|
Kirjoitustyyli muuttuu taas. Bloomin ajatusrakennelmat ovat lyhyitä. Nälkäinen ihminen ei syvällisiä puntaroi. Mielikuvat pomppivat. Silmäyksiä sinne tänne. Kiintoisia rouvashenkilöitä. Kun kohdataan tuttuja, tulee kunnon dialogiakin.
Tietoja Bloomista tihkuu seuralaisten lausunnoista, kun sankari itse on poissa, vaikkapa käymälässä. Ovatko kaikki vihjeet luotettavia? Onko Leopold vapaamuurari?
Näyteikkunaostoksia
Kiinnostusta kiikareihin. Kokeileeko hän sellaista todella ja mihin hän tätä instrumenttia mahtaisi tarvita. Hänen vanha kiikarinsa on rikki. Fysiikkaan liittyviä ajatuksia. Auringonpilkut, aikavyöhykkeen määräytyminen, parallaksi. Monipuolisesti sivistynyt mies.
Silkkikaupan ikkuna. Hugenottien merkitys Irlannin tekstiilitaiteelle. Miten Meyerbeer liittyy tähän, ja hänen säveltämänsä kuorokohtaus. Muistan häneltä vain oopperan nimeltä Profeetta, tuskin koskaan esitetty Suomessa. A vot, vanha kunnon tietosanakirja: hänellä on myös ooppera Hugenotit. Siinähän se.
Ravintola on Bloomin silmin rähjäinen ruokala.
Leopoldin ajatusmaailman toinen laita piehtaroi epämiellyttävässä maastossa. Vierailu Burtonin ravintolassa täyttyy ruokahalua poistavista mielikuvissa. Hänen nälkänsä vähenee hetkessä, syöneekö vain yhden voileivän. Olen ruokaillut vastaavan tason irlantilaisravintoloissa vain Dublinin ulkopuolella, mutta ainakaan siellä ei ympäristö millään lailla vastannut tuota kuvausta. Kuluneet sata vuotta ovat tietysti parantaneet pubien ja asiakkaiden siisteystasoa. Tekstistä tulevat mieleen venäläiset stalovaja-ruokalat. Niissäkään eivät bloomilaiset inhomietteet tulleet mieleen koko rakennuksen täyttävissä kaalikeiton höyryissä.
|