03 Myyttejä pyytämässä
Kalevalan runot 12-16
|
ajatuksistaElämä itsessään on varsin irrationaalista. Se on kuin mikä tahansa kirjainyhdistelmä; ilman tulkitsijaa sillä ei olisi merkitystä. Vasta ihminen antaa asioille merkityksen. Ehkä juuri tämän takia nykyhetken merkitystä on niin vaikea nähdä, kun taas menneisyys on niin helppo nähdä syiden ja seurausten valossa varsin määrättynä tai kohtalonomaisena. Mieli ikään kuin muuttaa mielivaltaisen menneisyyden tarinaksi. Ja niitä rakenteita, muotoja tai merkityksiä, joihin menneisyys sovitetaan, minä olen itsekseni ruvennut kutsumaan myyteiksi. Tämä myyttiteoria on tietysti vain hassu ajatusleikki, jota ei pidä ottaa vakavasti. Pikku hiljaa minusta on kuitenkin tullut myyttien metsästäjä. Usein lukiessani jotain tai kuunnellessani ihmisten puheita, tieten tahtoen etsin tällaisia ehkä sovinnaisiakin ajatusrakenteita. Ja varmasti viljelen niitä itsekin. Ovathan ne sen verran perustavanlaatuinen osa kieltämme ja kulttuuriamme, että niitä ei oikeastaan edes voi ohittaa. Siksi useimmat niistä ovat kohonneet jopa viisauksien tai totuuksien asemaan.
kantapään kauttaYksi tällainen myytti lienee se, että ihminen oppii vasta kolhittuaan itsensä. Ja tästähän koko Lemminkäisen tarinassa oli käsittääkseni kyse. Vasta syöksyttyään kotoa maailmalle Lemminkäinen huomasi sen, mitä hän ei vielä osannut: nöyryyttä ja vesikäärmeen syntyä. Aluksi hän yritti uhoamalla saada Hiiden hirven saaliikseen, mutta huomasi tämän olevan mahdotonta. Hänen piti pyytää hirvi metsän jumalilta (pyytää-sanaahan käytetään myös synonyyminä pyydystämiselle) ja näin nöyrtyä hieman. Lemminkäinen oppi läksynsä, ja heppaa houkutellessaan hän ei enää turvautunutkaan uhoon vaan pyytämiseen. Vaan ylpeydestään -ja tyhmyydestään- Lemminkäinen joutui silti maksamaan, kun karjapaimen hänet tappoi. Eiköhän sekin ole yksi myytti, että ylpeys käy lankeemuksen edellä.
äitiLemminkäisen äitihän tiesi ennestään kaiken tämän. Hän osasi vesikäärmeen synnyn ja hän osasi pyytää jumalilta apua poikaansa kootessaan. Hän oli jopa etukäteen varoittanut, että Lemminkäisen sana ei ehkä sittenkään ole riittävän vahva Pohjolan tuvilla -ja oikeassahan hän oli. Silti hän ei kyennyt opettamaan kaikkea viisauttaan Lemminkäiselle, vaan tämän oli haettava oppinsa maailmalta. Lemminkäisen äiti edustaa hyvin sitä myyttiä, joka äidin rooliin yleensä liitetään. Hän varoittelee lastaan maailman pahuudesta ja muistuttaa tätä kodin hyvistä puolista, mutta ei kuitenkaan voi estellä poikaansa lähtemästä. Vaikka Lemminkäinen näin uhmaakin äitinsä tahtoa, tämä ei kuitenkaan anna hänelle takaisin samalla mitalla. Näin kun tuntuvat tekevän kaikki muut tässä tarinassa: Lemminkäinen kostaa Kyllikille valan rikkomisen ja karjapaimen kostaa Lemminkäiselle ylimielisyyden. Mutta äiti sen sijaan kerää poikansa palaset maailmalta ja kasaa tämän eheäksi. Toivottaapa äiti Lemminkäisen vielä tervetulleeksi takaisin kotiin. Kotiinhan pitäisi aina voida palata takaisin, niin sanoo myytti.
