Rintanen Tapio
23 Kysymyksiä monimutkaisin vastauksin

Joyce: Ulysses

Taas yllättävä tyylinmuutos. Varsinkin alkuun tuntuu hieman töksähtelevältä. Kysymysten taso vaihtelee lyhyistä tokaisuista kolmentoista rivin järkäleeseen, jonka lopussa alun kysymys on ehtinyt unohtua. Vastauksissa joudutaan läpäisemään arkaististen sivistyssanojen viidakko, mutta tulipahan selväksi esimerkiksi Paragon-kuitin nimityksen tausta.

 

Vesimies Bloom

Kylläpä Leopold on monipuolisesti pohtinut veden merkitystä. Olemmeko nähneet tämän mieltymyksen jo aikaisemmin? Ehkä, kuten pohdintana Irlannin kanavaverkoston kehittämisestä. Stephen mainitaan hydrofobiksi. Olemmeko nähneet tämän epämieltymyksen jo aikaisemmin? Eipä tule mieleen, ellei sitten ajurituvassa vetisen kahvinlitkun nielemisen vastentahtoisuutena.

Onko Saarikoski pilanpäiten vai epähuomiossa päätynyt käännökseen "meren käsivarret"? Sanalla arm on toki merkitykset lahti tai poukama. Nämä sanat ovat virkkeessä jo varhemmin; pitäisi nähdä alkuperäinen versio.

 

Miksi nämä kysymykset?

Siksi, että Joyce haluaa jarruttaa loppuratkaisun ennenaikaista paljastumista. Siksi, että lukija saa taas nautiskella ennennäkemättömän nerokkaasta kirjoitustyylistä. Siksi, että kirjailija saa paljastaa kaikkia tieteenaloja syleilevän monipuolisuutensa.

 

Bloomin asumus

Kotiintulo on epätavallinen suoritus avainten unohduttua toisten housujen taskuun. Sitten keittiöön, johon liittyy astiainpesuhuone, mikä lieneekin. Lieteen saadaan tuli yllättävän helposti; mahtaako kyseessä olla kivihiili? Bloomin taipumukset sovellettuun tieteeseen näkyvät hänen kaikki tekijät huomioonottavassa parranajon ajallisen optimin määrittelyssään.

 

Voi ei !

Paljon eivät tapahtumat edenneet. Vilkaisu eteenpäin osoittaa kysymysvastauspallottelun jatkuvan. Joyce on saanut ahertaa pitkän tovin laatiessaan kutakin vastausta. Kunnioituksesta uutteraa ajattelijaa kohtaan on taas käytettävä sivistyssanakirjaa ja edettävä katkokävelyn vauhtia.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Tapio Rintanen ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20040108 (20040108) o o AJK kotisivu o Joyce