Korpela Asko
02 Väinämöisen naimahuolet

Melkeinkö tuota sanoisi, että on koskettava tämä Väinämöisen surkea naisonni. Mies on mitä parhain, 'vaka', viisas, taitava, työteliäs, viinasta ei puhettakaan. Anopeille olisi mieluisa vävy, mutta kas: tyttäriä ei miellytä. Ensin Ainon menetys ja sitten retkuun menevä retki Pohjolan neitsien luo. Muuta ei vikaa miehessä kuin vanhuus, ei ainakaan muusta kerrota. Ehkä onkin riittävä, ehkä pahakin vika loppujen lopuksi. Mihinkä siitä sellaisesta enää? Kuka vanhan sänkyynsä huolisi? Pystyneekö enää sukuakaan jatkamaan? Ehkä on enää vain henki altis, mutta liha jo kelvoton? Eipä voi siis nuoria naisia moittiakaan. Miksi ei ole aikoinaan asiaansa hoitanut? Vai muniko asiansa jo ennen syntymäänsä, kun äitinsä kohdussa parhaat vuotensa vietti? Mitenkähän tämäkin asia olisi ymmärrettävä? Onko ehkä jotakin symboliikkaa? Vai onko liittymäkohta ilmeisen [vai onko vain minulle ilmeinen?] esikuvansa Jeesuksen elämään. Hänhän poikamiehenä eleli. Olisiko esikuvakin naisista enemmän innostunut, jos olisi pitempään elänyt maan päällä? 

07 Päiväkaudet aalloilla ajelehtii Väinö 

Vähän ihmetyttää Väinämöisen toimien ja ryhtymisten aikaavievyys. Veden varaan joutuu ja pöllin tavoin ajelehtii veden varassa päivätolkulla - ilman ruokaa, ei kuitenkaan huku. Ehkä onkin kidukset ukolla, olihan meri äitinsä. Onneksi hyvä teko muistetaan. Oli Väinö tehnyt ekologisen uroteon ['Väinämöinen toteuttaa ekologista imperatiivia' kuten Pirjopäivi niin napakasti 'kantilaisittain' sanoo], jättänyt kaskea kaataessaan yhden koivun pystyyn linnuille levähdyspaikaksi. Huom, siis yksi riitti, valkoselkätikat tarvitsevat kokonaisia metsiä. Kokko roikottaa ukon kuiville. Siihen jää itkemään. Sitäkin tekee iät ajat. Varmaan tekisi vieläkin, ellei Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas olisi korjannut miestä rannalta. Eikä arvannutkaan, että oli tietäjä iän ikuinen, josta kyllä oli ilmeisesti kuullut, kuten myöhemmin selviää. Väinöllä on armoton koti-ikävä ja Louhen kanssa hierotaan kauppaa kotimatkan hinnasta. Monopoliasemaa hyväksi käyttäen vanha väkäleuka asettaa kovan hinnan: kännykkä ei kun vielä tuottavampi - vai kuinkahan on? - Sampo olisi palkaksi taottava. Eikö tuo niin viisaalta mieheltä helposti kävisi? Ei Väinö itse, mutta seppo Ilmarinen ehkä osaisi. Sovittu. Väinö saa 'orosen' rekensä eteen ja pääsee lähtemään kotiin pimeästä Pohjolasta, summasta Sariolasta. [summasta Sariolasta? Näitä toisinto sanontoja ihan vilisee. Ihan on joka asialla niinkuin esineillä varjona auringon paisteessa. Mitenkähän nekin on ymmärrettävä? Vai vainko ovat runomitan edellyttämiä äännöllisiä täytekappaleita?]

08 Naista tavoitellessa saa kirveestä polveensa


Verta polvesta (näpäytä)

Taas iskee Väinö silmänsä naiseen, ihanasti puettuun Pohjan neitoon. Kosaisee oitis. Ei auta vanhan viivytellä. Neiti lupautuukin, jos Väinö täyttää tietyt ehdot, ihan niinkuin satujen paimenpojat prinsessoja ja valtakunnan puolikkaita tavoitellessaan. Ei arvaa neito, millaisen velhon kanssa on tekemisissä. Sulho tekee vaikka mitä ihmeitä, mutta niin keksii neitokin aina mahdottomampia ehtoja, kun todellinen tarkoitus on sanoa jyrkästi EI. Sitähän Väinö ei tajua, vaan aina vain yrittää. Vene pitäisi kutakuinkin tyhjästä nyhjäistä. Kirvestä kuitenkin on käytettävä, mutta eikö vain kimmahda veistäjän polveen. Veri lentää. Mitä nyt neuvoksi? Verenseisauttaja on löydettävä. Kokemukseni mukaan sitä tulee neulan kokoisesta reiästä puoli litraa noin 4-5 minuutissa. Jos litran menettää, alkaa silmissä pimetä. Onneksi ei polven reiästä ole kokemusta. Miten mahtaa tulla? Luulisi, että vartissa jo huononisi mies. Mutta ehkä pani kiristyssiteen. Väinöllä on toimissaan ollut aikaa, ehkä siis tässäkin. Veren seisauttaja lopulta löytyykin, mutta ilmeisesti niin vanha ja taito harvoin käytössä, että alkusanat ovat unohtuneet.  

