|
Antero Vipunen
Lapsuuteni Antero Vipunen oli sadepäivien ratoksi ja talvi-iltojen tarinoiksi riittävä, pienoistietosanakirjan kokoinen kirja, joka sisälsi tietoa monelta alalta, askarteluohjeita jne. Väinämöiselle paimen ehdottaa, että puuttuvat sanat löytyisivät Antero Vipuselta. Ennen kuin Väinämöinen lähtee Vipusta tapaamaan, hän tilaa seppo Ilmariselta rautaiset talukset eli jalkineet, rautarukkaset, rautaisen paidan ja rautaisen korennon. On ilmeisesti odotettavissa kovan puoleinen kohtaus. Seppo Ilmarinen epäilee, ettei Vipuselta mitään sanoja enää voi saada, kun Vipunen on joko kuollut tai kadonnut, valmistaa kuitenkin eleettömään tapaansa tilatut tarvikkeet.
Kun runonlaulaja kuvaa Väinämöisen ja Vipusen kohtaamisen, mieleen tulee ensimmäiseksi, että Vipunen on suuri kallio, jonka päältä Väinö kaataa puut ja solahtaa rotkoon. Sanakirjan mukaan Vipunen on jättiläinen, jonka vatsaan Väinämöinen luiskahtaa kuin Joonas valaskalan vatsaan ja perustaa sinne "verstaansa", joka aiheuttaa Vipuselle närästyksen kaltaisia tuskia, vain paljon pahempia, koskapa Vipunen aloittaa loitsunsa vaivan karkottamiseksi.
Ensin Vipunen uhkaa"Jos sanon minä emolle,..enemp on emolla työtä..", mutta toteaa tämän lapsekkaan uhkauksen voimattomaksi, jatkaa179 säettä pitkää loitsimista vakuuttuneena, että vaiva on "pulma toisen pungastama" = toisen aikaansaama vamma ja manaa Väinölle jopa Hiien hiihtoneuvot- olisivat varmaan hyvään tarpeeseen suomalaishiihtäjille nyt Salt Lake Cityssä! Vihdoin Vipunen uskoo, ettei hän pääse vaivastaan, jollei kerro lempiluottehia= suotuisia loitsusanoja. Väinämöinen lausuu tutut sanat":..mahti ei joua maan rakohon, vaikka mahtajat menevät." Laskin raudan synnyn selvittämisen vaatineen 120 säettä. Siihen verrattuna Väinämöisen aiheuttama pulma oli aikamoinen.
Vipunen lauloi synnyt syitä myöten, luottehet lomia myöten. Lukija odottaa jännityksellä, mitkä kolme sanaa tarvitaan veneen viimeistelyyn. Vipunen kyllä lauloi ja osasi, Sai Rutjan kosken taukoamaan kuohunnasta, vuotamasta Vuoksen kosken ja pysäytti Juortanin (?) joen. Ei ole kuultu eikä nähty parempata laulajata! Sitten vain todetaan, että Väinämöinen oli saanut kylliksi sanoja ja valmistautui kotimatkaan. Kotinurkilla seppo Ilmarinen kyselee" joko sait sanoja kuulla,.. miten laita lasketahan, perilaita liitetähän, kokkapuut kohennetahan?" ja Väinämöinen kertoo saaneensa sanat salasta ilmi. Veno syntyi veistämättä ja lukija on yhä autuaan tietämätön, mitkä kolme sanaa tämän ihmeen ovat saaneet aikaan.
Taas Pohjolaan
Väinämöinen työntää veneensä vesille, kun siihen on ensin saatu kaksi purjetta, sininen ja punainen, ja lähtee purjehtimaan kohti Pohjolaa, taas kosiomatkalle. Annikki, yön tytti, hämärän neiti on aamuhämärissä pyykkiä huuhtelemassa, näkee purren ja sen tullessa lähemmäksi huomaa, ei ollut veno kotoinen eikä pursi ventovieras ja tunnistaa purjehtijan Väinämöiseksi. Annikin kysellessä purjehduksen tarkoitusta Väinämöinen taas alkaa kertoa olemattomia. Onkohan se hänen käsityksensä leikkisästä keskustelusta? Annikki ei kuitenkaan tyydy näihin "huuliin" vaan tivaa, kunnes V. kertoo lähtevänsä impeä anelemahan pimeästä Pohjolasta.
Annikki kiirehtii Ilmarisen pajalle ja lupaa kertoa jotain tärkeätä, jos seppo takoo hänelle sukkulaisen, sormukset soreat, korvakullat ja vyöllisvitjat. SilloinAnnikki ihmettele, että Ilmarinen vieläkin viimeistelee kosintarekeään eikä kiiruhda jo matkaan, sillä nyt näyttää siltä, että etevämmät ennättävät, "ottavat sinun omasi, anastavat armahasi, vuosin kaksin katsomasi, kolmin vuosin kosimasi. Jo menevi Väinämöinen selässä meren sinisen.."
Toimen miehenä Ilmarinen pyytää Annikkia lämmittämään saunan ja sillä aikaa hän takoo Annikin kaipaamat helyt. Saunomisen jälkeen seppo Ilmarinen tuli saunasta tupahan,- tuli tuntemattomana, kasvot vallan kaunihina, poskipäät punertavina. Sitten Ilmarinen pukeutuu sulholle soveliaaseen juhla-asuun, rekikin koristellaan kuudella kukkulaisella, seitsemällä siniotuksella (Lintuja?) ja pehmustetaan kunnon taljoilla. Ukkoa rukoilevi, Pauannetta (=palvottavaa) palvoavi, että Ukko laskisi uutta lunta, jotta reki kulkisi nopsasti. Laskip´Ukko uutta lunta ja sitten matkaan.
