|
Lukujakso oli kuin näytelmä. Sen kirjoitti, ohjasi, lavasti, puvusti ja näytteli pääosan Leopold Bloom, vaeltava juutalainen Dublinin kaupungissa kesällä 1904. Yleisö eli lukijat saavat päälleen kaikkea kauheaa. Vaikka näkee vain tekstin, tuntuu kuin kaikki aistit ovat koetuksella: kuulee, haistaa, maistaa ja tuntee epämiellyttäviä aistimuksia. Ei juurikaan mielihyvää.
Freudilla olisi töitä
Kirke-jakson alku esittää nähtävästi Bloomin humalaisten aivojen tuotoksia. Kohtuuden miehenä tunnettu sankarimme taisi sittenkin hairahtua liian moneen lasilliseen Burkella. Kirke on myyttinen hahmo, joka muutti muinaisen Odysseuksen miehet sioiksi. Olisiko viina nyt tehnyt saman?
Joka tapauksessa Bloom kävelee kohti helvetin portteja. Hänen viimeinen tuomionsa on alkamassa. Miehen suurimmat synnit taitavat liittyä seksuaalisuuteen. Kaikki lähentelyt ja imartelut kasvavat huimiin mittasuhteisiin. Hän kokee myös olevansa aisankannattaja. Tarvittaisiin varmasti monta terapiaistuntoa ja analyysia, jotta mies pääsisi tasapainoon - tai riittänee vain humalatilan hälveneminen.
Kaikki päivän mittaan tavatut ihmiset tulevat uudelleen esiin. Heidän asunsa kuvataan pikkutarkasti ja samoin Bloom itse on aina "uusissa höyhenissä". Merkillisintä on, että kiltti hauva Garryowen on yhdeksän eri koirarodun hahmossa.
Etovaa tekstiä
Olemme jo saaneet lukea sivukaupalla kauheaa tekstiä, mutta minusta tässä jaksossa on monta etovaa kohtaa. Melkein tulin pahoinvoivaksi kun luin lauseen "lutka kampaa luteita riisitautisen lapsen tukasta". Aikamoinen sosiaalis-ekologinen slummikuvaus miltä ajalta tai mistä paikasta tahansa.
"Huvittelukaupunginosa" on tietysti punaisten lyhtyjen alue, ilotalojen kortteli. Bloomin näyssä siellä ovat kaikki kunnon naisetkin ja myös miehet. Melkein kaikilla on jotain huomautettavaa ja syytettävää. Rouva Bellingham syyttää hävyttömän kirjeen lähettämisestä ja sen mukana olleesta muka edelweissista, joka osoittautuu olevan perunankukka. Olen itse saanut saksalaiselta kirjeenvaihtoystävältä oikean edelweissin, eikä sitä ihan perunankukkaan voinut verrata.
Tuomiolla
Koko draama on täyttä tragediaa, tai voisi sen ottaa komediaksi. Olisi mainiota mustaa huumoria. Näytelmä on vasta alussa. Jäljellä on vielä 99 sivua. Joyce kirjoittaa tunnetusti kaikki luvut eri tyylillä ja nyt oli vuoropuhelun vuoro. Toisaalta voi tekstiä sanoa monologiksikin, siksi paljon siinä on Bloomin tajunnanvirtaa.
Täytyy miehen olla ahdistunut, kun ajattelee itseään Viiltäjä-Jackinä, sarjamurhaajana, joka 1888 tappoi viisi prostituoitua.
Haluaisin olla valamiehistön jäsen ja antaa Bloomille vapauttavan tuomion. On hän jo riittävästi katunut.
|
o AJK kotisivu
o Joyce