|
Ryyppääminen jatkuu synnytyslaitoksen tiloissa ja sen keskeyttää vain hoitajan ilmoitus komean poikalapsen syntymästä. Teksti on yhtä sekavaa kuin juopuneiden puheet. Parhaiten saa selkoa Bloomin ajattelusta.
Puheet ikäkauden hedelmiä
Oudossa seurassa jälleen oleva Bloom miettii itsekseen, että ryyppykavereiden puheet ovat ikäkauden hedelmiä. "Yhdenlaiset linnut laulavat yhdessä". Toisaalta osaa hänkin mielessään ajatella aika myrkyllisesti. Esimerkiksi Costellon hän ajattelee olevan töppökarvaisen epäsikiön, salavuoteudessa siitetyn kyttyräselän.
Tarinassa käydään läpi ammattiasioita, naistentauteja, tosin hyvin epäammattimaisesti. Merkillinen on näky iirin kieltä arvostavasta Hainesista, jolla on toisessa kädessä kelttiläistä kirjallisuutta ja toisessa pullo Myrkkyä.
Bloom menneisyyden vanki
Tapansa mukaan Bloom pohtii yksikseen omaa elämäänsä, nostalgista lukiolaisaikaa, sitten kauppamatkustajan mielenkiintoista elämää ja jopa ensimmäistä naissuhdettaan ja tietysti vaimoa ja Marthaa. Toisten kanssa hän käy erittelevää keskustelua sukupuolen määräytymisestä ja lapsikuolleisuudesta.
Lappikin mukana
Kaoottisen tekstin joukossa on myös lause "Palannut Lapista?" Tavakseni on tullut tarttua kaikkiin yksityiskohtiin, jotka sivuavat Suomea. En kyllä tiedä mitä tämä tarkoitta, sillä Lappiahan on muissakin Pohjoismaissa ja Joyce oli suuri Ibsenin ihailija, joten lienee vaikka käynyt Norjassa. Ainakin hän opiskeli norjan kielen.
Humalasta on nyt saatu lukea sivukaupalla ja lisää vastaava tai hullumpaa on odotettavissa, kun porukka juoksee ennen puoltayötä kiireesti Burkelle, jossa varmaan on tarjolla erilaisia alkoholijuomia, kunkin makuun.
|