Pihlanto Pekka
03 Lemminkäinen ja märkähatun kosto

• Kyllikki käy kylillä - Lemminkäinen vaihtaa maisemaa
• Loukattu kurja märkähattu karjapaimen
• Naisenkipeä Lemminkäinen saa tehtäviä
• Kohtalokas komennus Tuonelan joutsenen perään
• Äiti kalevalaisen Harry Potterin apuun
• Anatominen palapeli
• Veneenlaulaja Väinämöinen ja alihankkija Pellervoinen
• Kolmea sanaa Tuonelasta
• Väinämöisen varoitus nuorisolle
• Palautetta
• Pirjo Hellä: Tekniikka ja tiedon mahti
• Pirjopäivi: Myötäjäisistä vallankäytön välineenä
• Lähetä palautetta!

Kyllikki käy kylillä - Lemminkäinen vaihtaa maisemaa

Kyllikki ei viihdy yksin kotona vaan painuu kylille "neitojen kisahan" heti kun Lemminkäinen lähtee kalankutuun. Lemminkäinen suuttuu ja päättää lähteä sotaan Pohjolaan. Eivät estä Kyllikin painajaisuni, eivätkä emon pellosta löytämät aarteet kevytmielistä Lemminkäistä lähtemästä - pikemminkin Kyllikin "uskottomuus" näyttäisi tekosyyltä. Lemminkäinen ilmoittaa tavoittelevansa "neittä Pohjolassa". Äidin moittiessa häntä kahden naisen loukusta (termi rikoskirjailija Reijo Mäeltä), tämä antaa vapauden Kyllikillekin "juoksemaan joka kisassa, makaamaan joka majassa". Emon varoituksiin Lapin vaaroista poika vain toteaa: "Jo minua noiat noitui, noiat noitui, kyyt kiroili".

Loukattu kurja märkähattu karjapaimen

Matkalla Lemminkäinen etsii oikeaa taloa ja vasta kolmannessa onnistuu - samaan tapaan kuin Väinämöinen verenseisauttajaa etsiessään. Lemminkäinen pyytää Hiideltä apua ja pääsee tupaan koirien huomaamatta - nurkasta sisään. Pohjolan emännän tuvassa lauletaan Lapin runoja. Tuttu fraasi "lyhyestä virsi kaunis" tulee Lemminkäiseltä. Hän laulaa tuvassa olleet miehet miekkoineen, "minkä minne, kunka kunne". Vain märkähattu karjapaimenen, joka oli "katsoa katala, kurja koskemaisittani", jää laulamatta. Karjapaimen oli nuorena turmellut sisarensa ja "herjasi hevoset, tamman varsat vaivutteli". Karjapaimen suuttuu ylenkatseesta ja juoksee Tuonelan joelle Lemminkäistä vuottamaan."Liehuva liekinvarsi" kutsui kirjassaan puoluetoveriaan märkähattu karjapaimeneksi - nyt vasta minulle selvisi, miten ilkeä tämä suomenopettajan herja oli.

Naisenkipeä Lemminkäinen saa tehtäviä

Lemminkäisen pyytäessä Pohjolan emännältä naista, taas käydään ihmiskauppaa: ehtona on Hiien hirven hiihtäminen. Sukset on ensin teetettävä - ei mikään pikku juttu. Lemminkäinen saa jo kerran hirven kiinni, mutta tämä karkaa. Takaa-ajossa Lemminkäisen välineet salaperäisesti hajoavat: "Hävitin hyvät sivakat, sauvan kauniin kaotin." Lemminkäinen onnistuu lopulta tässä ja toisessakin tehtävässä: "suistaa Hiiden tulinen ruuna". Ensin hän kuitenkin kääntyy pyyntöineen niin Ukko ylijumalan kuin metsänväenkin puoleen. Kyseessä ovat metsämiehen luvut, joilla pyrittiin saamaan Tapiolta, Nyyrikiltä, Tapion pojalta, Mielikiltä ja Tapion neidiltä pyyntionnea. Samaan tapaan kuin Väinämöiselle, Lemminkäisellekin sälytetään tehtävä toisensa jälkeen. Mukisematta nämä näyttävät niihin taipuvan. Myötäjäiskäytäntö oli ankara vallankäytön väline.

Kohtalokas komennus Tuonelan joutsenen perään

Kolmas tehtävä "ammut joutsenen joesta, virrasta vihannan linnun, Tuonen mustasta joesta" ja vieläpä yhdellä nuolella, muuttuu kohtalokkaaksi, sillä märkähattu karjapaimen kostaa Lemminkäiselle loukkauksen; "Vesikyyn ve'estä nosti, umpiputken lainehista, syöksi miehen syämen kautta". Aimo Turusen Kalevalan sanakirjan mukaan umpiputki on myrkyllisestä vesiputkesta eli keisosta valmistettu taikaesine. Sitä käytettiin toista ummelle pilattaessa, johon vaivaan tämä kuoli. Niin meni mies koskessa kolisten Tuonelan tuville. Samanlainen kostoteema kuin Väinämöisen tapauksessakin, mutta tässä käy pahemmin. Verinen Tuonen poika paloittelee miekallaan Lemminkäisen "viieksi muruksi, kaheksaksi kappaleksi; heitti Tuonelan jokehen, Manalan alusvesille". Karmean tarinan kevennykseksi sallittakoon pieni muistelus: aikoinaan Porin lyseossa oppilaiden kellarikerroksessa olevaa käymälää kutsuttiin kuvaavasti Manalaksi, jota alaluokkalainen pyrki välttämään - ei Tuonen pojan, vaan yläluokkalaisten takia.

