03 Mitä mieli mittailisi, aatos ahne arvailisi
Kun kaksi annosta Kalevalaa on ahmittu, alkaa miettiä mitä tästä runsauden sarvesta nostaa esiin, kun on niin paljosta valittavana: Kalevalan kieli, juoni, syntyhistoria, sen viesti. Lönnrotin Matkoista löytyy kirje professori Linsenille 6.2.1834, jossa Lönnrot kertoo tavoittelevansa jotain islantilaista Eddaa vastaavaa..ja hänellä onkin jo valmiina aimo nidos Väinämöisen runoja siten järjestettyinä, kun hän oli suunnitellut kiinnittäen huomiota erityisesti urotekojen aikajärjestykseen. Kalevalan tulevaisuudesta hän kirjoittaa "..koska jälkeentulevaisemme mahdollisesti tulevat pitämään sitä yhtä suuressa arvossa kuin göthilaiset kansat Eddaa ja kreikkalaiset ja roomalaiset, ellei juuri Homerosta, niin ainakin Hesiodosta". Muistiinpanoista selviää, että hän laulatti Arhippa Perttusta Latvajärvellä 1835 kokonaista kaksi päivää, jopa hieman kolmatta ja runonlaulannan ohessa käy ilmi, että Arhippa oli pienenä poikana esimerkiksi nuotan vedossa kuunnellut isänsä ja tämän työtoverin laulua" yökaudet he usein lauloivat käsitysten valkean ääressä, eikä samaa runoa koskaan kahdesti laulettu". Arhippa myös kertoi, miten kilpalaulantaa syntyi "hyvissä kemuissa", missä on useita laulajia saapuvilla". Lehtori Keckmanille 12.4.1835 päivätyssä kirjeessään Lönnrot pohdiskelee kokoelmalle nimeä "Mitäs Sinusta on nimi Kalevala? Saatta, jos tahtonette, toisenki antaa." Samana vuonna ilmestyikin ensimmäinen Kalevala. Sen kun löytäisi! Kuten näistä Lönnrotin pohdinnoista havaitaan, hänelläkin on ollut mielessä muut klassiset eepokset ja tarinan ja henkilöhahmojen yhdenmukaisuudet Eddan, Nibelungin laulun ja Vergiliuksen Aeneisin kanssa, johon Tapio jo viittasi, eivät suinkaan ole sattumaa vaan tietoista valintaa ja säilyttämistä. Heti kun saarelaiset tulivat mukaan, mieleen nousivat Odysseuksen purjehdukset. Kansallisylpeyttä tuntien havaitsen, että Kalevalaiset kuitenkin tietävät, minne purjehtia ja navigoivat Odysseusta taitavammin.
Valat rikotaan ja Lemminkäinen lähtee sotaanNiin kohtalokas kuin tämä runo onkin, ei voi olla huvittumatta Lemminkäisen äidin yrityksistä estää Lemminkäisen sotaanlähtö."Ellös lähtekö sotahan! On meillä oloista koissa leppäisessä lekkerissä tapin tammisen takana; tuoa sinulle juoaksesi, josp¨on joisit kaiken päivän." Tarinan juoneen keskittyminen nostaa esille henkilöhahmot ja minun kohdaltani lempihahmojen valinnan: Pohjan neiti, joka keimailee Ilmariselle ja kiusoittelee häntä sulokkaasti valittamalla töidensä tärkeyttä "lahen rannat laulamatta, astumattani ahoset, lehot leikin lyömättäni" , seppo Ilmarinen, joka pystyy innostumaan sammon taonnan sisältämästä haasteesta, vaikka hänet on työhön puijattu, ja aitoa ammattiylpeyttä osoittaen takoo siitä ei vain jonkinlaista vaan kertakaikkisen menestystarinan ja Lemminkäisen äiti, joka äitien loputonta huolenpitoa osoittaen on valmis uhraamaan talon olutvarastot vaikka kaiken päivää kestäviin olutjuominkeihin, kunhan Lemminkäinen vain luopuisi sotaan lähtemisestä. Tässä ilmeisesti olisi juuri sellainen morsiamenryöstö suunnitteilla, josta Jessika viime jaksossa kirjoitti, kun L. lähtee sotimaan nähdäkseen Pohjan neidin, joka ei suostu sulhosihin. Onhan L:llä jo kokemusta moisista ryöstöretkistä, johon