Pihlanto Pekka
06 Lemminkäinen kuokkimassa

Pekka Pihlanto Kalevala runot 25-28
 

 

Jatkot Ilmarisen kotona

Kalevalaisia häitä jatkettiin sulhasen kotona. Ilmarisen äiti kehuu kovasti morsianta, eivätkä viime jakson kauhukuvat miniän kohtalosta vaikuta lainkaan todennäköisiltä. Tunnelmaan tulee hetkeksi särö, kun omalaatuinen "lapsi lattialla" alkaa moittia morsianta ja hänen muka olemattomia myötäjäisiään: "Tyhjänä tuli tupahan, annitoinna appelahan" - lasten ja imeväisten suusta kuullaan totuus? (sana "annitoinna" tuo mieleen Päätalon käyttämän "anhiton", esimerkiksi sanaparissa "anhittomat ketineet" eli huonot vaatteet; sana näyttää siis jääneen Koillismaan kieleen, mutta muualla en ole siihen törmännyt). "Kalevatar, vaimo kaunis" hiljentää kuitenkin "lapsen kurjan". Ja niin jatkuu "hyvän mutson, kauniin mutson" (eli nuoren naisen) hyvittely ja kehuminen. Koko joukko syötetään ja juotetaan. Jälkiruoaksi saadaan vielä Väinämöisen laulua. Vaka vanha kiittää ensin isännän, koska sellainen on tapa entisillä urohilla, sitten emännän ja häämenojen "virkailijat" eli patvaskan ja saajanaisen. Kaikki kiitetään.

 

Työkalu Tuonelasta

Kotimatkalla Väinämöiselle sattuu vielä haaveri rekensä kanssa. Kummallista kyllä, tarvittava työkalu - ora(nen), vääntiä eli pora - täytyy hakea Tuonelasta, ja vieläpä Väinämöisen on itse vaivauduttava, kun kukaan muu ei uskalla lähteä. Tarvittavan puutavaran hän sentään laulaa esiin onnettomuuspaikalla.

 

Monta vaaraa eessä

Lemminkäinen kuulee ilmeisesti etiäisiä, koska saa tiedon Pohjolan häistä. "Murti suuta, väänti päätä" ja päätti lähteä kuokkimaan. Äidin varoituksista ei ole taaskaan apua, eikä poika ole edellisistä törmäilyistään mitään oppinut. Äidin taikavoimat ovat niin vahvat, että hän tietää paljastaa tiellä vaanivat kuolemanvaarat. Pohjolan väki lienee nämä vaarat sinne manannut juuri kuokkavieraan varalta, sillä ennenhän Pohjolaan on reissailtu kolmessa päivässä ilman esteitä. Kuolemanvaaroja on, kuinkas ollakaan, kolme kappaletta ja vielä käärmeet päälle. Eräs vaaranpaikka on vanha tuttavamme kokko, jolla nyt "kulkku tulta kuohui, suu valeli valkeata, höyhenet tulena tuiski". Lieneekö tulipalon metafora "punainen kukko" saanut alkunsa tästä? Lemminkäisen vaarallinen matka muistuttaa tulilintuineen ja suunnattoman suurine käärmeineen sadun sankaritarinoita lohikäärmeen tappajineen. Nyt vain "sankarina" on kunniaton kuokkavieras.

 

Ei tässä piot paranne

Lemminkäisen sisääntulo Pohjolan tupaan on röyhkeä: heti keskilattialle olutta kinuamaan, kun ovensuu olisi ollut isännän mielestä sopivampi paikka. Se ei kelpaa "sankarille" - "lempo tänne lähtemähän oven suuhun seisomahan!" - vaan heti rynnätään istumaan pöydän päähän, ehkä jopa isännän paikalle? Olutta ja ruokaakin heltiää, mutta kurjanlaista. Lemminkäinen pystyy poistamaan käärmeet ja madot oluesta. Lopullinen herja Lemminkäiseltä on pyyntö saada ostaa olutta. Siitä isäntä "suuttui ja syäntyi" sekä lauloi lammen Lemminkäisen eteen juomavedeksi. Alkaa laulukilpailu, jossa noidutaan esiin eläimiä vuorotellen syömään toisen osapuolen taikomia eläimiä. Pohjolan isännältä tulee tuttu toteamus: "Ei tässä piot paranne, kun ei vierahat vähenne" ja hän yrittää ajaa kutsumattoman vieraan ulos: "Lähe tästä, hiien heitto, kotihisi konna koita". Mutta "ei miestä manaten sa'a, sijaltansa siirtymähän". Niinpä tuloksena on miekkatappelu, joka päättyy siihen, että isännän pää pyörähtää pihalle. Tilanne on hieman samanlain en kuin lännentarinoissa: loukkaukset johtavat taisteluun ja toisen osapuolen hengenmenoon.

 

Äidin helmoista apua - huonosti kasvatettu poika?

