Sekalaisten, houreisten ajatusten tarjonta jatkuu. Erääksi pääteemaksi nousee Leopoldin joutuminen bordellin emännän nälvimisen ja suoranaisen kidutuksen kohteeksi. Bloom on osittain nainen, osittain mies. Sielullinen kaksijakoisuusko tässä? Välillä pistäydytään perversioiden puolella, itse Joycen mainitaan olleen mieltynyt henkilökohtaisessa elämässään joihinkin tämän luokan menetelmiin.
Ylösrakentakaamme itsemmeVaikuttaa siltä, että eräät piirimme jäsenet alkavat työlääntyä tämäntapaiseen tekstiin. Kieltämättä tämä pitkä jakso on äärimäisen sekava ja siitä on jää vain vaivoin kultahippuja vaskooliin. Ehkä Joyce oli niin rakastunut tekstiinsä, ettei tohtinut sitä karsia ja tiivistää. Kuitenkin tämä poukkoileva absurditeettisillisalaatti käynnistää ajoittain prosessin, jossa ajatukset kauas karkaavat. Ehkä se on jonkinlaista ylösrakentumista, vaikka tätä on vaikea kokea pohjustukseksi kilvoittelussa kohti sielun jaloutta.
Mikä on Bloomin vakaumus?Taannoin hautajaistilaisuuden kuvauksessa Leopold antoi vaikutelman maallistuneesta, kirkon seremonioihin penseästi suhtautuvasta jokamiehestä. Kapakassa hän julkitoi uskontunnustuksensa: usko ekumeeniseen rakkauteen lähimmäistä kohtaan. Bordellin houreissa tulee esiin annos mystikkoa. Talismanina ryppyiseksi kuivunut peruna. Suurmestarin merkki, joka karkottaa portaikossa rymistelevän jonkun, ehkä itse Saatanan.
Jotain tapahtuu todellaTämä on pakko kokea tosiolevaiseksi. Asiakkaat ryhtyvät hieromaan kauppoja bordellin työläisistä. Bloomin järki palautuu hetkessä kun lompakot otetaan esille ja kolikot alkavat kilistä. Synnynnäinen liikemies teroittaa Stephenille kohtuullisen maksupolitiikan merkitystä. Todennäköisesti koko saattue tuntee tämän laitoksen jo entuudestaan. Ilmeisesti Asko on etevästi laatinut katkot juuri vauhdikkaisiin kohtiin. Aikanaan yleisradion Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailujen jännitysmomentin katkaisi kuuluttaja: Jatkuu Huomenna!
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20031205 (20031205)
o
o AJK kotisivu
o Joyce