Pihlanto Pirjopäivi
06 Puolimatkan krouvissa tällä Kalevala-matkalla.

• Hääpari saapuu
• Matkalla häiden rääppiäisiin
• Rääppiäiset
• Lemminkäinen käpykaartiin
• Palautetta
• Asko Korpela: Täältä sopii odottaa lisää hyviä sanoja
• Lähetä palautetta!

Hääpari saapuu

Tunnelma on leppoisa, sulho palaa mieleisen nuorikon kanssa kotiin:"Jopa viikon vuoteltihin, vuoteltihin, katseltihin neion nuotehet tulevan seppo Ilmarin kotihin". Odotus on niin intensiivistä, etteivät lapset ehdi edes sisälle lämmittelemään: lasten jalkoja paleli seinuksilla seisoessa. Vihdoin Lokka, luopuisa emäntä, Kalevatar, kaunis vaimo, sanan virkkoi, noin nimesi:" Se on poikani rekonen! Jo tulevi Pohjolasta nuoren neitonsa keralla!" Näkemisen arvoinen on edelleen Ilmarisen reki: Pyyhyet vihertelevät vesaisilla vempelillä, käkyet kukahtelevat korjan kirjavan kokalla, oravat samoelevat päällä aisan vaahterisen.

Lokka kertoo odottaneensa "veijoani, minjoani"ja kehottaa Ilmarista tervehdysten jälkeen kertomaan, miten matka oli sujunut:"matkasitko mainehitta....astuitko anopin sillan, istuitko isännän lautsan?"ja toteaa kyselemättäkin näkevänsä, että matka sujui hyvin. Huhu vain oli taas saanut siivet:" Kenpä toi tämän valehen, ken pani pahan sanoman, sulhon tyhjin tulleheksi,.." vaikka kaikki lähiympäristössä ennusti miniän tuloa, jopa lehmät ammuivat aamuvihkon antajaista! Muuten auvoisaan tunnelmaan sotkeutuu taas tuo lapsi lattialla:

Lausui lapsi lattialta: "Voi veikko, mit vetelet! Tervaskannon kauneutta, tervapuolikon pituutta, kerinkannan korkeutta!... Sait kuin suolta suovariksen, aialta ajoharakan, pellolta pelotuslinnun, mustan linnun mullokselta" ja syyttää neitoa vielä siitä, ettei tämä ole edes kinnasta kutonut vaan tuli annitonna appelahan. Lokkakin ihmettelee, mistä lapsi moista on saanut päähänsä ja toruu lasta vakuutellen, ettei sulho olisi soreampaa neitoa saanut edes Saksanmaasta, Viron takoa, puhumattakaan että olisi tullut ilman tuomisia. Lokka kehuu miniätä kauniiksi mutsoksi, onko samaa perua kuin nykyslangin mutsi?

Tervetulotoivotusten jälkeen selvitellään miniälle talon tapoja ja nautitaan pöydän antimia. Siit joukko juotettihin, syötettihin, juotettihin liioilla lihamuruilla, kaunihilla kakkaroilla, olu'illa ohraisilla, viertehillä vehnäisillä. Ja taas vaka vanha Väinämöinen, osoittaen, ettei todellakaan kanna kaunaa kilpakosijalle, itse laululle rupesi, työlle virtten työntelihe ja kehua retostelee taloa aivan estoitta. Sen jälkeen hän noudattaen vanhaa tapaa kiittää ensin talon isännän ja sitten emännän ja sen jälkeen patvaskan. Tämän viran haltijasta Lönnrotkin mainitsi.

Ken on pantu patvaskaksi, ken otettu oppahaksi? Kylän paras patvaskana, kylän onni oppahana. jolla on yllään haahen haljakkainen (=laivan tuoma eli ulkomailta tuotu verkavaate)Muutenkin Väinämöinen ylistää patvaskan asua: Kuuttaren kutoma paita, päivän tyttären kutoma ussakka (pitkä, villainen, kudottu turkinvyö), silkkiset sukat jalassa, silkkiset sukan sitehet, säteriset säärinauhat, jotk' on kullalla ku'ottu, hopealla huoliteltu. Vielä kiitetään saajanainen:. "Saajanaisen suu somainen kuni Suomen sukkulainen". Paljon muutakin kehuttavaa saajanaisessa löytyy, mutta minuun tepsi tämä kohta parhaiten. Lopuksi koko paikalle kokoontunut väki saa kehuja: väen vanhan vänkeyttä(=vankka, uhkea), väen nuorison somuutta. Kaikk' on kansa haljakassa (=vaaleansinisessä verkavaatteessa, siis juhla-asussa) kuni metsä huutehessa (huurteessa,härmässä): alta on kuin aamurusko, päältä on kuin päivänkoite.

Väinämöisen reki rikkoutuu ja hän tarvitsee varaosat Manalasta! Kun kukaan muu ei niitä lähde hakemaan, Väinämöinen itse käväisee noutamassa orosen Tuonelta ja vääntiän (väännin, napakaira) Manan majoilta. Ilmeisesti seuraava käynti Manalassa on aina vähän helpompi kuin edellinen!