feminismin satoaMyös Lemminkäinen tavoittelee Pohjolan neitiä, kuten Lemminkäinen ja Joukahainen ennen häntä. Neidon saadakseen hänenkin on osoitettava miehisyytensä ja selviydyttävä erilaisista kokeista. Tämä teema on toistunut läpi koko Kalevalan, kuten Pirjo Helläkin kirjoitti. En voinut olla ajattelematta, etteikö tässä ole juuri yksi kuollut myytti, ajatusrakenne, josta meidän aikanamme on luovuttu. Minä en ainakaan ole nähnyt kosijajoukkoa tuolla ulko-oven takana puhumattakaan, että kukaan olisi ryhtynyt Tuonen joutsenta tähteni tappamaan. Päinvastoin, minun näkökulmastani koko myytti on nykyään kääntynyt täysin päälaelleen. Naisille esitetään hirveät määrät vaatimuksia, että he kelpaisivat naisina. Heidänhän näitä urotekoja pitää nykyään tehdä, jotta kelpaisivat miehelle; naisten pitäisi olla kauniita, älykkäitä, äitejä, uralla menestyviä, ei liian sitoutumishaluisia, itsenäisiä ja kaiken tämän keskellä vielä sinuja itsensä kanssa! Tietysti tuo on aika kärjistetty kuva, mutta tavoitellessaan tasa-arvoa feministit ovatkin ehkä tulleet keikauttaneeksi koko asetelman väärin päin. Vai onko se väärin vain, koska se on myytin vastainen? Toinen naiseuteen liittyvä myytti, joka ehkä on murtunut nykyaikana, on myytti viisaasta naisesta, jota Lemminkäisen äiti siis edustaa. Ihan heti en usko, että viisautta ja naiseutta enää nykyään liitetään yhteen siinä missä viisaus ja vanhuuskaan eivät enää usein kulje käsikädessä. Nainenhan on täysin hormooniensa armoilla ja lisäksi vielä ulkonäkönsä suhteen neuroottinen ja tätä kautta täysin käsittämätön, irrationaalinen ja oikukas. Kärjistystähän tämäkin on, mutta yleinen henki näyttäisi mielestäni kuitenkin olevan tämänsuuntainen. Mitä mieltä te muut olette?
TuonelaViimeinen runo kuvaa Väinämöisen lankeemista loveen, eli shamanistista matkaa Tuonelaan. Shamaanit muuttivat usein tällaisten matkojen aikana muotoaan, ja niin muuttuu Väinämöinenkin käärmeeksi Tuonelasta paetessaan. Kalevalan myyttisestä maailmaankuvasta ja Väinämöisen matkasta löytyy muuten vähän enemmän tietoa osoitteesta: http://www.internetix.fi/opinnot/opintojaksot/1filosofiapsykologia/kansanusko/index.htm Linkin takaa löytyy myös seuraava lainaus: Gananderin käsityksen mukaan Tuonelassa oli kaikkea sitä, mitä maan päältä puuttui. Siksi minua hieman ihmetyttää, että runon lopuksi Väinämöinen kuitenkin sanoo Manalan olevan paha paikka pahantekijöille.
SanatSanoilla ja etenkin ääneen lausutuilla sanoilla ja loitsuilla oli muuten aivan erityinen merkitys muinaisessa suomalaisessa kulttuurissa. Muistan tätä käsitellyn eräässä kirjassa, ja jos vielä löydän sen kirjastosta, lupaan etsiä syyn siihen, miksi Kalevalassakin on niin paljon loitsuja ja syntyjä. Nykyään, kun kirjastot, internet ja muut tiedotusvälineet ovat täynnä sanoja, ne ovat ehkä menettäneet tämän ainutlaatuisuutensa ja tärkeytensä. Ne eivät enää kuvasta jotain pysyvää, vaan niistä on tullut kertakäyttöisiä. Tämä on ehkä verrattavissa sanojen ontologiseen kehitykseen. Antiikissa vielä ajateltiin, että jos on olemassa jokin sana, on olemassa välttämättä myös se asia, jota tuo sana kuvaa. Siispä yksisarvisia on pakko olla olemassa. Keskiajalla yleistyi käsitys nominalismista, jonka myös oma myyttiteoriani olettaa tai jota se heijastaa erittäin vahvasti. Sen mukaan sanat ovat vain mielen rakennelma eivätkä ne välttämättä suoraan vastaa todellisuutta. Ehkä juuri tämän kehityksen takia kieli on menettänyt pyhyytensä. Ja ehkä juuri sanojen pyhyyden takia Kalevalankin runot haluttiin säilyttää muuttumattomina sukupolvilta toisille... mutta otan asiasta siis tarkemmin selvää, etten puhele läpiä päähäni. Lemminkäisen kertomus on tähän mennessä ollut suosikkini! Siitä saa rohkeutta!
|
||||
PalautettaPirjo Hellä: Naisten uurotyöt
|
||||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20020210 (20020210)
o 
o AJK kotisivu
o Kalevala