| Pian, 2002 tammikuun puolen välin paikkeilla
tässä sivustossa aloittaa Kalevalan lukupiiri. Luemme Kalevalaa
etukäteen sovitun viikkoannoksen aikataulun mukaan ja kommentoimme
lukemaamme omaksi ja toistemme iloksi ja keskustelun siemeneksi.
Tätä ennen olemme samaan tapaan lukeneet kolme Volter Kilven kirjaa: Alastalon salissa, Pitäjän pienempiä ja Kirkolle sekä Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Tähän asti olemme nauttineet suuresti. Koemme tällaisen lukemisen ihan tavallista lukemista antoisampana ja siksi haluamme jatkaa. Mukaan mahtuu uusia lukijoita. Kiinnostaisiko? Tervetuloa! Kaikki alkoi, kun Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus organisoi kaksi vuotta sitten Kilven Alastalon salissa kirjan lukupiirin. Siihen osallistui niin paljon väkeä, että vain pieni osa kommenteista mahtui lehden sille varaamaan puolen sivun viikottaiseen palstatilaan. Niin syntyi ajatus siirtymisestä internettiin. Alastalon salin lukemista kommentoitiin sitten rinnakkain sekä lehden palstoilla että nettisivuilla, joilla tilarajoitusta ei käytännössä ole. Nyt on tarkoitus aloittaa Kalevala, joka putkahti esiin mustana hevosena kuin ratkaisu Suomen Pankin nimitysshowssa. Kalevalasta Suomen kansan mahtavimpiin kuuluvana kulttuuriaarteena paljon puhutaan. Se on aina kanssamme, mutta kuka sen on todella lukenut? Ainakaan minä en, vaikka pitkälti toistakymmentä kertaa olen Seitsemän veljestä lukenut. Olisiko yksitotinen runomitta esteenä? Luulen että on. Itse innostuin Kalevalaan luettuani siitä tehdyn suorasanaisen version, josta väkevä juoni paljastuu helposti. [ Lähi aikoina ryhmämme sopii viikkoannoksista ja tälle sivulle ilmestyy aikataulu. Sen mukaan sitten edetään. ]
|
Asko Korpela 20011215 (20011215) o
o AJK kotisivu