Pihlanto Pekka
08 Kullervon loppu ja Sampomatkalaiset

• Huono talon töissä
• Oma sisar tulilinjalla
• Somap' on sotahan kuolla
• Soitellen sotahan
• Lapsi kaltoin kasvattama, ei tule älyämähän
• Kylmä petikumppani
• Nainen lokiksi, luo'olle lekottamahan
• Lähtekämme Pohjolahan
• Jopa juoksi puinen pursi
• Laati soiton hauenluisen
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Huono talon töissä

Kotityötkään eivät onnistu Kullervolle, sillä hänellä tuntuu olevan liikaa voimaa (väkeä), jota ei osaa säännöstellä. Niin meni vene hajalle ja nuotta tappuroiksi, vaikka nyt ei varmaankaan ollut piru mielessä - muut suorastaan neuvoivat vetämään olan takaa. Ihme kyllä, seuraavaksi Kullervo lähetetään "viemähän vetoja, maarahoja maksamahan" eli asialle verovirastoon. Eipä tosin tainnut matkalla olla sanottavia tuhlauskohteita maksuksi tarkoitetuille maajyville.

Oma sisar tulilinjalla

Tehtävä onnistuu ja kotimatkalla voi sitten ruveta naisia katsastamaan. Vasta kolmannen neidon kohdalla tärppää - rahan voimalla. Sattui vain olemaan oma sisar, joka asian laidan kuultuaan "siitä juoksihe jokehen". Kullervonkin katumus on kova. Tässä kohdin kalevalaiset moraalisäännöt ovat ehdottoman tiukat. Kullervokin suunnittelee lopullista ratkaisua, mutta äiti kieltää ja neuvoo: "Onpa suurta Suomen nientä, sankoa Savon rajoa piillä miehen pillojansa, hävetä pahoja töitä". Tämä ei kelpaa Kullervolle, vaan sopivampi ajankulu on kostaminen. Samaan tapaan valtiotkin turvautuvat usein sotaan sisäpoliittisten ongelmien siirtämiseksi taka-alalle.

Somap' on sotahan kuolla

Jälleen toistuu vanha kuvio: äiti kieltää ja varoittelee, mutta turhaan. "Somap' on sotahan kuolla, kaunis miekan kalskehesen! Sorea sotainen tauti: äkin poika pois tulevi, potematta pois menevi, laihtumatta lankeavi." Suvustaan tämä vastuuton poika ei välitä. Taaton vanhuuden varaksi sopii: "Kuolkohon kujarikoille, kaatukohon kartanolle!" Samoin äidille: "Kuolkohon kupo sylihin, läävähän läkähtyköhön!" Sama kohtalo veljelle ja sisarelle. Ei ihme, että perhe ei tule Kullervon mahdollista kuolemaa itkemään, äitiä lukuun ottamatta. Kalevalan äidit ovat uskollisia pojilleen tapahtui mitä tahansa.

Soitellen sotahan

Tuttuakin tutumpi fraasi osuu silmään: "läksi soitellen sotahan". Matkalla Kullervon tavoittaa kotoa saapuva suruviesti toisensa jälkeen. "Kun lie kuollut, kuolkahansa!" tuumii tämä vain, kunnes vuorossa on äiti; "Voi minä poloinen poika, kun kuoli emo minulta". Tälle poika lupaa kunnon maahanpaniaiset, kunhan Unto on kostettu. Ukko ylijumalalta saadun miekan turvin "joukon Untamon hävitti". Ei ollut kristinuskon jälkiä tässä kostoa edesauttavassa ylijumalassa.

Lapsi kaltoin kasvattama, ei tule älyämähän

Kotiin palattua väki on todellakin kuolleena, vain Musti jäljellä, minkä "emo hauasta havasi, alta mullan muistuttavi". Huolenpito pojasta jatkuu haudan takaakin. Metsälle mentyään Kullervo osuu onnettomuudekseen paikalle, missä oli "turmellut emonsa tuoman". Miekkansa kanssa keskusteltuaan hän "kären käänsi rintahansa, itse iskihe kärelle". Ankarasti suhtautui kulttuuri sukurutsaukseen, tietämättä tehtyynkin. Väinämöinen lausuu traagisen tarinan opetuksen, joka sopii tähänkin päivään: "Lapsi kaltoin kasvattama, poika tuhmin tuuittama, ei tule älyämähän, miehen mieltä ottamahan, vaikka vanhaksi eläisi, varreltansa vahvistuisi".

