|
"Hadeksessa" kuvataan tarkoin Dignamin saatto ja siunaaminen hautaan. Bloom ystävineen ajaa vainajan perässä hevosten vetämissä vaunuissa. Kirjailija kuvaa tarkoin ajoreitin ja näkymät sen varrella. Saattaisi olla kivaa katsoa reitti kartasta, jos olisi sellainen tai kuljeskella nyky-Dublinissä porukan "jalanjäljillä".
Rudy, Milly ja Molly
Kaiken keskellä Leopoldin mietteisiin tulevat vuorollaan vauvana kuollut poika, tytär ja vaimo. Isä kuvittelee Rudy-poikansa jopa Etonin, kuuluisa opinahjo Englannissa, puvussa ja miten hän olisi opettanut tälle saksaakin. On sentään lapsi, vaikka onkin tyttö. Millyn luokse Mullingeriin isä kuvittelee tekevänsä kävely- tai pyöräretken. Vaimokin tulee ajatuksiin, miten tämä nousee vuoteesta ja miten palvelijatar rouva Fleming auttaa.
Dedalus junior
Sattumalta saattoväki näkee kadulla tuttavamme Stephen Dedaluksen, jonka isä Simon kovin sanoin tuomitsee poikansa ystävät ja eritoten alkuluvussa esiintyneen Buck Mulliganin. Isän mielestä tämä on hulttio ja muutenkin epäilyttävä, koska on vain puotipalvelijan poika. Hän lupaa erottaa ystävykset ennen kuin Buck turmelee Stephenin.
Raadollisuutta
Mitättömät hautajaiset: ruumisvaunut ja kolmet vaunut, tuumii Bloom. Toinen tuomitsee itsemurhan tekijän, eikä tiedä, että Bloomin isä on lopettanut itsensä myrkyllä. Bloom parka on kokenut järkyttävinä niin isänsä kuin pienen poikansa kuolemat. Tuntuu kuin hän olisi jotenkin immuuni kuolemalle tai että hän ottaa sen arkisena, jopa helpotuksena.
Saattoväki puhuu kaikenlaista maallista. Käy selville, että Bloomin takana vähätellään häntä, että miten tämän vaimo tyytyi häneen, joka kauppamatkusti imupaperia ja on nyt jonkinlainen ilmoitushankkija.
Kalman hajua
Hautausmaakuvaus on hyvin kalmanhajuinen. Lukijan silmien eteen tuodaan madot ja jopa rotta. Parsilaisten tapa jättää vainaja lintujen raadeltavaksi korkeaan torniin ei tunnu enää sen pahemmalta. Bloom väläyttää jopa kaasukammiota ruumiin hävittämiseksi. Tämä tuntuu inhorealistiselta kun tietää, miten kymmenet miljoonat juutalaiset kokivat tämän kohtalon muutama vuosikymmen myöhemmin. Minä ehkä nostan esiin kokonaisuuden kannalta toisarvoisia asioita, mutta Leopold Bloomin juutalaisuus kiehtoo minua.
Saattoväki puhelee kaikenlaista. Niinhän hautajaisissa aina tehdään. Bloomin porukka toteaa vain, että "rakas Paddy vainajamme ei panisi pahakseen meidän nauruamme". Ystävät muistavat sentään koota raha-apua vainajan viidelle puoliorvolle lapselle. Summalla pitäisi selvitä kunnes vakuutukset tulevat.
Luvussa on taas monta dublinilaista, jotka ovat todella persoonallisuuksia. Pienin vedoin kirjailija tekee eläväksi tyypit ja tässä teksti on vielä melko helppolukuista. Olen muuten lukenut samalla "Dublinilaisia", joka sekin on täynnä mielenkiintoisia ihmisiä. Heidät on kuitenkin kuvattu tavanomaisempaan tyyliin.
|
o AJK kotisivu
o Joyce