Matkalla häiden rääppiäisiin

Lemminkäinen valmistautuu lähtemään Pohjolaan juominkeihin ja pyytää äitiään tuomaan somat sopani, sellaiset joita sopisi häissä häilytellä, pioissa pie´llä. Äiti kieltelee, kertoo, minkälaiset surmat Lemminkäistä Pohjolassa odottavat ja muistuttaa, että tämä on jo aikaisemminkin sieltä tullessaan joutunut Tuonelan jokeen. Lemminkäinen kehottaa äitiään tarkemmin kuvaamaan häntä odottavia kauhuja ja selostuksen kuultuaan muuttaa vaatetilaustaan ja pyytääkin nyt tuomaan sotisovan ja valjastamaan sota-oriin. Äiti vielä Lemminkäisen lähtiessä yrittää antaa ohjeita, mutta vaikuttaa siltä, että L. kuuntelee niitä vain puolella korvalla. Jo itse matka Pohjolaan on täynnä ansoja, mutta taikojen ja Ukko Ylijumalan avulla Lemminkäinen selviää niistä, viimeksi kauheasta käärmeestä, joka kiemurtelee tiehensä väistäen Lemminkäistä, joka näin pääsee perille Pohjolaan.

Rääppiäiset

Saavuttuaan tupaan Lemminkäinen aloittaa keskustelun pyytämällä olutta ja saa kehotuksen pysyä sävyisästi oven suussa. Muuta ei tarvita. Lemminkäinen tulistuu: "Lempo tänne lähteköhön oven suuhun seisomahan, nokianne nuohomahan, karstoja karistamahan!" Pohjolan emäntä, jota nyt kutsutaan Ilpotareksi, pahoittelee, kun vieras on tullut vääränä päivänä, olutkin on vielä ohrana. Lemminkäinen paheksuu Pohjolan emäntää, Pimentolan pitkähammasta siitä, että tämä on pitänyt häät salaa Lemminkäiseltä, kutsunut kaikki muut pitoihin, mutta ei häntä.

Ivaillen Ilpotar tarjoaa keitosta, jossa on vaikka mitä myrkkyä. Lemminkäinen jatkaa edelleen moitteitaan. Nyt jo Pohjolan isäntäkin puuttuu puheeseen ja kysyy, miksi Lemminkäinen ylipäätään on tullut kutsumatta ja L. loukkaa isäntää vaatimalla isäntää myymään olutta. Karjalaisen vieraanvaraisuuden laki on pyhä. Isäntä ja Lemminkäinen aloittavat nyt kilpaloitsimisen, jossa kumpikin yrittää taikoa sellaisen eläimen, joka voittaisi toisen taikoman. Vihdoin Pohjolan isäntä tokaisee tuttuakin tutumman "Ei tässä piot paranne, kun ei vierahat vähenne" ja käskee Lemminkäistä, Hiien heittoa, palaamaan kotiinsa. Lopulta kiista johtaa aseelliseen välienselvittelyyn, jossa Pohjolan isäntä saa surmansa. Seuraa eräs Kalevalan raaimmista- ainakin tähän asti julmin- kohtaus, kun tuop' on lieto Lemminkäinen huomattuaan Pohjolan pihalla seipäitä, joista yksi oli ilman päätä, " otti pään pojan pätöisen, kantoi kallon kartanolta senki seipähän nenähän". Tämänkaltaista julmaa ruumiinhäpäisyä harjoitettiin sotatantereilla, ilmeisesti sekä venäläisten että ruotsalaisten taholta.

Sydämistynyt Pohjolan emäntä lauloi tuhat kalvan kantajata pään varalle Lemminkäisen, Kaukomielen kaulan päälle. Ymmärrettävästi Lemminkäisen olo Pohjolassa käy tukalaksi.

Sanonnasta "Ei pidot parane, jos ei vieraat vähene" serkkuni käyttää kohteliaampaa versiota "Milloin vieras kotona olsis, jos nyt lähtis?"

Lemminkäinen käpykaartiin

Taitaa Lemminkäisen uho vihdoin laantua. Äidiltä L kyselee neuvoa, mihin hän voisi piiloutua Pohjolan sotajoukkoja. Lopulta äiti, kun on saanut Lemminkäisen vannomaan, ettei tämä enää käy sotia ("en kesänä ensimmäisnä, tok en vielä toisnakana, saa´a suurihin sotihin" vannoo Lemminkäinen), neuvoo Lemminkäistä ottamaan isänsä purren ja lähe tuonne piilemähän ylitse meren yheksän, meri-puolen kymmenettä, saarehen selällisehen, luotohon merellisehen! Siell' ennen isosi piili, sekä piili jotta säilyi suurina sotakesinä, vainovuosina kovina; ... Siellä piile vuosi, toinen, käy kotihin kolmannella tutuille ison tuville, vanhempasi valkamoille!"

Palautetta 

Asko Korpela: Täältä sopii odottaa lisää hyviä sanoja

Lähetä palautetta!