|
Lönnrot teki seitsemännen matkansa 1836-1837. Hän lähti matkaan marraskuussa 1836 ja totesi jossain vaiheessa, että matkanteko talvisaikaan oli varsin mukiinmenevää, koska välimatkat taittuivat suksin ja reellä paljon joutuisammin kuin kesäkelillä. Kesällä 1837 Lönnrot osui hääjuhliin ja kertoo niistä: "Sulhanen istuu koko hääajan korkea samettilakki päässä arvonsa merkkinä. Morsian itkee kullekin sukulaiselleen ja tuttavalleen, jotka antavat hänelle muutamia lahjoja... Tätä itkua kestää koko päivän ja se muuttaa hääilon eronhetken suruksi....Lähdetään morsiamen kodista ja lauletaan eri tilaisuuksissa tavallisia lauluja. Patvaskan tehtävä on pitää huolta sitä, ettei tehdä mitään rikkeitä. Heidät vastaanotetaan sulhasen kodissa häälauluilla ja niin kauan täytyy morsiamen pitää peite kasvoillaan (pään yli heitetty huivi) Täten verhottuna hän lakkaamatta kumartelee päätään syvälle. Kun laulu on lopetettu, hän ottaa peitteen kasvoiltaan, ja sulhanen vie hänet appivanhempien luo, joiden edessä hän kumartaa alas
jalkoihin (ensimmäinen tervehdys; sulhanenkin kumartaa...Koko ensimmäisen viikon aika ja kauemminkin tulee morsiamen kumartaa syvään jokaiselle, jonka kohtaa.."
Kuvaus muistuttaa koko joukon 21. -23. runojen kertomaa. Pohjolan emäntä ihmettelee pihalta kuuluvaa melua, huomaa hääväen saapuneen ja hakee katsellaan vävyä. "Vävy on keskellä väkeä, hyvän rahvahan raossa, ei ole varsin eellimäisnä eikä aivan jälkimäisnä." Vaikuttaa siltä, että vävyn sijoittelu on hääetiketin mukaista. Pohjolan emäntä toivottaa vävyn tervetulleeksi mitä moninaisimmin kohteliaisuuksin ja kouluajoistamme tutuin sanoin laulaa jopa kamanat kohottumaan ja pihtipuolet väistymään, että vävy pääsee kunnolla ja kunnialla sisään.
Vävy istutetaan kunniapaikalle ja tarjoilu alkaa. Väinämöinen toteaa oluelle:" Älä miestä jouten juota! Laita miehet laulamahan kultasuut on kukkumahan." Lapsi lattialta ja ukko uunin päältä osallistuvat keskusteluun siitä, kuka olisi laaullinen laulaja. Väinämöinen itse virren ponsi polvu´inen, istuihen ilon teolle ja pitkin iltoa iloitsi, sai naiset naurusuulle, miehet mielelle hyvälle. Taisi olla Joukahaisen äiti oikeassa, kun esteli poikaansa ampumasta Väinämöistä (6. runo) "Ampuisitko Väinämöisen,... ilo ilmalta katoisi, laulu maalta lankeaisi.." Olipa onni, etteivät Joukahaisen nuolet osuneet Väinämöiseen, mitä olisi näistäkään häistä tullut, jos olisi pitänyt tyytyä lasten lauluihin, kurjien kujerteloihin tai uunin päältä rahisevaan ukon lauluun, joka "on kuin karhi
kannostossa, hangella havupetäjä, reki rannan hiekkasilla"! Laulu päättyy komeaan Luojan ylistykseen (Gloria, osa Laudamus)
Jäähyväiset
Tässä alkaa Lönnrotin kuvaaama hyvästijättö. Jo äidin jäähyväissanat puristavat sydäntä: "Askelt´ on piha pitempi, kynnys hirttä korkeampi sinun toiste tullessasi, kerran kertaellessasi" ja morsian huokailee "Enkä tuota tunnekana, mikä muutti multa mielen: en lähe ilolla mielin enkä riemulla eriä tästä kullasta ko´ista...Miten lieki mieli muien, mieli muien morsianten?" Akka, askarvaimo vielä lisää tuskaa kuvaamalla kaikkia iloja, jotka morsian nyt menettää mennessään "ikiorjaksi isännän, aikaorjaksi anopin," ja vaihtaessaan viljon veljyensä kyyttäniskahan kytyhyn ja siskonsa siveän naljasilmähän natohon. Lapsikin lattialta lohduttelee:"Mitä neien itkemistä, suuresti sureksimista! Anna huolia hevosen, murehtia mustan ruunan rautasuisen surkutella, suuripäisen päivitellä! Hevosell´ on pää parempi, pää parempi, luu lujempi, kaulan kaari kantavampi,.." Siis tämäkin tuttu hokema kalevalaista perimätietoa!
Morsiamen opastaminen
Morsian on vielä opetettava, ennenkuin hänet päästetään kotoa lähtemään. Osmotar, Kalevatar antaa juuri samoja ohjeita, joita Lönnrot on kirjoittanut muistiin, kohteliaasta käytöksestä appivanhempia ja muutakin talonväkeä kohtaan uudessa kodissa. Osmotaren ohjeet ovat vain huomattavasti tarkemmat ja sisältävät paitsi käyttäytymisohjeita myös työnopastusta."iltasella silmät virkut valkeata vaalimahan, aamusella korvat tarkat kukon ääntä kuulemahan.. käy kujaset kuurullasi, läävät länkämöisilläsi .. jo jou´u takaisin tuolta, tule tuiskuna tupahan, tule neljänä tupahan:vesikappanen käessä, lehtiluuta kainalossa, tulitikku hampahissa - itse ollet neljäntenä." ja niin edelleen.
Akka vanha, vaippa päällä, kylän kynnysten kävijä kertoo omat ankarat kokemuksensa anoppelasta ja siitä, miten mahdotonta on palata omien sukulaisten luo.
Sulhon opastaminen
Sulhoa opastetaan koulimaan ja kohtelemaan morsiantaan ystävällisesti. Jos oppi ei mene perille ystävyydellä, neittä saa uhata selkäsaunalla ja jos ei siitäkään opi, saa koivun oksalla opastaa, mutta niin, ettei kuuluisi kumu kylähän. Sulhollekin löytyy omien kovien kokemusten kertoja, ukko uunin päällä, joka tuntuu katuvan sitä, että oli vaimolleen liian lempeä.
Morsian jatkaa hyvästelyjään, tällä kertaa pihapiiriä, pirttiä talon eläimiä. Silloin seppo Ilmarinen koppoi neien korjahansa. Seppo Ilmarinen oli tainnut jo tulla hiukan kärsimättömäksi loputtomalta tuntuvaa hyvästelyä kuunnellessaan ja halusi vihdoinkin päästä matkaan. Matti Kuusen kirjassa Kalevalaista kertomarunoutta esiintyy Kilpakosintarunosta aistillisempi versio voittajan rekiretkestä takaisin kotiin:" käsi kirjokintahassa, toinen neitosen nisissä, jalka laidalla rekosen, toinen neidon reittä myöten." Omassa Kalevala-versiossani paluumatka on sujunut näin:"käsi ohjassa orosen, toinen neien kainalossa, jalka laialla rekosen, jalka toinen viltin alla."
|
o AJK kotisivu
o Kalevala