Koskela Pirkko
09 Soiton iloa ynnä suruja ja muruja Sammosta

• Väinämöisen soitto
• Sampoa hakemassa
• Pahan ilman lintu
• Uusi kevät, uusi kantele

• Biologista sodankäyntiä ja parannuksen sanoja

• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Jokseenkin koko inhimillinen tunnerekisteri käydään läpi käsillä olevien viiden runon aikana. Järjen ääntä ei juurikaan kuulla eikä kuunnella. Luontoa ja sen asujaimia liikutellaan ahkerasti laulannan lomassa, mutta viime kädessä viimeisen sanan sanoo yhä uudelleen pilventakainen Ukko ylijumala, jolla pitääkin kiirettä, kun molempia konfliktin osapuolia täytyy ehtiä avustaa. Loppupuolella tavataan hyviä ja vähän huonompia häviäjiä ja lääkäri Lönnrotinkin ääni taitaa hiukan taas kuulua.

Väinämöisen soitto

Olisipa päässyt kuulijaksi tuohon kaikkien ulkoilmakonserttien edeltäjään! Kaikkihan sinne vaeltavat: susi juoksee suuret matkat, ilman linnut tulevat tuiskutellen, Kuutar ja Päivätär heittävät kultakankaansa kutomisen sikseen, veden väki nousee kaislikon rintaan kuullakseen iloa ikirunojen. Ei siinä yksikään silmä kuivana kestä - ei edes itse laulajalla, jonka kyynelet sininen sotka noutaa muiksi muuttuneina pohjamudista. Tokihan helmisimpukat Kalevalan mailla tunnetaan! Vasta kaksijalkaiset laitesukeltajat saavat ryöstöpyynnillään Margaritat sukupuuton partaalle, niin että ne pitää rauhoittaa vuonna 1955.

Sampoa hakemassa

Muu väki taitaa unohtua ruokalevolle sinne laululuodolle kun sankarit jatkavat matkaa. Kolmeen pekkaan Ilmarinen, Lemminkäinen ja Väinämöinen saapuvat Pohjolaan, missä vastaanotto on hyinen. Ei ole Sammossa jakamista emännän mielestä ja nytpä taannoinen soittopeli taipuukin taikakaluksi, jolla sotaan vyöttäytyvä väki saadaan kesken kaiken nukutetuksi ja Sammon ryöstö voidaan hoidella kiireettömästi konsteja kokeillen. Aivan pokkana neuvokkaat sankarit lainaavat talon härkää ja auraakin kapistuksen irrottamiseen ja mielellä hyvällä kannetaan saalis paattiin. Lemminkäisen mielestä laulu jouduttaisi matkaa, mutta nyt Väinö kieltäytyy, jolloin Ahti hyväkäs uhalla rääkkyy itse äreällä äänellänsä säikäyttäen kurjen kaukaisella suolla. Tämä taas lentää herättämään Pohjolan väen ja takaa-ajo alkaa. Mielenkiintoista sinänsä, että Louhi käy ensin katsastamassa karjansa ja sitten vasta muistaa kaivata Sampoa… Ututyttö ja Iku-Turso sekä rajuilma manataan jo edeltä matkalaisia viivyttämään. Nämä kohtaavat vastoinkäymiset kukin luontonsa mukaisesti: Ilmarinen huonona merenkävijänä piiloutuu viltin alle ja säälii itseään, Väinämöinen heittää voimallisemmat vastaloitsut ja Ahti uhoilustaan huolimatta kelpo saarelaisena ottaa varalaidan käyttöön. Kalanluinen kantele siinä tohinassa kumminkin menetetään.

