05 Opastusta avioliittoa varten
Pirjo Hellä 24.2.2002, Kalevalan runot 21-24 Tässä jaksossa järkkyy Kalevalan alkuosasta mieleen jäänyt käsitys miehen ja naisen jonkinlaisesta tasa-arvosta. Ainakaan miniän osa ei helpolta tunnu. Voisikohan tähän olla syynä, että runot voivat olla peräisin eri aikakausilta? Pirjopäivi jo kertoikin, siitä miten häärunot pohjautuvat paljolti Lönnrotin 1800-luvun alun häissä kuulemiin itkuvirsiin. Toisaalta vahvat naiset ovat varmasti miniöinäkin pärjänneet. Esimerkiksi on varsin helppo kuvitella, että Louhi tuskin on anoppiaan kovin kumarrellut. Pohjolan isäntää on taas vaikea kuvitella Louhea vitsalla ojentamassa. Maailman muuttuminen näkyy hääperinteessä ja avioliiton asemassa niin yksilön kuin yhteisönkin kannalta. Nykyäänhän avioliitto ainakaan ulkoisesti ei muuta juuri mitään. Parit asuvat jo yhdessä - ja anoppi yleensä jossain muualla! - joten ei ole vaimolla edessä muuttoa tuntemattomaan. Niin morsiamella kuin sulholla on oma toimeentulo, johon avioliitto ei vaikuta. Entisaikaan naimiskauppa oli myös työpaikan vaihto. Morsiamen koti menetti yhden verevän työntekijän morsion siirtyessä appelaan. Vaikka tekosyy pohjimmiltaan olikin, ei Pohjan neito ihan turhan surrut kuka marjat poimisi, kun ensimmäisen kerran Ilmarisen kosinnasta kieltäytyi.
21. runo Mieluinen vävy LouhelleSuuri sulhasväki Ilmarinen keskellään saapuu Pohjolaan neittä noutamaan. Nyt on vävy Louhen mieltä myöten, tuntuu vanhat koukuttelut unohtuneen. Vävyn hevonenkin saa suojakseen hopeisen loimen ja rahvas paljaspäin katsella mahtuuko mahtava vävy ollenkaan tupaan. Toki sentään ja niin päästään syömään ja juomaan, on voita, lohta ja sianlihaa puhumattakaan oluesta. Ohjelmapuolesta vastaa Väinämöinen, joka ensin kovin kursailee, mutta laulaa sitten naiset naurusuulle ja miehet hyvälle mielelle. Vielä suuremmaksi laulajaksi Väinämöinen nimeää Luojan.
22. runo Morsiamen itkuAuvoista avioelämää ei morsiamelle luvata, ei ihme jos alkaa itkettää. Parempi olisi ollut kotona pysyä, jossa "ei ollut huolta ollenkana." Toiset ovat tavat toisessa talossa, vieraassa perehessä, jossa odottaa anopinen kivinen kieli, ky'yn kylmät sanat ja na'on niskannakkelot. Vaan mentävä on, eikä takaisin ole tulemista. Aikamoista pahanpäivän manausta! Lapsi lattialta sentään lohduttaa, ettei kannata suuresti sureksia, antaa hevosen huolehtia, onhan sulho suojana. Taitaisipa monet murheet puolittua, jos lapsen neuvoa noudattaisi.
23. runo Miniän tehtävätNeuvokas Osmotar opastaa morsianta, miten on miniän miehelässä oltava. Uusille tavoille on opittava, joutuisasti on työt tehtävä, nöyrä on oltava, appea ja anoppia kumarrettava, eikä kylillä kielittävä. Vielä listataan päivän työt, tulenteko, navetta, vedenkanto, huushollin ja lasten hoito. Pukeutumisestakin annetaan neuvoja ja pihapihlajaa on vaalittava. Leipomis- siivous- ja tiskausohjeita annetaan. Liekö tämä kansanvalistusta yleisen hygieniatason nostamiseksi? Lopuksi kerrotaan vielä opettavainen tarina kuinka huonosti käy, jos ei neuvoja noudata eikä jaksa vaikka hampaat irvessä. Ei ole paikkaa mihin mennä, ei edes takaisin vanhempien kotiin.
24. runo Sulhon opastustaSulhoakin opastetaan, kangaspuut on uudelle emännälle hankittava ja vaimosta huolta kannettava, kellariin ja aittaan laskettava sekä puolustettava anoppia ja appea vastaan. Neuvoilla on vaimo opastettava talon tavoille, mutta jos ei aikanaan opi vitsaakin saa käyttää, mutta niin ettei muut huomaa. Tämä arveluttavalta tuntuva oppi on kai syvälle juurtunut kansan keskuuteen, koska väkivaltaa perheissä yhäkin esiintyy ja siihen tuntuu olevan myös vaikea hakea apua (vrt runo 23 ei kylillä kielitä). Pitkien hyvästelyjen jälkeen Ilmarinen vihdoin koppaa Pohjan neidon korjaansa ja matka Kalevalaan alkaa.
|
||||
PalautettaPirkko: Mieluinen vävy?
Pirjo Hellä: Vävylle suu makiaks
|
||||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20020224 (20020224)
o 
o AJK kotisivu
o Kalevala