Pihlanto Pekka
26 Bloomin elämää arkistojen valossa

Joyce: Ulysses

 

Selkeyttä kaivataan edelleen

Tämä lukujakso päättää lopulta kysymys- ja vastausleikin. Bloomin pitkittynyt yöpuulle valmistautuminen jatkuu. Tekstiä leimaa edelleen jo aikaisemmin moittimani keinotekoinen konstikkuus termien käytössä. Harva asia sanotaan suoraan ja selkeästi. Selkeästi sanottu on selkeästi ajateltu, tähdennettiin jo ainekirjoituksen opetuksessa. Mielestäni selkeys on yhä tärkeämpää nykyisessä tietoyhteiskunnassa ja kiireen leimaamassa viestintämaailmassa, vaikka en suinkaan tätä nykyistä kiireellä herkuttelua sinänsä kannatakaan. Taidekin voisi kuitenkin mielestäni ottaa tästä onkeensa, jos haluaa yleisöä. Toisin oli viime vuosisadan alkupuolella.

 

Kaksi laatikkoa

Bloom siis kuhkii huoneistossaan ja perehtyy arkistoistaan löytyviin aarteisiin. Tämän yön ja menneen päivän täytyy todella olla ollut miehelle merkittäviä, kun ne näin pysäyttävät hänet tekemään tilinpäätöstä omasta ja läheistensä elämästä. Ensimmäinen laatikko sisältää vanhoja valokuvia, joulukortin, kirjeitä Henry Flowerille, kaksi eroottista valokuvakorttia, ja niin edelleen - tavaraa, jolla on tai on joskus ollut tallettajalleen tunnearvoa. Toisessa laatikossa on vähän arvokkaampaa asiakirjaa ja omaisuutta: Bloomin syntymätodistus, henkivakuutuskirja, pankkikirja, todistus osakekirjan omistamisesta, ilmoitus Viragin nimen muuttamisesta Bloomiksi ja muutakin tietoa Bloomin isästä. Tätä Viragia sai aikoinaan tekstissä ihmetellä, nyt se tulee selvitetyksi. Joycen helmasynti on yleisemminkin asioiden tahallinen sotkeminen. Selitykset tulevat vasta jälkikäteen.

 

Miehitetyn vuoteen edut

Bloom herkuttelee ajatuksella poislähdöstä, siis nykyisen elämänsä taakseen jättämisellä, mutta mukavuudenrakkaus ja väsymys voittavat. "Miehitetyllä vuoteella" (tarkoittaa kai "naisitetulla") on omat puolensa. Väsymyksen syyt tulevat Bloomin mieleen ja samalla hän kertaa kuluneen vuorokauden pääkohtia. Samoin hän kelaa päivän epätäydellisyydet. Viime jaksossahan tehtiin samantyyppistä katsausta muun muassa "budjetin" muodossa. Sinänsä paikoin epäselvästi kuvattu päivä tulee näin jälkivalossa kuitenkin selväksi. Kyseessä on sama vasta jälkeenpäin selventämisen tendenssi, johon jo edellä viittasin. Kirja avautuisikin paremmin, jos sen luvut lukisi lopusta alkuun.

 

Boylanin hahmon painallus

Piinallisen tarkasti kuvataan Bloomin loputkin havainnot, mietteet ja toimenpiteet ennen Mollyn viereen kellahtamista. Hän vaistoaa vuoteessa Blazes Boylanin hahmon painalluksen. Onko käsitettävä niin, että pitkä luettelo mieshenkilöitä, joista viimeinen on Boylan, sisältää Mollyn tähänastiset rakastajat? Joukossa on jopa kengänkiillottajapoikakin! Ei ihme, että Bloomin mielessä vellovat kateus, mustasukkaisuus ja luopumus. Mielentyyneys luettelon lopuksi on vaikeammin ymmärrettävä tunne. Selitystä sille tulee kuitenkin lähes puoli sivua, joten uskottava on. Hyvitystäkin Blom miettii ja hylkää murhan sekä kaksintaistelun, mutta myös avioeron ("ei vielä").

 

Uninen puhuttelu

Molly alkaa Bloomin pienen lähestymisen jälkeen unisen puhuttelun. Jälleen palataan menneeseen vuorokauteen luettelemalla ne tapahtumat, jotka Bloom jättää kertomatta. Kertomuksen keskipisteeksi nousee Stephen Dedalus. Käy myös ilmi, että Bloomien aviollinen elämä ei ole ollut järin aktiivista viime aikoina tai oikeastaan kai koskaan. Tarina alkaa saada traagisia ulottuvuuksia yksityiskohtiensa kautta, vaikka mitään yllättävää ei lukijalle esitetäkään. Mollyn uskottomuushan on ollut tiedossa lähes koko Bloomin odysseian ajan.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20040128 (20040128) o o AJK kotisivu o Joyce