äiti viittaakin "Sull on Kyllikki koissa.." ja lisää vielä "Kamala on kaksi naista yhen miehen vuotehella". Lemminkäistä ei mikään saa muuttamaan mieltään, hänhän on oman käsityksensä mukaan haavoittumaton ja taikojenkin tavoittamattomissa. Haavoittumattomuuttaan kuvatessaan L mainitsee napakairan, mikä minusta vaikuttaa ihmeen modernilta työkalulta. Viimeksi äiti vetoaa vielä nykyisinkin matkoilla usein vaivaavaan riesaan, puutteelliseen kielitaitoon "etkä tunne kieltä Turjan, maha et lausua lapiksi." L. lopettaa äitinsä taivutteluyritykset kiinnittämällä seinään sellaisen suan, jossa on hänen hiuksiaan. Kun suka verin valuvi, se kertoo, että "silloin on hukka Lemminkäistä." "siinä mies varaelihe vaimollisesta väestä, ei ole ne varat väkevät eikä turvat luotettavat " pakottaa etsimään apua Kalevalan sanakirjasta: Varokeino , esim varaussanoissa: Siinä mies varaelihe..jne. Seuraa erittäin suggestiivinen jakso, jossa L. manaa avukseen mannun-aikaiset urohot ja Ukko ylijumalankin avustamaan varusteissa ja lähtee matkaan " Virkku juoksi, matka joutui, reki vieri, tie lyheni." Lemminkäinen osuu samankaltaiseen tilanteeseen, johon Väinämöinen joutui hakiessaan verenseisauttajaa. L. hakee ilmeisesti lepopaikkaa. Ensimäisessä talossa lapsi epää sen häneltä, toisessa talossa akka kiukahalta ja niin tylysti, että L.lähtiessään virkkaa"Oisi akka ammuttava, koukkuleuka kolkattava". Äkkipikainen riidanhaastaja, kuten Pirjo viime jaksossa totesi. Ruoskallansa L. lopulta saa esiin jonkinlaisen auttajan:"utu nousi ruoskan tiestä, mies pieni u´un seassa". Ihme ja kumma, L. onkin osunut Pohjolaan, hankkiutuu salaa tupaan ja " loihe loitsijaksi, laikahtihe laulajaksi".Kaikki muut tuvassa olevat L. lauloi, yhen heitti laulamatta: karjapaimenen pahaisen, ukko vanhan umpisilmän. Nyt huomataan, että laulaminen olikin kohtelias huomionosoitus, koska Märkähattu karjapaimen ihmetteli: niin miks et minua laula" Tarkkaan on huhu osannut kertoa asiat, sillä kaukaa tullut Lemminkäinen tuntuu olevan hyvin perillä Märkähattu karjapaimenen rötöksistä ja kertookin kuulemansa ääneen. Tuosta paimen suuttuu ja juoksee Tuonelan joelle, sieltä väijyäkseen Lemminkäistä Pohjasta paloavaksi, kotihinsa kulkevaksi.
Lemminkäinen kosintakokeeseenKun L:tä. kehotetaan kosintakokeessa hiihtämään Hiien hirvi ja Hiien ruskean hevosen, kokeissa saattaa nähdä vielä jonkin hyödyn tavoittelun, mutta kun Louhi vaatii joutsenen Tuonelan virrasta, havaitaan, että Louhella ei missään tapauksessa ole tarkoitusta antaa tyttäriään vävyksi L:lle, jolla on Kyllikkikin kotona odottamassa. Ennenkuin ollaan näin pitkällä, on kohdattu Lyylikki, lylyjen seppä, Kauppi, kalhujen tekijä ( tarkasti erikoistunutta ammattiväkeä!) ja metsän väestä ainakin Tapio, metsän isäntä, Nyyrikki, Tapion poika, Tapion talon emäntä (Mimerikki, toisaalla Mielikki), Tellervo Tapion neiti, Tuulikki tytärTapion. Lemminkäinen lähtee Tuonelan joelle, jossa Märkähattu karjapaimen häntä odottelee ja lopulta syöksee umpiputken lainehista Lemminkäisen sydämen kautta, läpi maksan, kautta vasemman kainalon oikeaan olkapäähän. Runoilija ilmaisee samoin sanoin kuin Joukahaisen ampuessa Väinämöistä, "kaotti Kalevan poian"..Olisi siis kannattanut miettiä, kenestä laulaa ja mitä! ("Paikannimet" Kaleva.)
