|
Edellisen sekamelskan jälkeen on rauhoittavaa lukea suhteellisen normaalia tekstiä, joka kuljettaa eteenpäin kahta väsynyttä, nälkäistä ja janoista hahmoa Dublinin öisillä kaduilla. Bloom on virvoittanut Stephenin auttavaan kävelykuntoon, huolehtii hänen turvallisuuttaan ja kantaa huolta miekkosen vähäisestä käteiskassasta. Hiljan koetut tapahtumat käydään uudelleen läpi. Leopoldin mieli on edellisen jakson kemiallisen pesun jäljiltä puhdas ja kirkastunut. Viikon opetussana: kieriskele irstaudessa ja pursota ulos traumasi, niin sielusi on lopulta saava rauhan.
Pummi köyhälistön kimpussa
John Corley, jopa lordiksi kutsuttu, valitsee kerjuukohteekseen parivaljakosta Stephenin; juutalaiselta on tietysti turha mitään pyytää. Jokseenkin varattomalta heltiää kuitenkin puolikruununen, muodollisesti lainaksi. Lisäksi tämä rappeutuneeksi mainittu mies pyrkii hyödyntämään tilannetta pyytämällä suositusta mainosten liimaajaksi tai niiden kantajaksi. Kun tästä spurgusta on vihdoin päästy eroon, tapahtumaa hieman syrjemmältä seurannut Bloom antaa Stephenille nuhteet liian löyhäkätisestä rahojen käsittelystä.
Tulihan se sieltä, merimies juttuineen
Ollaan meren saartamassa maassa, mutta näin kauan piti odottaa, että saatiin tavata tarinoitaan suoltava merikarhu. Vaan puhuuko suu sydämen kylläisyydestä? Bloom on tuntevinaan palturin makua.
Tapahtumapaikkana on aikansa liikennelaitoksen taukotupa tai matkahuollon baari. Stephen ja Leopold erottuvat heti olemuksiltaan vakioasiakkaista. Cicerosta ja Shakespearesta täällä porukat harvemmin puhuvat. Kuten saattaa tapahtua eräässä maakunnassamme, mennään heti asiaan: kettee työ ootta? Tästä alkaa pitkäpiimäinen jutustelu, jossa käydään läpi maailmankarttaa. Bloomin ajatukset haarautuvat omille teilleen. Kunnon tajunnanvirtaa pitkästä aikaa.
|
o AJK kotisivu
o Joyce