[Kuva on suorasanaisesta espanjankielisestä Kalevalan laitoksesta: Elias Lönnrot Alla donde la luna de oro, version libre de "El Kalevala" de Joaquin Fernandez, illustraciones de Araceli Sanz, Espasa-Calpe 1989. Minulle selvisi Kalevalan mahtava juoni, kun luin tämän teoksen 1994] 

09 Hyvä hoito ja ihmelääkkeet parantavat 

Mutta sattuu hyvä potilas, joka osaa puuttuvat sanat.  Niin päästään toimeen. Väinö loitsuaa raudan synnyn, ukko herjaa rautaa ja lukee verensulkusanat. Ja niin vain käy, että veri seisahtuu. Tässä on nyt sellaista mystiikkaa, ettei oikein tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Kyllä meillä nykyihmisillä on niin luja vakaumus luonnonlaeista, ettei oikein mitenkään tällaiset yliluonnolliset asiat mieleen kierry. Kun viimeksi kävin Italiassa, ostin erään luostarin munkeilta kirjan nimeltä Vangelo. Luinkin kannesta kanteen. Siinä kerrotaan juuri tällaisista ja vielä hurjemmistakin ihmeistä. Muistan, että ylimmäinen johtopäätökseni oli: Tämä on sentään liian paksua - nimenomaan ihmeet. Noin ei voi olla. - Jaa, että mikä on Vangelo? - Raamatun evankeliumit, ne neljä. Kyllä nyt kuitenkin siis Väinämöinen suusanallisen perimätiedon mukaan avun sai. Siitä Jumalaa kiitti. Tässä siis monessa suhteessa puolijumala Väinämöinen ei ole eräissä suhteissa esikuvansa tapaan ihmeiden tekijä, vaan ihmeparannuksen kohde. Onkohan tässä yksi sellainen kohta, jossa Lönnrot sanansa siten sovitti, ettei tuomiokapituli hurjistunut? 

10 Väinö toimittaa ystävänsä ulkomaille töihin 

Vauhdikas meno jatkuu kun Väinö palaa kotiin. Seppo Ilmarinen ihmettelee, missä on mies ollut, kun ei viikkoon ole näkynyt. Väinö tekee tiliä retkestään ja vihjaa sepälle, että tälläkin olisi emäntä saatavilla. Ei kyllä omat kokemukset ole häävit, eikä ole tämäkään sulhaskandidaatti kovin vetävän oloinen, nokinaama, lökäpöksy, mikä lie. Mutta taidot on tälläkin kaikesta päättäen Kairamon, Vuorilehdon, Ollilan ja varsinkin heidän taitavimpien vänkäreidensä luokkaa, siis ehkä olisi tässäkin ainakin anopeille mieluisa mies. Mutta kun ei ole ollenkaan innokas matkaan! No, Väinöllä on konstinsa. Kun ei etäinen nainen houkuta, miten olisi kulta kuusen latvassa? Metalli seppoon puree, nousee kuuseen. Mutta Väinö järjestää puhurin, joka heittää sepon kauas Pohjolaan. Seppo tupsahtaa Pohjolan pihaan. Koiratkaan eivät huomaa. Tämä emäntää ihmetyttää,  mutta ammattiylpeä vieras ilmoittaa, ettei ollutkaan tullut koirien haukuttavaksi. Kun valokuvia ja nettiä ei ollut kuvien välittäjäksi vielä keksitty, joutuu emäntä taas kyselemään. Olisiko vieras kuullut seppo Ilmarisesta. On kuullut, kun on itse Ilmarinen, ilmoittaa ilmateitse tullut - siitäköhän lie nimensä saanut. [Lähteissä kerrotaan, että runojen henkilönimissä on paljon häälyvyyttä. Lönnrot joutui tekemään kompromisseja. Ties vaikka olisi tällä tavoin Ilmarisen keksaissut.] 

