|
130-sivuisen näytelmän viimeinen jakso noudattelee tuttua kaavaa. Leopold Bloomin painajaisten lisäksi pääsemme katsomaan Stephen Dedaluksen sieluun. Trinityn ylioppilas onkin vielä aika tuiskeessa, vaikka edellisessä jaksossa luulin hänen olevan jo selviämässä.
Sanotaan naisten iän kiinnostavan. Minusta on mielenkiintoista tietää, että Bloom on 38-vuotias ja Dedalus junior 22-vuotias. Hän osaa kertoa Pariisin paheista ja ranskattarien taidoista lemmenleikeissä.
Äiti, isä ja Shakespeare
Kirjan yhtenä fiksuimpana pitämäni Stephen näyttäytyy tässä jaksossa useiden painajaisten vaivaamana. Suuri ongelma on äiti-suhde. Rukouksen voimaan uskova äiti tulee haudan takaa siunaamaan uskonsa kadottanutta poikaa. Myöskään elossa olevaan isään välit eivät ole mutkattomat. Shakespeare on nuoren runoilijan loputon haaste. Hänestä ei pääse irti vähättelemällä. Omaan menestysteokseen täytyy vielä paljon uhrata aikaa.
Joutuessaan tappeluun sotamies Carrin kanssa Stephen pitää syynä sitä, että tämä provosoi hänen älyään. Olen aina pitänyt opettajia älykkäinä (suurin osa lukupiiriläisiä!). Myös Bloom pitää Stepheniä sivistyneenä ja puhuttelee tätä opettajaksi.
Bloom holhoojana
Bloomilla on edelleen omat ongelmansa. Boylanin ja Mollyn suhde näytetään fyysisenä ja aviomiestä alentavana. Ei ole kovin mairittelevaa Boylanin lausunto, että höyhensin kalkkunaa, minkä minä luulen tarkoittavan Mollyn kohtelua.
Lopussa paikalle tuleva Corny Kellehar irvailee hänkin Bloomin käyntiä ilotalossa, vaikka kotona on vaimo.
Bloom ottaa huolehtiakseen Stephenin rahoista ja rikotun lampun maksamisesta sekä vielä juopuneen nuorukaisen hengen pelastamisesta. Siinä samalla hänelle ilmestyy kuin näkynä oma kuollut poikansa Rudy, nyt jo 11-vuotiaana koululaisena. On riipaisevaa, miten paljon oma poika olisi merkinnyt Bloomille. Stephen on tälle tunteelle korvike.
Tarkoitus pyhittää keinot
Bordellin pitäjä Bella pitää taloaan 10 shillingin talona, ei minään ala-arvoisena. Bloom tietää, että hän kouluttaa "likaisilla" rahoilla poikaansa Oxfordissa. Tähän seikkaan Bloom vetoaakin, kun hän tinkii Stephenin, myös opiskelijan, vahingon korvaamisesta.
Bloomin unessa tai Stephenin unessa Edward VII laulaa "kruunajaispäivänä, kruunajaispäivänä, eihän me näytetä surullista miiniä kun juodaan viskiä, olutta ja viiniä!" Kirjan alussa Buck Mulligan lauloi nuotin vierestä lontoolaisittain murtaen: " - Eihän me näytetä mörkkiä miiniä kun juodaan viskiä, olutta ja viiniä kruunajais- kruunajaispäivänä? Eihän me näytetä mörkkiä miiniä krunajaispäivänä?" Buck lauleskeli tornissa, jossa Stephen oli paikalla. Mutta taitaa olla viisu yleisesti tunnettu, että Bloomkin sen osasi.
|
o AJK kotisivu
o Joyce