Lemminkäiselle tulee kiire muualle, sillä kosto uhkaa. Taikakonsteilla hän pääseekin pakoon, kokkona ilmojen halki. Kokko osoittautuu kovin monipuoliseksi linnuksi. Lemminkäinen kehtaa vielä pyytää Ukko ylijumalalta utuisen ilman suojakseen. Kohtaapa hän vielä Pohjan entisen isännän havukkana. Lapin jätkä muuttui kuoltuaan poroksi, Pohjan isäntä havukaksi. Lemminkäinen kaipaa taas äitinsä apua saatettuaan itsensä liemeen. Äiti saa keksiä pojalle piilopaikan. Monet vaihtoehdot käydään läpi, mutta niissä on riskinsä: jos menet männyksi mäelle, se saatetaan leikata pärepuiksi jne. Äiti vaatii piilopaikan vastineeksi, ettei poika lähde sotimaan kymmenenä kesänä. Itsensä ilmeisesti tuntien Lemminkäinen tinkii määrän kahteen kesään. Silti äiti neuvoo piilopaikan yhdeksän meren takaa, missä "ennen isosi piili, sekä piili jotta säilyi". Pojan luonnevika taitaakin johtua osittain äidin liiallisesta myöntyväisyydestä. Hurjalle pojalle ei varmaankaan lapsena asetettu tarpeeksi rajoja, ja tässä sitä nyt ollaan.

 

Palautetta 

Asko Korpela: Täältähän tätä löytyykin sanan selitystä

Asko: 

hyvän mutson, kauniin mutson" (eli nuoren naisen)
Itsekin tätä sanaa ihmettelin. Muka Suomen rajanaapureiden kieliä osaavana tuntui kuitenkin ihan oudolta. Nyt kirvoittuu mielestä seuraavaa:

  1. Jokainen tuntee nuorta vasikkaa tarkoittavan sanan 'mullikka'.

  2. Viron kielessä 'mullik' tarkoittaa yleisesti 'viime vuotista'. 

  3. Unkariksi 'viime vuonna' on 'múlt évben'. Verbi 'múl' tarkoittaa ajan kulumista. (Muoto múl verbin perusmuotona ei muuten ole infinitiivi, kuten kaikissa muissa tuntemissani kielissä, vaan indikatiivin yksikön kolmas persoona, siis: 'se [aika] kuluu'. Infinitiivi kyllä unkarissakin [tässä: múlni] on ja käyttö sama kuin muissakin kielissä, paitsi ei sanaluetteloissa perusmuotona).

"annitoinna appelahan" (sana "annitoinna" tuo mieleen Päätalon käyttämän "anhiton", esimerkiksi sanaparissa "anhittomat ketineet" 
- Hauskan oloinen tämä jälkimmäinen, vaikka sanan sinänsä helposti asiayhteydestä ymmärtääkin.

työkalu - ora(nen), vääntiä eli pora 
- kiitos tästäkin. Pora on selvä, mutta ei ora eikä vääntiä. Ovatko ehkä Kalevalan alkumailla? Pekan syntymäsijoilla vieläkin käytössä?

Lemminkäinen kuulee ilmeisesti etiäisiä 
- Mainio selitys, kun itse mietin, että tämä nyt on sentään liian paksua ja menee runollisen vapauden tiliin. Lieneekö etiäisten tili sen kummempi, ei silti.

Myös punaisen kukon ja lohikäärmeen etymologia kiehtovat mieltäni. Tällä tavoin Kalevalan lukupiiri avartaa tietoa ja ajatuksia omasta kielestä!

"Niinpä tuloksena on miekkatappelu, joka päättyy siihen, että isännän pää pyörähtää pihalle. Tilanne on hieman samanlain en kuin lännentarinoissa: loukkaukset johtavat taisteluun ja toisen osapuolen hengenmenoon." - Seitsemässä veljeksessä taitaa olla useampikin.

"Hurjalle pojalle ei varmaankaan lapsena asetettu tarpeeksi rajoja, ja tässä sitä nyt ollaan." !!

 

Pirjopäivi: Tulilintu!

Pirjopäivi: 

Kokosta käyttämäsi termi "tulilintu" tuo mieleen Stravinskin Tulilinnun. Täytyypä tarkistaa, onko näillä linnuilla mitään yhteistä!


 

Pekka Pihlanto: "Napakaira"

Asko:  "Pora on selvä, mutta ei ora eikä vääntiä. Ovatko ehkä Kalevalan alkumailla? Pekan syntymäsijoilla vieläkin käytössä?"
Pekka: 

Ei ole ollut käytössä sen paremmin Porissa kuin Velkuallakaan. Isoisä (Velkualla) käytti porasta sanaa "napakaira". Ehkä siitä syystä, että poraukseen voitiin antaa työntövoimaa painamalla poran yläpäästä poraajan keholla, vaikkapa navan kohdalta?

 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20020228 (20020228) o o AJK kotisivu o Kalevala