Niin joutui seppo Ilmarinen vieraalle maalle töihin. Sillä mitä hän muutakaan voi kuin ryhtyä puuhaan. Varsinkin kun emäntä ensin näytti palkaksi luvattua neittä kaikessa koreudessaan. Eikö nyt jo olisi ollut riittävästä kokemusperäistä tietoa naisten lupauksista ja seuranneista vesiperistä? Ensin etsi pajalleen paikan ja sitten ryhtyi työhön. Orjat lietsoi ahjoa ja sieltä sitten putkahteli tavaraa. Ensin tavallisia hyötyesineitä, mutta mestari ne oitis hylkäsi tyhjänpäiväisinä. Oliko se kolmannella puhkauksella jo rupesi Sampo häämöttämään, kirjokansi kimaltelemaan. Puolivalmis vehje tuli ahjosta, ei muuta kuin ripaus ammattitaitoa takomalla kylkeen ja niin oli ihmevehje valmis. Jauhoja, suolaa ja rahaa änkesi loputtomiin. Tästä olivat varmaan Jukolan veljeksetkin kuulleet, kun Impivaaraan teljetylle tarun sankarille seinästä samaan tapaan kaikki tarpeellinen pursusi. Pohjan akka ymmärsi tavaran arvon, itsehän oli ymmärtääkseni vehkeen suunnitellutkin. Heti kone seitsemän - ei yhdeksän sylen syvyyteen kiikutettiin ja yhtä monen lukon taakse. Ilmeisesti siis myöhempää käyttöä varten? - Pivossa on, käytetäänkö vai ei? Mitä näistä saivartelemaan! Mutta seppo Ilmarinen koki naisasiassa ystävänsä Väinön kohtalon. Näppejään nuollen joutui kotiin palaamaan.

11 Lemminkäisen on Väinämöistä onnekkaampi

Nyt näyttämölle astuu uusi uros. Lemminkäinen, Ahti poika Saarelainen. Hänellä on taito, joka kahdelta edelliseltä tieto- ja taitourholta puuttuu. Osaa hurmata naisia. Paitsi sitä yhtä, jota eniten mielii. Kyllikki on neidoista kaunein ja salaperäisin. Hänet pitäisi saada. Mutta Kyllikki ei Lemminkäistä lemmi. Ei auta muu kuin röyhkeys. Lemminkäinen joutuu ryöstämään Kyllikin. Mutta neuvotteluissa päästään sopuun. Kummallakin sopijapuolella on toisen inhoama pahe. Sovitaan, että kumpikin pidättäytyy omastaan: Lemminkäinen sotaretkistä ja Kyllikki kylillä luuhaamisesta. Saavutetaan siis eräänlainen kauhun tasapaino. Mutta, kuten myöhemmin käy ilmi, ei ole kestävä pohja, vaan on liitto kuin hiekalle rakennettu talo. Mutta anoppi kuitenkin ihastuu miniäänsä. Tästä on hyvä jatkaa viikon kuluttua.

 

Vieraita sanoja

  1. seurustella 7:32
  2. lotaista, nokka luotoja lotaisi 7:50
  3. ajaa, uros aalloista ajaikse 7:106
  4. kynkkäluu 7:108
  5. ammuella, ammueli rikkasensa 7:153
  6. juorotus 7:163
  7. lonkaella, vaan ei leuka lonkaellut 7:190
  8. utra, ukko utra 7:193
  9. lakso, joka lakson laulajaksi 7:214
  10. noro, nouse jo norosta, miesi 7:221

Palautetta 

Pekka Pihlanto: Yksityiskohtien ihmettelyä

Pekka: 

Asko: "Mies on mitä parhain, 'vaka', viisas, taitava, työteliäs, viinasta ei puhettakaan".

Pekka: Minua on askarruttanut tämä viina-asia siinä mielessä, että Kalevalan miehet ovat muistuttaneet muutoin paljonkin suomalaisen miehen perustyyppiä, mutta viinaa tai siis olutta ei ole paheiden joukossa mainittu. Ehkä tämä puoli kehittyi vasta tislattujen juomien keksimisen myötä?

Asko: "Vähän ihmetyttää Väinämöisen toimien ja ryhtymisten aikaavievyys. Veden varaan joutuu ja pöllin tavoin ajelehtii veden varassa päivätolkulla - ilman ruokaa, ei kuitenkaan huku".

Pekka: Saman olen pannut merkille monessakin kohdassa: hyvin usein tietty tapahtuma kestää hyvin kauan - ainakin kolme vaihetta tarvitaan, ennenkuin homma on valmis. Luulisin, että runolaulantaan kuului toisto ja venyttäminen olennaisena osana. Ei ollut helppoa keksiä aina uusia tapahtumia, ja kuulijat kuitenkin odottivat, että laulu jatkuu. Näin oli kätevää turvautua toistoon ja kerronnan venyttämiseen.

Asko:"Sulho tekee vaikka mitä ihmeitä, mutta niin keksii neitokin aina mahdottomampia ehtoja, kun todellinen tarkoitus on sanoa jyrkästi EI. Sitähän Väinö ei tajua, vaan aina vain yrittää".

Pekka: Minua ihmetytti näissä kisoissa erityisesti se, että sankarit suostuivat näihin mukisematta. Ehkä se oli maan tapa. Ehkä se oli myös kohtelias tapa sanoa ei, kuten Asko vihjaa.


 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20020205 (20020202) o o AJK kotisivu o Kalevala