Yksinolon kylmyysYstävykset eroavat. Tämän aktin kuvaamiseen tarvitaan ainakin neljä kysymystä ja vastausta. Aikaisemman seurueen jäsenten nykyinen olinpaikka mainitaan kertojan kaikkitietävyydellä: kukin vuoteessaan paitsi Paddy Dignam haudassaan. Kellojen ääni, Stephenin loittonevat askeleet ja yksinolon kylmyys tuovat Bloomin mieleen hänen kuolleita kumppaneitaan, jotka kuolinsyineen luetellaan huolellisesti. Myös tähtien haipuminen saa osakseen hänen huomionsa.
Kirjahylly kertooSisälle meno aiheuttaa pienen ongelman: Bloom lyö ohimonsa, sillä huonekalujen paikkaa on hänen poissa ollessaan muutettu. Muutokset ja huonekalut kuvataan orjallisesti. Samoin saavat kaikki hänen pikku askareensa kysymyksensä ja seikkaperäiset vastauksensa. Peili heijastaa sekaisin olevia kirjoja. Kysymyksen sijasta esitetään käsky: "Luetteloi nämä kirjat". Ihmisen kirjahylly kertoo omistajastaan paljon: tämänkin luettelon pohjalta voisi päätellä jotakin Bloomista: Shakespearea, Spinozaa, matkakirjoja, Talmud, astronomiaa, Kristuksen salainen elämä, geometrian alkeet, jne. Näistäkö Joyce on ammentanut tekstejä teokseensa? Järjestyksen miehenä Bloom panee Mollyn sekoittamat opukset jälleen paikoilleen.
Päivän budjettiPöydän ääreen istuutunutta Bloomia ilahduttaa Narkissoksen patsas ja ärsyttää kauluksen sekä liivin nappien puristus. Tavattoman yksityiskohtaista kuvausta, jota mielestäni mikään ei teoksessa perustele: miksi juuri Bloomin ilta- tai pikemminkin yötoimet piti näin kuvata? - Kysymyksen sijasta tulee jälleen vaihteeksi kehotus: "Pane kokoon 16. pv:n kesäkuuta budjetti". Pikemminkin kyseessä on jälkikäteinen rahan käytön ja lähteiden laskelma (budjetti tehdään etukäteen). Siinä ovat sianpotka ja kaikki muut hankinnat. Bloom siis joko kirjaa rahavirtansa tai palauttelee mieleensä päivän tapahtumat rahasummien avulla.
"Bloomin maja. Pyhä Leopold. Flowerville"Riisuutumisprosessin (!) jatkuessa varpaan kynnestä reväistyn kappaleen tuoksu tuo Bloomin mieleen muistoja. Proustilla oli pitkä muistumaketju lapsena nautitusta Madeleine-kakusta, johon ilmeisesti tulemme törmäämään. Arvattavasti tuoksuista saa alkunsa Blomin pitkä haaveilujakso hänen haltuunsa jonkin ihmeen kautta tulevasta maatilasta. Se sisältäisi kaikenlaisia attraktioita, kuten tennis- ja pallopelikentän. Kyseisen residenssin nimiehdotuksiakin on jo valmiina: Bloomin maja. Pyhä Leopold. Flowerville. Kuvitelma jatkuu ajankulun ja harrastusten sekä toimintasuunnitelman tarkkana kuvauksena. Kuinkahan kauan tässä kuvittelussa kului aikaa? Sama kysymys on esitetty Volter Kilven Alastalon salissa-teoksen tiimoilta. Kertoja antaa vielä tehtäväksi todistaa, että Bloom oli varhaisimmasta nuoruudestaan alkaen rakastanut oikeamielisyyttä (jota laajan maatilan omistaja tarvitsee). Tehtävä tullee säällisesti suoritetuksi.
Mistä rahat residenssiin?Kauppakorkeakoulun kasvattia miellyttää seuraava kysymys, jossa halutaan tietää maaseuturesidenssin hinta ja rahoitustapa. Suunnitelmia Bloomilla on monenlaisia, lainajärjestelyistä teolliseen toimintaan, vedonlyöntikeinotteluihin ja kultasuonen itsenäiseen löytämiseen saakka. Lopulta saadaan selville, miksi hän pohdiskeli tällaisia (säännöllisesti) ennen nukkumaan menoa: ne lievensivät väsymystä ja antoivat syvän levon sekä uudistuneen elämänvoiman! Kyseessä oli siis eräänlainen meditaatio tai muu mielen rauhoittamisen keino. Epäilemättä miellyttävämpi kuin lampaiden laskeminen.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20040121 (20040121)
o
o AJK kotisivu
o Joyce