Äiti kalevalaisen Harry Potterin apuun

Sankarin riippuvuus äidistä on silmiinpistävä, vaikka äidin neuvot eivät hyvän sään aikana kelvanneetkaan. Lemminkäisen lupauksen mukaan hänen hiusharjansa kotona alkaa vuotaa verta, kun hänen käy huonosti: modernin tuntuista langatonta tiedonvälitystä. Lemminkäinen on melkoinen velho - kalevalainen Harry Potter - mutta se ei häntä pelastanut. Äiti, vahvempi velho, lähtee etsimään poikaansa. Louhi Pohjolan emäntä ei paljasta tietojaan, ennen kuin äiti uhkaa tappaa hänet: modernia informaation hankintaa? Etsintämatkalla äiti kyselee eri puilta, tieltä ja kuulta tietoa pojastaan, mutta kaikilla "oli huolta itsestäniki". Lopulta päivyt, aurinkoinen kertoo asian oikean laidan. Tarvitaan vielä pelastusväline, vaskinen harava, jonka seppo Ilmarinen hyvä hyvyyttään takoo. Apuun tarvitaan päivyttäkin, joka "paistoi heltehesti ja väsytti väen Manalan".

Anatominen palapeli

Tarina kääntyy anatomian luennoksi, kun äiti haravoi Lemminkäisen kappaleita virrasta ja alkaa koota vaivalloista palapeliä. Suonia yhteen sidellessään äiti lausuu suonten sanat. Mies kootaan valmiiksi, mutta ei saada "miestä sanalliseksi, lasta lausehelliseksi", eli henki puuttuu. Siihen tarvitaan voidetta, jota mehiläinen, "meiän lintu" saa lähteä hakemaan. Hakuprosessi on tuskastuttavan hidas. Voi kuvitella, että kuulijat ovat seuranneet tätä - samoin kuin Lemminkäisen etsintää, ja muitakin edellä kuvattuja koitoksia - jännityksestä hievahtamatta kuten kauhufilmin katsojat tänä päivänä. Oikeat voiteet löytyvät lopulta Luojan kellareista. Kun poika toipuu, äiti moittii, ettei tämä kehumisistaan huolimatta "tieä vesun vihoa, umpiputken ailuhia", joilla märkähattu Lemminkäisen nujersi (vesu = vesikäärme tai myrkyllinen keiso; viho = viha, kirvely; ailut = tuska, kipu). Vähän epäselväksi jää, miten märkähattu sen teki. Äiti ja poika lähtevät kotiin, ja laulaja "laskee laulun toisa'alle, työntää uuelle uralle" .

Veneenlaulaja Väinämöinen ja alihankkija Pellervoinen

Väinämöinen on veneentekopuuhissa. Hän tuntuu olevan hanakka käyttämään alihankkijoita (vrt. Sammon taonta) laittaessaan Sampsa Pellervoisen laivapuita etsimään. Pellervoinen kyselee puilta neuvoa - samaan tapaan kuin Lemminkäisen äiti poikaansa etsiessään. Runolaulajien ajan kansa eli luonnonläheisesti. Eläimet, puut ja muutkin luonnon elottomat olivat puheväleissä ihmisen kanssa ja antoivat usein apuaan: kokko, mehiläinen, päivyt jne. Hankinta onnistuu lopulta. Väinämöisen rakennusmetodi on (laulutaitoiselle) miellyttävä: "teki tieolla venettä, purtta laati laulamalla". Sopisi hyvin nykyisen korkean teknologian piiriinkin metaforaksi: järjestelmien rakentaminen ei ole pelkkää materian yhteen sovittelua ja tekniikkaa, vaan edellyttää tiedon mahtia.

Kolmea sanaa Tuonelasta

Tarvittavasta viisaudesta puuttuu kolme sanaa. Niiden etsintä on jälleen haparoivaa iterointia. Ei tahdo löytyä eläinkunnasta, ei edes "kesäpeuran kielen alta, suusta valkean oravan". Nyt eläimet ovat raaka-ainetta, eivät ihmismäisiä persoonia: "tuhoi joukon joutsenia, harkun (= parven) hanhia hävitti". Jostakin Väinämöinen saa päähänsä hakea puuttuvia sanoja Tuonelasta, Manalan saarelta. "Lyhykäinen Tuonen tytti, matala Manalan neiti" ei usko Väinämöisen valheita tämän huomattavasti liioitellun "kuoleman" syistä, eikä tahdo tarjota venekyytiä yli virran. Totuuden lopulta kuultuaan Tuonelan tytti moittii miestä hulluksi ja kehottaa palailemaan omille maille. "Akka tieltä kääntyköön", toteaa Väinämöinen ja pääsee yli. Tuonelan emäntä toteaa tylysti: "Ei Tuoni sanoja anna, Mana mahtia jakele!" Manalasta ei olisi ollut enää paluuta, mutta taikakeinoin se onnistuu saarvana (saukkona) ja käärmeenä uimalla, vaikka "Tuonen poika koukkusormi" oli vetänyt sataisen nuotan Tuonelan joen poikki.

Väinämöisen varoitus nuorisolle

Väinämöinen sai opetuksen ja varoittaa nuorisoa nousevaakin tekemästä: "syytä syyttömälle, vikoa viattomalle. Pahoin palkka maksetahan tuolla Tuonelan ko'issa: sija on siellä syyllisillä, vuotehet viallisilla, alus kuumista kivistä, palavoista paateroista, peitto kyistä, käärmehistä, Tuonen toukista ku'ottu". Lemminkäinen ei tainnut olla "syyllinen", sillä hän ei tähän kalevalaiseen helvettiin joutunut, vaan vietti aikansa paloiteltuna kuolon unessa ennen tointumistaan.

Palautetta 

Pirjo Hellä: Tekniikka ja tiedon mahti

Pirjopäivi: Myötäjäisistä vallankäytön välineenä

Lähetä palautetta!