, joka ei syömähän rupea veitsettä hopeapäättä, kuraksetta kultaisetta. Kulttuurihistoriallinen tieto osaa ajoittaa haarukan käyttöönoton, Suomeen se tuli Juhana herttuan hovin myötä. Veitsen käyttö on vanhempaa perua, erityistä tässä onkin, että Lemminkäinen tarvitsee peräti hopeaveitsen.

Lemminkäinen ansaitsee nimeänsä, sillä " eikäpä sitä tytärtä, ei sitä emosen lasta, kunk´ei vierehen venynyt, käsivartta vaivutellut. Tuhat tunsi morsianta, sa`an leskiä lepäsi.."Yhden impirukan Lemminkäinen jätti lepyttämättä ja niinpä hylätty impi lupaa kostoa ja saakin saaren miehet yksissä tuumin tapparoita tahkaelemaan pään varalle Lemminkäisen.

Kun Lemminkäinen huomaa joutuvansa taistelemaan ylivoimaa vastaan, hän yrittää lähteä veneellään pakoon, mutta löytää veneensä poroksi poltettuna. Uuden veneen tykötarpeita on yhtä vähän kuin Väinämöisellä aikoinaan, kun tämä yritti Pohjan neidon kosijana rakentaa venettä viiden värttinän murusta (8.runo "kehrävarteni muruista, kalpimeni kappaleista.."), kuuden tainnan taittumosta.

Uusi vene valmistuu ja apua saa L. kokolta sekä kaarneelta. Tuttu ilmaisu "alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin" liittyykin siis Lemminkäiseen ja tilanteeseen "kun ei saanut öitä olla eikä päiviä elellä saaren impien iloissa, kassapäien karkeloissa". Katkera on ero molemmille osapuolille, sillä saaren neidot itkevät Lemminkäistä niin kauan "kuni purjepuu näkyvi, rautahankki haimentavi". Matkaa vaikeuttaa vielä Lemminkäisen haaksirikko. Vanhaan saarelaisten tapaan veneensä menettänyttä merenkulkijaa autetaan ja L. pääsee kotirannoilleen, vain löytääkseen kotinsa poltettuna.

Vaikka kokko antaa L:n ymmärtää, että emo on kuollut, käykin onnellisemmin: piilopirtistä löytää Lemminkäinen Äitinsä, jonka on täytynyt lähteä pakoon Pohjolan sotajoukkoja. Äidin kysyvään toteamukseen pojan viipymisestä vieraalla maalla Lemminkäinen vastaa, että siellä oli kaikki muuten hyvin, mutta siitä oli outo olla, kun "pelkäsivät piikojansa..pahasti piteleväni... Minä piilin piikasia, varoin vaimon tyttäriä kuin susi sikoja piili, havukat kylän kanoja". Eiköhän Äiti tästä ymmärtänyt, miten poika oli aikansa saanut kulumaan "noilla mailla vierahilla, aina ouoilla ovilla"

Kahden miehen armeija

Lemminkäinen on ennallaan. Sotimaan tekee mieli ja jopa pursikin yllyttää lähtöön. Syy sotaan löytyy helposti: Pohjolan väelle on kostettava. Voimme arvata, että emo estelee ja senkin, ettei Lemminkäinen tuosta piittaa. Sotakaveria vain puuttuu. Lemminkäinen muistaa vanhan ystävänsä Tieran, jonka kanssa ennen kävi suurilla sotatiloilla. Tieran vanhemmat kertovat, ettei "Tiera sotahan joua, vast on nainut naisen nuoren..", mutta Tiera onkin eri mieltä. Vaikka oman emännän nännit on näppimättä, niin veri vetää Tieraakin sotapolulle. Toverukset lähtevät matkaan. Saarelainen lykkäsi venon vesille, läksi luoen luotehesen tuolle Pohjolan merelle.

Tiedustelu toimii, ja Pohjolan emäntä on tuota pikaa selvillä tilanteesta lähettäen Pakkasen pahansisuisen kylmäämään Lemminkäisen. Tämä suunnitelma ei onnistu, koska Lemminkäinen tuntee Pakkasen suvun ja pääsee manaamaan Pakkasen Pohjan pitkähän perähän, tai Hiien hiilien sekahan tai Lemmon liesikiukahille. Lemminkäinen tekee Pakkasen kanssa sovinnon ja jatkaa matkaa. Tiera jo epäilee, että kostoretki päättyy toverusten omaan tuhoon, mutta Lemminkäisellä on James Bondin optimismi ja aloitekyky ja hän rakentelee huolista hevoset, murehista mustat ruunat. Ystävykset ajoa ramuttelevat luoksi ehtoisen emonsa, tykö valtavanhempansa.

Nämä Lemminkäisen retket ottavat kovasti laulajan voimille, nytkin hänen on jätettävä Kauko "virrestäni viikommaksi. Itse virren vierähytän, panen toiselle tolalle.."

Kullervo, syntymä, lapsuus ja nuoruus

31. runo alkaa sukuselvityksellä.Yksi sukuhaara on asettunut Venäjälle ja siitä on tullut kaupanmiesi, Kalervon sukuhaara asuttaa Karjalaa ja Untamo on jäänyt kotisijoille (siis minne?, Rauman tienoilla on paikkakunta nimeltään Untamala!) ison päiviksi pahoiksi, emon mielimurtehiksi. Untamo ja Kalervo torailevat ja tappelevat keskenään, mutta erimielisyydet eivät jää torailun asteelle, vaan Untamon miehet surmaavat Kalervon väen ja elon jää vain Kalervon vaimo, joka on raskaana. Untamon väki ottaa Kalervon lesken orjaksi ja orjuudessa syntyy lapsi, jolle äiti antaa nimen Kullervo.

