|
Pahoittelen
viivästynyttä osallistumistani taas kerran. Voin vain vedota
elämäntilanteeseeni, joka koostuu kolmesta pienestä lapsesta,
työstä, opiskelusta, kodista, siirtolapuutarhamökistä,
omenasadosta ja melko mittavasta yhteisöelämästä.
Viikon tekstijaksosta on jo sanottu niin paljon, etten analysoi tekstiä
yleisemmin.
Jäin kuitenkin pohtimaan erästä yksityiskohtaa. Bloomin
mieli kirkossa vaeltelee sinne tänne. Sehän on mitä tavallisinta,
tuskin kukaan kykenee keskittymään messuun mitenkään
erityisemmin, vaan mieli tekee levottomia ja vielä levottomampia retkiä.
Näin tapahtuu takuuvarmasti katolisessa, Bloomin aikaan latinankielisessä
messussa ja näin tapahtuu myös meidän luterilaisten aivouskoisessa,
aistillisesti laimeassa messussamme riippumatta siitä, miten sitä
viime vuosina on uudistettu.
Arvelen, että ortodokseilla on tähän vaelteluun paras
lääke. Toistuva ristinmerkin teko ja laulettu liturgia kiinnittävät
mielen luultavasti melko tehokkaasti. Joskin kun olin kesällä
Uudessa Valamossa Heinävedellä, vierasmajan pöydällä
oli teos "Valamon vanhuksen kirjeitä". Heti ensimmäinen kirje
oli vastaus uskonveljelle, jota vaivasi levoton mielenlaukka liturgiassa.
Vanhus vastasi, että se on jatkuva kilvoitus hänelle itselleenkin...
|
o AJK kotisivu o Joyce