Matkaa tehdään niin, että somer silmille sirisi, meri parskui parmahille ja Ilmarinen saakin Väinämöisen kiinni. Yllättävää kyllä, miehet sopivat, että sille neiti antaminen, kelle mielensä tekevi ja kilpakosijat lupautuvat olemaan pitämättä pitkän kaihon, vihan viikon kantamatta.
Samaan aikaan Pohjolassa koirat alkavat haukkua ja Pohjolan isäntä ( toisin kuin alkurunoissa otaksuin, Pohjolan isäntä onkin olemassa ja hyvissä voimissa!) hoputtaa, tytärtään, emäntää, poikaansa ottamaan selvää,m itä koirat haukkuvat, mutta näillä kaikilla on muka niin kiire, etteivät jouda ja isäntä lähtee itse katsomaan, mitä haukkui hallikoira. Isäntä näkee punaisen purjeen Lemmenlahdella ja korean reen Simasalolla. Talonväki alkaa tehdä taikoja nähdäkseen, ovatko tulijat ystäviä vai vihollisia ja Suovakko sopesta, akka vanha vaipan alta kertoo, että kun puusta vuotaa mettä, vieraat ovat "suuri sulhaiskansa".
Pohjan akka alkaa kysellä tyttäreltään, kenet tämä ottaisi puolisoksi ja ilmeisen totuudenvastaisesti väittää, että Väinämöisen tuomisina on paljon aarteita, kun taas Ilmarinen tuopi tyhjeä valetta, korjan täyen luottehia. Tytär kertoo valinneensa Ilmarisen, joka on sampuen takonut. Saamme siis tietää, että Pohjan neidon tuonnoiset verukkeet marjojen poimisesta, ahojen astumisesta ja lehdoissa leikkimisestä (runo 10) olivat kuin olivatkin vain keimailua. Itseasiassa Pohjan neiti ja seppo Ilmarinen ovatkin tainneet olla salakihloissa siitä saakka, kun Ilmarinen lähti sammon taottuaan Pohjolasta.
Väinämöinen saa "rukkaset" ja tämän jälkeen Ilmarinen kosii tyttöä. Taas alkavat kosintakokeet, (joista Matti Kuusi käyttää termiä ansiotyökosinta, kuulostaa kansantalouden tilastolta!): kyisen pellon kyntäminen, Tuonen karhun pyynti ja Suomuhauen kalastaminen Tuonelan joesta. Tällä kertaa tilanne on sulhaskokelaan kannalta sikäli hyvä, että morsian on juonessa mukana neuvoillaan ja Ilmarinen selvittää kokeet muutoin mallikkaasti, mutta Suomuhauen kylkiluille jäi kynsien jäljet( taitavat vieläkin näkyä hauen suomuissa?) ja pääkin irtosi haukea vedestä nostettaessa. Ilmarinen kantoi kalaa Pohjolan tupaan ja totesi, että tuoss onpi ikuinen tuoli hyvän Pohjolan tupahan. Mikä tuoli? Pohjan akka esitti kritiikiä siitä, että hauen pää oli irti, mutta Ilmarinen toteaa tyynesti, ettei saalis viatta tule paremmiltakaan paikoilta saati Tuonelan joesta. Pohjolan emäntä lupaa nyt tyttärensä Ilmariselle.
Jälleen Kalevalan salaperäinen "Lapsi lattialta" alkaa lausuilla viisauksiansa ja Väinämöinen toteaa suunnilleen samoin sanoin kuin Asko 6. runon referaatissa, että olisi pitänyt ajoissa huolehtia perheen perustamisesta. Väinämöinen jälkiviisaana ryhtyy vielä muitakin opettamaan " kielti... kilvoin neittä kosjomasta toisen, nuoremman keralla."
Häävalmisteluja
Seuraava runo on häävalmistelua. Erityisesti siinä osuu silmään oluen valmistus, se on vähintään yhtä vaativaa kuin raudan synty, ainakin säkeitä siihen tarvitaan raudan syntyä enemmän eli 137. Oluen valmistamisessa on taas mehiläinen kunniassa, ilman mehiläistä, liukasta lintua, nurmen kukkien kuningasta ei oluesta olisi tullut kunnollista. Lönnrot muuten julkaisi MEHILÄINEN-nimistä aikakauskirjaa, joka taisi kuihtua Lönnrotin muiden kiireiden vuoksi.
Häihin tarvittiin myös laaullista laulajata ja kuuluu sellaista myös olut kaipaavan! Laulajaksi kutsuttiin Väinämöinen ja häävieraiksi kaikki Pohjan kansa ja kaikki Kalevan kansa, mutta ei tuota lieto Lemminkäistä. Lemminkäinen on kyllä nähnyt savuja Pohjolasta ja arvannut ne oluttuliksi, kaljankeittovalkeiksi."Oi armas anoppiseni, Pohjan ehtoisa emäntä! Laitapa oluet oivat, keitä kaljat kelvolliset juotavaksi joukon suuren, Lemminkäisen liiatenki noissa häissänsä omissa kera nuoren tyttäresi", pohdiskelee Lemminkäinen.
|
o AJK kotisivu
o Kalevala