Otsikko tuo mieleen scifi-teoksen, jota en suinkaan ole lukenut, mutta myös sankarimme Leopold Bloomin mietteet (s. 584) hänen puhuessaan …yökulkijoiden yhteen sattuminen, tapahtumien koko linnunrata, kaikki nämä yhdessä loivat miniatyyrikuvan … Läksystämme nousevat esille merimiesjutut, Bloomin mielimietteet, Stephenin sekavuus ja Irlannin ylistys.
Merimiehen tai vankilakundin jututMerimies kertoo miehen taposta, jota Bloom arvelee kertojan itsensä tekemäksi. Merimies saa runsaasti huomiota tatuoinnillaan, joka esittää myöhemmin haiden syömää Antoniota. Hän paljastaa myös sen, että hänen 18-vuotias poikansa Danny on karannut merille. Itse hän osoittautuu olevan aikamoinen rasisti. Porukka pohtii sitä, miksi eräs laiva ajaa pamautti ainoaan kariin mitä Galway Bayssa on juuri silloin, kun satamasuunnitelma otettiin esille. Ilmeisesti on ollut kyse lahjonnasta. "Vanhimpien" lukupiiriläisten mieleen tullee tästä tarina Volter Kilveltä. Kippari Lundström pamautti fregatin neitsytmatkalla Gotlannin nokkaan sillä seurauksella, että kaikki merimiehet kipparia lukuun ottamatta hukkuivat.
Bloom mielimietteissäänOlemme tähän mennessä jo useasti saaneet lukea Bloomin mielipiteistä, jotka koskevat naiskauneutta, seksiä, raittiutta, ruuuan puhtautta, juutalaisuutta, omaisuuden tasajakoa tai kirjailijaksi ryhtymistä. Kun katunainen kurkistaa ajurinsuojaan, hän saa Bloomin puhumaan, miten yhteiskunnan tulisi valvoa seksikauppaa. Saamme aivan uutta tietoa Molly-vaimon urasta. Hän on ollut Coffee Palace -liikkeessä pianonsoittajana. Vaikka vaimo saikin liian pienen palkkion, Bloom kannattaa liikkeen tekemää raittiustyötä. Maailmanparantajalla on uudenaikaisia ideoita mm. kansalaispalkan suhteen. Hänestä olisi sopiva 300 £ vuodessa. Oli mukava lukea, miten Bloom arvostaa sanomalehtiin kirjoittamista. Kaikkitietävä anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen lehtemme. Tuo ajatus tuli kyllä mieleen, kun joulun pyhinä ei päivälehtiä ilmestynyt. No onhan meillä Joycen ajasta 100 vuotta myöhemmin verkkolehdet ja tv-uutiset.
Irlannin ylistysAjurinsuojan kahvion isäntä on yltiöisänmaallinen. Hän ennustaa Englannin romahtamista. Siitä hän näkee enteitä buurisodan takia. Edelleen hän luottaa saksalaisten ja japanilaisten nousuun. Pitää muistaa, että Joyce kirjoitti Odysseuksen vuosina 1914-1921.
Hauskoja kohtiaItseäni huvitti monikin kohta tekstissä. Minusta on hyvin sanottu punanenäisestä, että "vahvan aavistuksen verran nenämaalia nenälisäkkeen tienoilla". Stephen sanoo, että "nesteitä minä pystyn syömään". Merimiehen rommihuikan ja vedenheiton kirjailija (tai kääntäjä) nimeää " lasi- ja vesitöiksi."
Vaisu StephenÄlykkö Stephen Dedalus ei ole vielä vedossa, ei edes keskustelukunnossa. Mutta sopii odottaa, että uusi Shakespeare vielä näyttää kykynsä. Nytkin hän puhuu Rooman historiasta ja Danten röyhkeydestä. Sitä Bloomin janoamaa älyllistä stimulaatiota.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20031228 (20031228)
o
o AJK kotisivu
o Joyce