Kylmä petikumppani

Ilmarinen suree puolisoaan, jonka kuoleman Kullervo aiheutti. Kyseessä on osuva depression kuvaus. "En tieä, poloinen poika, miten olla kuin eleä. Istun yön eli makoan, äijä on yötä, tunti tuhma, vaivoja, matala mahti". Mitäpä muuta seppä keksii kuin takoa itselleen kultaisen morsiamen: äärimaterialistinen idea. Ei onnistu heti - tulee uuhi ja varsa ahjosta. "Se susi sinuista toivoi! Toivon kullaista sopua, hope'ista puolisoa" Ilmarinen toteaa kaksi kertaa. Tästäkö on peräisin viallisesta kappaleesta käytetty termi "susi"? Kolmas on sitten toivottua lajia, mutta osoittautuu kylmäksi petikumppaniksi. Ei kelvannut Väinämöisellekään, joka kielsi kansaa kasvavaista "kullalle kumartamasta, hopealle horjumasta". Paraskin puhuja: itse on kohta lähdössä Sampoa ryöstämään!

Nainen lokiksi, luo'olle lekottamahan

Mönkään menee Ilmarisen uusi kosiomatka. Louhi Pohjolan emäntä kyselee tyttärestään, mutta tuntuu jo tietävän miten tämän kävi: "annoin kuin sutosen suuhun, karhun kiljuvan kitahan". Enemmän tapaus oli kuitenkin tyttären omaa syytä kuin Ilmarisen - ja Kullervohan se varsinainen syyllinen oli. Louhi ei anna toista tytärtään, ja lapsi lattialta säestää. Ilmarinenpa ryöstää tyttären. Tytär on kuitenkin reessä niin paha suustaan, että Ilmarinen joutuu puremaan huulta ja vääntämään päätä. Viimeinen pisara on tyttären ryhtyminen toisen nauratettavaksi (vieteltäväksi) väsyneen sepon nukkuessa. Miekka ei suostu naista kaatamaan ja niinpä Ilmarinen "lauloi naisensa lokiksi, luo'olle lekottamahan". Vastaantulevalle Väinämöiselle Ilmarinen kertoo paitsi oman tilanteensa myös Pohjolan kuulumiset: Sampo jauhaa, "siinäpä ikuinen onni".

Lähtekämme Pohjolahan

Kateushan siitä sikiää. Väinämöinen ei nyt ole nimensä mukainen "vaka" (oikeamielinen, luja, vakava) ehdottaessaan: "Lähtekämme Pohjolahan hyvän Sammon sa'antahan kirjokannen katsantahan!" Ei Ilmarista tarvitse kauan suostutella. Matkasuunnitelmasta vain tulee erimielisyyttä: "Vakavampi maisin matka. Lempo menköhön merelle", sanoo Ilmarinen. Väinämöinen taipuu tässä vaiheessa ja pyytää Ilmarista takomaan uuden miekan ja "miekka miestä myöten" siitä tuleekin.

Jopa juoksi puinen pursi

Matkalla törmätään valittavaan veneeseen, joka lausuu sittemmin siivekkäiksi muuttuneet sanat: "Vesille venosen mieli". Veneellä on kova hinku sotaan, jonne pahatkin purret ovat päässeet. Matkasuunnitelma muuttuu. Venemiehistön värväys on vaivatonta: Väinämöinen laulaa purren täyteen sulhosia, tyttäriä ja "vanhoa väkeä". Tämä porukka ei saa venettä vauhtiin vaan vasta kun seppo Ilmarinen istuu airoihin "jopa juoksi puinen pursi, pursi juoksi, matka joutui". Matkalla tavataan lieto Lemminkäinen, joka haluaa ja pääsee "urohoksi kolmanneksi". Hän ottaa mukaan oman veneensä laidan tutulla periaatteella: "ei vara venettä kaa'a", ja perustelee vielä: "Use'in merellä Pohjan, tuuli laitoa kysyvi, vastatuuli varppehia".

Laati soiton hauenluisen

Siinä sitten lasketaan laulellen vesiä ja tullaan koskelle. Lemminkäinen lausuu kosken sanat. Niissä hyvitellään kosken väkeä, mm. neiti kosken-korvallista - kelpaisi Alkon manttelinperijän mannekiiniksi. Vielä koetaan harmillinen vastus vauhdin pysähtyessä kokonaan: "vene on hauin hartioilla, ve'en koiran konkkaluilla" eli hartioilla. Lappalaiset kutsuvat haukea vieläkin jänkäkoiraksi. Miehistö yrittää sohia haukea miekalla, mutta Väinämöinen saa aiheen tokaista: "Ei ole teissä puolta miestä, ei urosta kolmannesta!" Häneltä onnistuu. Hauen pää kelpaa "murkinaisiksi muruiksi, kalaisiksi lounahiksi". Väinämöinen käyttää aineet tarkkaan hyväksi: "laati soiton hauenluisen, suoritti ilon ikuisen", vaikka Ilmarinen etukäteen epäili: "Ei tule tyhjästä mitänä, kalan ruotasta kalua". Väinämöinen tarjoaa muusikon postia vaatimattomasti muille, mutta kanteleen soittajaksi pystyvää ei vain löydy sen paremmin veneen miehistöstä kuin Pohjolastakaan. Lopulta soittopeli annetaan tekijänsä polvuksille.

Palautetta 

Lähetä palautetta!