Veri jo vuotavi suasta..Lemminkäisen kotiväki näkee, että Lemminkäiselle on käynyt huonosti. Lemminkäisen äiti, jonka Akseli Gallen-Kalela on meille tutuksi kuvannut, aloittaa urotöidensä sarjan. Turhaan Lemminkäinen väheksyi runossa 12 (" ei ole ne varat väkevät..") sitä turvaa, minkä naiset pystyisivät antamaan! Lemminkäisen äiti aloittaa etsinnän Pohjolasta, kuulee joukon valheita, mutta saa lopulta tietää, että poika oli lähtenyt "joutsenen hakuhun, pyhän linnun pyyäntähän." Satuttava on kuvaus etsinnän kiihkosta, kun Äiti ahdistuneena " Juoksi suuret suot sutena, kulki korvet kontiona, ve´ et saukkona samosi, maat käveli mauriaisna, neuliaisna niemen reunat, jäniksenä järven rannat. Kivet syrjähän sytäsi, kannot käänti kallellehe, risut siirti tien sivuhun, haot potki portahiksi." Vielä Äiti kyselee puulta, tieltä ja kuulta, mistä hän löytäisi poikansa. Vasta päivyt jonki tiesi. Taas tarvitaan seppo Ilmarista. Äiti haluaa häneltä haravan, jolla hän löytäisi poikansa Tuonelan joesta. Ennenkuin Lemminkäinen saadaan elvytettyä tarvitaan Suonetar, impi ilman päällä, itse ilmojen jumala ja vielä mehiläinen. Olemme jo tavanneet mehiläisen ainakin raudan synnyssä. Nyt näemme, miten mehiläinen tuo ensimmäisen parantavan voiteen: "Niin tulla tuhuttelevi, käyä käärämöittelevi, kaikki siipensä simassa, sulkansa sulassa meessä." Annos on tosin liian pieni ja ainekin ilmeisesti liian laimeaa, koskapa mehiläinen joutuu seuraavat voiteet hakemaan matkojen takaa. Se tuo toisella kerralla kuusi kuppia sylissä, seitsemän selän takana ja kolmannella kerralla sata sarvea sylissä, tuhat muuta muhkurata. Ihme tapahtuu ja Lemminkäinen virkoo henkiin mielessään edelleen sama ajatus, joka hänet Tuonelan joelle toi eli että Pohjan neitoset on yhä valloittamatta. Tällä kertaa Äiti saa Lemminkäisen luopumaan "Homekorva Pohjan eukon" taivuttelemisesta ja lähtemään kotiin. Runon laulajakin taitaa olla uupunut sankarimme rankoista kohtaloista, kun hän kertoo laskevansa laulun toisaalle, työntävänsä uuelle uralle.
Väinämöinen laulaa venettä, matkaa TuonelaanTapaamme Väinämöisen veneen rakennuspuuhissa. Hetken jo arvelin Väinämöisen aloittaneen uudelleen kosintakokeessa tilatun veneen, mutta kyllä tässä suunnitellaan eri venettä, ainakin materiaaleista päätellen. Pellervoinen, pellon poika, Sampsa poika pikkarainen, sep' on puuta etsimään. Tahtoi haapoa tavata. Haapa esteli ja kertoi: "Vuotava veno minusta ja pursi putoavainen! Min olen ontelo tyvelt". Seuraavaksi koeteltiin honkaa: " Ei minusta purtta tulle, kuuen kaaren kantajata!" Nyt saamme siis tietää, minkä kokoisesta paatista on kysymys Vähän myöhemmin selviää, että Sampsa hakee sotapurren pohjapuuta. Tammelta vasta kuullaan:"On vainen minussa puuta emoksi yhen venosen, enk' ole hoikka huolainniekka enkä ontelo sisältä.". Luulenpa, että noista päivistä saakka veneen rakentajat ovat luottaneet Kalevalan oppiin parhaasta venemateriaalista: jollei se voi olla mahonkia sen on oltava tammea. Missä on Kalevassa tammia kasvanut? Väinämöinen alkaa laulaa purttaan, uupui kolmea sanoa. Näitä nyt lähdetään hakemaan (Pekka arveli päivänäpä eilisenä, tuntihina tuonnoisena, että V. olisi kirveellä saanut valmista ison joukon nopeammin kuin puuttuvia sanoja etsimällä!) . Kun joutsenista, hanhista, pääskysistä, kesäpeurasta tai valkeasta oravasta ei ollut apua, Väinämöinen arveli Tuonelasta saavansa puuttuvat sanat. Tuskin on siis Lemminkäinen saatua pelastettua Tuonelasta, kun sinne on menossa uusi vierailija. Paikan luonne huomioon ottaen yllättävän suosittu kohde! Väinämöinen yrittää "kielestää" Tuonen tytille matkansa tarkoituksesta, mutta joutuu neljän valheen jälkeen kertomaan, millä asialla liikkuu. Tarkkasilmäinen Tuonen tytti huomaa, ettei Väinämöistä ole Tuonelaan tuonut Tuoni, rauta vesi tai tuli. Muun muassa hän toteaa." Jos tuli manalle toisi... oisi kutrit kärventynnä, partakin pahoin palanut." Kun Väinämöinen lopulta pääsee Tuonettaren puheille, hän kuulee ettei Tuonelasta saa sanoja ja mikä pahinta, sieltä ei pääse lainkaan pois. Väinämöisen onnistuu kuitenkin livahtaa hänelle asetettujen esteiden läpi ja pelastuttuaan takaisin maan päälle julistaa selvää kristillistä etiikkaa: "Elkätte, imeisen lapset, tehkö syytä syyttömälle,..Pahoin palkka maksetahan tuolla Tuonelan ko'issa: sija on siellä syyllisillä, vuotehet viallisilla, alus kuumista kivistä, palavoista paateroista.." Jessikan alkujaksossa kuvailema hyvä rauhallinen ajattomuus on kuin onkin saanut klassisen helvetin ominaisuuksia.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20020208 (20020208)
o 
o AJK kotisivu
o Kalevala