Pihlanto Pekka
07 Lemminkäinen ja Kullervo - kostonhimoisia veikkoja

• Jo lähenki, jo pakenen
• Pois tuli pojalle lähtö
• Koston kierre jatkuu
• Kostaja Kullervoa ei saada hengiltä
• Suet lauloi lehmäsiksi, karhut karjaksi rakenti
• Murhamies palaa kotiin
• Kova kohtalo, mutta kohtuuton kostonhimo
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Jo lähenki, jo pakenen

Lemminkäinen lähtee maanpakoon ja kohtaa saarella niemen neiet. Tilaa löytyy, mutta ei kuitenkaan maata, sillä "saaren maat saroin jaettu, pellot pirstoin mittaeltu" eli varhainen sarkajako suoritettu. Lemminkäinen laulaa yhtä ja toista hyödyllistä, muun muassa kaivon kartanolle. Mutta eikös vaan Lieto haksahda entisiin paheisiinsa - vaikkei saanut maata, niin sai sentään maata: "Kävi öillä öitsimässä … ei sitä emosen lasta, kunk' ei vierehen venynyt, käsivartta vaivutellut". Tässä touhussa hän ihastutti saaren immet, kaikki lesket lepytti - paitsi yhtä. Kostoksi tämä manasi Kauko rukalle: "Kun et muistane minua, annan täältä mennessäsi juosta purtesi kivehen". Kostolla tuntuu olevan merkittävä rooli Kalevalassa: märkähattu, Lemminkäinen ja monet muut.

Pois tuli pojalle lähtö

Yöjalassa käynti ei jää saaren uroilta huomaamatta: miekkojen hionta alkaa ja "pois tuli pojalle lähtö". Vene on kuitenkin poltettu, joten uusi oli tehtävä - tieolla, kuten Väinämöinenkin ja varsin mitättömistä aineista. Tekosyyksi lähtöön Lemminkäinen kertoo itkeville saaren neidoille: "kun tuli kova ikävä, ikävä omia maita, oman maani mansikoita". Itku tulee Lemminkäisellekin impyiden menettämisen takia. Ennustettu onnettomuus tapahtuukin ja Lemminkäinen joutuu uimaan: kova uimari kuten Väinämöinenkin. Lopulta saavutaan kotiperille, mutta hävitys on käynyt: "jo tuossa tuvan sijalla, nuori tuomikko tohisi". Emo löytyy kuitenkin piilopirtistä hengissä.

Koston kierre jatkuu

Pohjolan väki oli kostanut isännän pään irrottamisen polttamalla Lemminkäisen talon. Lemminkäinen vuorostaan suuntaa Pohjolaan "kostoakseni katalat". Ei ole yllätys, että turhaan emo estellä käkesi. Sen verran Lemminkäinen on käynyt varovaiseksi, että värvää apumiehen, vanhan sotakaveri Tieran. Kostoretki menee kuitenkin mönkään, sillä Pohjolan emäntä lähettää Pakkasen pahan jäädyttämään kaverusten kulkuvedet. Lemminkäinen lannistaa Pakkasen luvuillaan, mutta sotapursi täytyy jättää jäihin. Paluumatka kotiin on vaivalloinen, mutta onnistuu taikakeinoin: Lemminkäinen "laati huolista hevoset, murehista mustat ruunat", joilla karauttaa kavereineen kotiin. Tarveaineet käyvät aina vain viitteellisemmiksi.

Kostaja Kullervoa ei saada hengiltä

Tarina käy, jos mahdollista, entistäkin väkivaltaisemmaksi siirryttäessä Kullervon tapaukseen. Untamo ja hänen veljensä Kalervo riitelevät kalavesistä ja kaurasadosta. Sotahan siitä syntyi. Untamo sen aloittaa ja tuhoaa Kalervon suvun. Vain raskaana oleva nainen jää jäljelle ja viedään sotasaaliina Untamolaan. Siitä syntyy Kullervo, jota Untamo kutsuu "sotijaloksi" eli sotaurhoksi. Lapsella on jo kolmikuukautisena kosto mielessään, ja Untamokin saa sen tietää. Siitäpä alkavat pohdinnat "mihin poika pantanehe, kunne surma saatanehe". Poika osoittautuu sitkeähenkiseksi. Ei auta vesi, tuli, eikä hirttoköysikään, ja niin poika pidetään talon leivissä. Hyötyä ei hänestä koidu, sillä hän sabotoi kaikki työnsä. Untamo on ihmeen kärsivällinen todeten vain kerta kerran jälkeen kuin virantäytössä: "ei tämä tähän sopiva". Lopulta hän kuitenkin kyllästyy ja pistää pojan kiertoon: myy hänet seppo Ilmariselle "sepon paljan (= väkivasaran, moukarin) painajaksi". Hinta on hyvä "miehestä mitättömästä, orjasta epäpäöstä".

Suet lauloi lehmäsiksi, karhut karjaksi rakenti

Ilmarisen emäntä osoittautuu ilkoiseksi - julkeaksi, pahaksi - leipoessaan paimeneen pannun Kullervon eväskakkuun kiven. Lausuu kuitenkin karjan luvun, maitosanat, karjan kotiinsaantosanat ja otsonvaroitussanat karjansa onneksi. Parempi olisi ollut leipoa kunnon eväsleipä paimenelle, sillä tämä katkaisee perintöveitsensä kiveen. Ei osannut varoa vaikka etukäteen arveli: "Moni on kakku päältä kaunis, kuorelta kovin sileä, vaan on silkkoa sisässä, akanoita alla kuoren". Kullervon kosto on kohtuuttoman kova emännän tekoon nähden. Karja suohon ja "suet lauloi lehmäsiksi, karhut karjaksi rakenti". Petolauma illalla kotiin ja emäntä niitä lypsämään. Henkihän siinä ansassa meni.

Murhamies palaa kotiin

Jälleen tapaamme pakolaisen: Kullervo lähtee "soitellen seposta, ilon lyöen Ilman mailta". Kalevalan moraali ei tunnu oikealta. Murhamies saa kokea onnen löytää vielä isänsä, äitinsä, veljensä ja sisarensa kalasaunasta, jonne vastaan tullut eukko hänet opastaa. Ilman tätä tietoa Kullervo olisi lähtenyt kostamaan Untamolle. Miten muuten äiti oli Untamon talosta paennut? Aivan auvoinen ei kotiinpaluu kuitenkaan ole, sillä sisar on kadonnut "marjahan metsätielle".

Kova kohtalo, mutta kohtuuton kostonhimo

Kullervoa ei voi mielestäni pitää sankarina. Hänen kohtalonsa oli kieltämättä kova, mutta kaunainen ja kostonhimoinen hänestä tuli yli kaiken kohtuuden. Sibelius kyllä sävelsi teoksen tästä miehestä. Tarkoittiko runonlaulaja (ja Lönnrot) Kullervon varoittavaksi esimerkiksi, vai oliko kyseessä vain pelkkä esi-isiemme erään edustajan luonteenlaadun koristelematon kuvaus? Se opetus tässä kuitenkin on tähän mennessä nähtävissä, että orjaakaan ei tule kohdella huonosti. Jotakin perisuomalaista tässä kostajassa kuitenkin - valitettavasti - on, mutta tunnettiin ja tunnetaan verikosto muuallakin.

Palautetta 

Lähetä palautetta!