Untamo ja Kullervo ovat mielestäni kumpikin tummansävyisiä nimiä ja iloton on Kullervon tarina. Lähes 110 vuotta sitten eli 28.4.1892 Sibelius johti säveltämänsä Kullervon, viisiosaisen sinfonisen runoelman,op. 7, ensiesityksen ja sai kuulemma yleisön hurmoksiin. Ei ihme, sillä se on vielä tämän päivän kuulijasta vaikuttava. Sata vuotta myöhemmin, siis1992, levytettiin Aulis Sallisen ooppera Kullervo. Kullervon sotaanlähtö on kaikille suomalaisille tuttu maalaus. Kullervon synkkä tarina on Ainon kohtalon lisäksi Kalevalan kertomuksista ehkä eniten innoittanut suomalaisia taiteilijoita.

Polvenkorkuisena Kullervo jo suunnittelee kostavansa "isoni kohlut, maksaisin emoni mahlat." Untamo, joka pojan syntyessä oli kutsunut tätä sotijaloksi, huomaakin sotijalon viholliseksi:" Tästä kasvavi Kalervo." Pojasta yritetään päästä eroon hukuttamalla, polttamalla ja hirttämällä, mutta mikään näistä keinoista ei tehoa. Hirttopuunsakin Kullervo on kirjaillut aseiden kuvilla.

Untamo yrittää nyt hyvällä ja rupeaa kasvattamaan poikaa kuin omaansa. Kullervo laitetaan lapsenvahdiksi, kaatamaan kaskea, rakentamaan aitaa, rukiita puimaan, mutta mikään työ ei hänelle sovellu. Lapsi kuolee silmäpuolena ja käsivarsi katkenneena, kasken Kullervo kiroaa niin ettei siinä vilja kasva, aidan hän rakentaa veräjättömäksi ja pilviin asti ja pui rukiit ruumeniksi. Lopulta Untamo myy Kullervon "Karjalahan, Ilmariselle sepolle,.." Ilmarinen maksaa miehestä mitättömästä, orjasta epäpätöstä tuskin mitään: kaksi kattilanrania ja jotakin muuta romua.

Paha on olla paimenenkin

Suosituissa saippuasarjoissa henkilöt tapaavat mitä epätodennäköisimpien kohtaloiden lennättäminä yhä uudelleen samoissa paikoissa, samassa firmassa, samassa kuppilassa, samassa sairaalassa jne. Tähän saakka Kalevalassa tarinan henkilöiden kohtaamispaikkana on ollut Pohjola, mutta nyt Kullervo onkin lennätetty seppo Ilmarisen luokse. Pohjan neidosta on tällä välin tullut Ilmarisen puoliso ja tämä ilkamoiva kujeilija on muuttunut sepän akka irvihampaaksi.

Ilmarin emäntä laskee karjansa laitumelle ja anelee 252 säkeen verran karjan kasvattamisessa ja suojelemisessa apua Luojalta ja erilaisilta henkiolennoilta. Kullervo pannaan paimeneksi.

Eivät edes vahvat loitsimiset pysty suojelemaan sepän emännän karjaa. Hän on leiponut Kullervon eväsleivän sisään kiven ja kun Kullervon ainoa isänperintö, veitsi katkeaa leipää syödessä, se riitää. Kullervo ajaa karjan tuhoon ja karjan sijasta sudet ja karhut kotitanhuville Emäntä yrittää hyvitellä Kullervoa lupaamalla hienoja vaatteita ja hyviä ruokia, mutta Kullervo antaa susien ja karhujen raateleman emännän menehtyä. Emäntä pyytää vielä Ukko ylijumalaa avuksi, mutta apua ei tule: "Se oli meno nuoren naisen, kanssa kaunihin emännän jot oli viikon valvateltu, vuosin kuusin kuulusteltu Ilmarin iki-iloksi, sepon kuulun kunniaksi." Näin katoaa tarinasta yksi suosikkihahmoistani.

Kullervo löytää perheensä- melkein

Saippuasarjoissa käy joskus niin, että henkilöt, jotka on jo kauan sitten poistettu sarjasta, joudutaan (yleisön pyynnöstä) palauttamaan tarinaan. Nyt käy niin. Tuskin on Kullervo valitellut Luojalleen sitä, ettei hänellä ole kotia eikä omaisia, niin tuleekin vastaan siniviitta viian eukko, joka tietää, että Kullervon vanhemmat elävät kahden kauniin tyttärensä kanssa.

Luoteeseen lähtee Kullervo vaeltamaan ja kolmen päivän päästä jo näkyvät eukon mainitsemat vaara, joki ja kolme koskea. Näistä selvittyään Kullervo onkin kotona. Tosin äiti ei häntä ensin tunne, mutta kohta jo iloitsee "Ettäpäs elävin silmin näitä maita matkaelet, kun jo itkin kuolleheksi.." Kesken ilon äidin mieleen nousee murhe: "Poikani tuli takaisin, eipä tyttö tullekana" Toinen tyttäristä on kadonnut tietymättömiin ja äidin sisäinen ääni sanoo, ettei hän enää tytärtään näe: "Ei se saa sinä ikänä, ei paloa polvenansa emon entisen tiloille, taaton vanhan valkamoille."

Palautetta 

Pirkko: Kaupankäynnistä ja hauskoista yhteensattumista

Lähetä palautetta!