10 Pääsiäinen ja Kalevala-matka päässään
Pirjo Hellä, 31.3.2002, Kalevalan runot 46-50
46. runo Pohjolan emännän hyökkäykset jatkuvatPohjolan emäntä kuulee, etteivät taudit Kalevan kansaa tainnuttaneet. Ei muuta kuin uusia vitsauksia Väinämöisen väen riesaksi. Louhi lähettää karhun Kalevalan karjaa raatelemaan, mutta Väinämöinen on varustaunut. Ilmarisen pajalla on taottu keihäs keskilaaullinen, juuri oiva karhun kaatoon. Nykyaikana pyritään äärimmäisyyksiin eikä keskinkertaista pidetä juuri minään. Toisin on Kalevan kansalla, jo jossain aikaisemmassakin runossa keskinkertaisuus oli kunniassaan, keskinkertainen oli juuri sopiva kyseessä olevaan tehtävään. Väinämöisen metsästysretki sujuu runsaan runoilun tahtiin ja kas, karhu suorastaan omasta syystään joutuu Väinön keihään lävistämäksi. Vielä laveamman laulelun, jonka lomassa selvitetään karhun synnyt syvät, saatellessa järjestään kelpo peijaiset. Ja mikäs onkaan juhliessa kun karjaa uhkaavaa vaara on vältetty. Ilta on taas Väinämöisen show, jonka lopuksi hän toivoo soitannan ja ilonpidon jatkuvan Suomen suurilla tiloilla, nousevan nuorison keskuudessa. Vaan taisipa tulla murheellisten laulujen maa …
47. runo Pohjolan emäntä pimentää maanKun ei karhu Kalevan karjaa kaatanut, tarttuu Pohjan eukko äärimmäisiin konsteihin. Hän pimentää maan nappaamalla sekä kuun että auringon taivaalta ja telkeämällä ne Pohjolan kivimäkeen. Ukko ylijumala toteaa pimeyden olevan pahasta ja luo tulen. Ilman immen tulta tuuitellessa putoaa kipuna maan päällekin ja sitä lähtevät Väinämöinen ja Ilmarinen jahtaamaan. Tuli löytyy vallan uskomattomasta paikasta, järvestä. Veden vallassa tuli pysyy jossain määrin aisoissa, tuleen liittyvistä vaaroista muistetaan varoittaa. Vielä epätodellisemmalta tuntuu tulennielijäsiika, jonka puolestaan kuuja(?) ja edelleen hauki syövät suihinsa.
48. runo Tulta kalastamassaTulenkalastus on välineurheilua, niinisellä nuotalla ei hommasta tule mitään, pellavaa sen olla pitää. Pellavan kasvatusopin perästä päästään taas pyyntipuuhiin. Vellamoa ja Ahtia pyydetään apuun, merestä nousee pieni mies tarpomaan ja niin saadaan melkoinen saalis, joukossa myös himoittu hauki ja sen sisältä kuuja, siika ja tuli. Sillä aikaa kuin Väinämöinen pohtii mitä tulella tehdä, tuli karkaa ja polttaa ensi töikseen Väinämöiseltä parran ja kulottaa sitten puolet Suomea. Vihdoin Väinämöinen taltuttaa tulen ja valaisee valkealla pirtit.
49. runo …ja valkeus tuliTuli tuo hätäapua pimeyteen, mutta aurinko ja kuu eivät vieläkään paista. Toimen miehenä Seppo Ilmarinen ryhtyy takomaan kuuta ja aurinkoa, mutta yritys on yhtä tuhoon tuomittu kuin uuden vaimon takominen. Sitten Väinämöiselle selviää, minne Pohjolan emäntä on auringon ja kuun piilottanut. Ettei vaan olisi sama luola, jossa Sampokin oli. Samanlainen sotaretkikin on edessä, Ilmarinen takoo jo aseita retkeä varten. Sitten Pohjolan emäntä huomaa, kostollaan hän on pimentänyt myös omankin taivaansa ja tehnyt oman olonsa vähintäänkin yhtä tukalaksi. Kannattiko? No ei, ja niin Pohjolan emäntää järkiintyy ja laskee auringon ja kuun taas taivaalle. Kalevan miesten sotaretki tulee tarpeettomaksi. He sentään älyävät jättää pelkän kostoretken sikseen ja tervehtävät Väinämöisen johdolla kuuta ja aurinkoa.
50. runo Väinämöisen viimeinen soittoTähän se sitten päättyi, Marjatan isättömän pojan syntymään. Jeesuksen syntymähän tästä väkisin tulee mieleen, hyljeksitystä pojasta tulee kuningas. Väinämöinen on konservatiivi, eikä halua isätöntä poikaa kastaa. Itse Ukko kastaa pojan ei vähemmäksi kuin Karjalan kuninkaaksi. Väinämöinen on tehtävänsä tehnyt ja joutaa mennä. Kansa on saatu kasuamaan ja uusi johtaja maan päälle. Väinämöisen viimeinen näytös ei ole hänelle kovin kunniakas, kun hän tuomitsee viattoman lapsen ihan syyttä suotta. Suutuspäissään Väinämöinen karauttaa vaskisella venheellään taivaaseen, jättää kuitenkin kanteleensa Suomen kansalle iloksi. Lopuksi runonlaulaja, joka meille nämä kaikki virret vieritteli, toteaa olevan aika lopettaa. Hän vielä vähättelee taitojaan, olihan ne vain äidiltä kotona, ei koulussa, opittu. Laulaja ymmärtää kuitenkin oman merkityksensä uusien urien aukojana ja kehityksen tien näyttäjänä. Tästä on hyvä ponnistaa eteen päin ja kouluja käymällä kehittyä.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20020401 (20020401)
o 
o AJK kotisivu
o Kalevala