Pahan ilman lintu

Louhen takiloitu sota-alus saavuttaa soutamalla etenevää Väinämöisen venettä nopeasti. Mastossa tähystävä Lemminkäinen näkee sen aluksi pienen pilven hahmoisena, sitten saarena, jossa koivut ovat täynnä kirjokoppeloita. Väkisinkin tulee mieleen Tall Ships Race v. 1996, kun meksikolainen Cuauhtemoc seilasi Airistolla raakapuut täynnä laulavia meripoikia! Väinämöinen toki tietää alusta asti missä mennään ja kolmannella kerralla uskoo jo Ahtikin. Luodolla lepäillyt veneväki on ilmeisesti poimittu kyytiin taas, sillä nyt soudetaan eikä meinata! Taikoihin on kuitenkin lopulta turvauduttava ja tulustarpeista Väinämöinen saa tehdyksi salakarin, johon Pohjan pursi pirstoutuu. Sitten tarina vasta siivilleen nouseekin! Louhi muuntautuu varsinaiseksi lentäväksi joukkojenkuljetusalukseksi vaakalinnun hahmossa; hädin tuskin ehtii veen emonen (äiti?) Väinämöistä varoittaa kun jo Pohjan eukko laskeutuu mastonhuippuun niin että koko pursi on kaatua. Sittenpä taas Ilmarinen huutaa luojaa avukseen henkensä edestä, Väinämöinen tervehtii vastapeluria kolean muodollisesti ja Lemminkäinen -tietysti- tempoo miekkaansa esiin. Louhen herjatessa Lemminkäistä Väinö saa tilaisuuden sivaltaa melalla ja katkoo kaikki kynnet sakarisormea lukuunottamatta. Täpärässä tilanteessa Louhi tavoittelee Sampoa, joka vierähtää veteen särkyen samalla. Suurin osa uppoaa, pienet murut jäävät veden varaan ja arvovaltatappion kärsinyt Louhi lähtee itkien kotipuoleen kurja kansi ainoana saaliinaan. Ennen lähtöä käydään vielä titaanien taistoa tovin: Väinämöinen laulaa Sammon murusistakin onnea ja hyvinvointia kansallensa kun taas Pohjolan emäntä manaa kostoa uhaten varastaa kuun ja päivän (eikös tällainen juttu olekin v ielä tulossa?), lähettää raesateen ja pakkasen palelluttamaan kylvöt sekä metsän pedot tappamaan karjan ja vielä taudit ihmisten menoksi. Toki Väinö pistää paremmaksi ja vastaloitsuin kääntää pahan itseään vastaan ja turvaa vakaiseen luojaan, jotta tämä varjelisi akkojen ajatuksista ja kaataisi maalliset katehet. Ja löytyyhän niitä Sampuen muruja sen verran että kasvun saa alkamaan.

Uusi kevät, uusi kantele

Ei Ilmarisen haravallakaan nouse kaivattu kantele aalloista. Mutta kevätkoivun valitus jalostetaankin nyt uudeksi ilontuojaksi: koivuinen koppa, tammesta naulat, kielet itsekseen iltansa kuluksi laulelevan nuoren neitosen hiuksista. On kevät! Naiset kaikki naurusuulla, tyttäret vesissä silmin, pojat maassa polvillansa, miehetkin lakit käessä uuden soiton äärellä. Suloista ja suorastaan harrastahan se onkin: "on ihmeen hyvä elää maan päällä, kun on kevät!" (Olikohan Maksim Gorki kun niin loihe lausumahan?) Kyllä Kalevalassa pärjätään vaikka Sampoa ei saatukaan. Maan antimilla, kuten ennenkin: tulkoon teknologia vasta myöhemmin, kun on tullakseen. Ihmetyttää silti, miksi Ilmarinen ei yksinkertaisesti vain tao uutta…kun kerran osaa!

Biologista sodankäyntiä ja parannuksen sanoja

Louhi on pitkävihainen, kuinkas muuten. Loukattuna hän hautoo kostoa ja rukoilee Ukko ylijumalaa avukseen. Kaapatusta Sammon kannesta hänellä ei tunnu olevan mitään iloa, ehkä hän ei osaa sitä mihinkään käyttää. Avuksi marssitetaan ilkeä Loviatar, Tuonen musta sokea tyttö, jonka tuuli on tehnyt raskaaksi ja jolle Louhi nyt ryhtyy kätilöksi. Laskettu aika on täynnä "vaimon vanhahan lukuhun" kymmenes kuu on jo alkanut ja vaivat ovat ankarat. Sauna lämmitetään salaa, saranat voidellaan ja synnyttäjälle pyydetään avuksi Kave-emosta tuomaan kiisken limaa luiden lomien voiteluun ja itse Ukkoakin lonkahuttamaan lukkojaan kulkea vähäväkisen. Aika pahnue sieltä sitten tuleekin yhen löylyn lyötävillä: pistos, ähky, luuvalo, riisitauti, paise, rupi, syöpä, rutto ja sitten se pahnan-pohjimmainen yleispaha. Kaikki nämä lähetetään sitten talven jälkeen vastustuskyvyttömän Kalevan kansan kimppuun: sanottiinhan ennen, että kevät keikkuen tulevi - nimen omaan tästä syystä! Väinämöinen lämmittää nyt oman saunansa ja kutsuu puolestaan Jumalan tekemähän terveyttä mesilöylyihin. Niinpä. Suomalaisia ollaan. Kiputyttö kutsutaan myös keräämään kivut kiven sisähän ja Kivutar & Vammatar co. keittämään vaivat ja vammat kokoon Kipuvuori oy:n toimitiloissa Kipumäellä. Itsekin Väinö toki ahkeroi lääkärintöissä käyttäen niin voiteita, katseita kuin parantavia sanojakin: eipä olla terveyskeskuksen minuuttiaikataulussa kulkemassa luukulta toiselle vaan potilaat saavat kokonaisvaltaisen käsittelyn. Paranevat, toki.

Palautetta 

Lähetä palautetta!