Perävainio Pirkko
02 Dedalus opettaa ja pohtii

Stephen Dedalus osoittautuu opettajaksi. Hän takoo dublinilaisnuorten päähän antiikin historiaa. On torstai ja lukujärjestykseen kuuluu hockey, joka tuntuu kiinnostavan enemmän. Dedalus, jota on sanottu Joycen omakuvaksi, on hyväsydäminen opettaja. Hän auttaa avutonta Sargentia tämän matikan tehtävissä ja tunnistaa pojassa oman itsensä. Dedaluksen kuningasajatuksena on todistaa algebralla, että Shakespearen haamu on Hamletin isoisä. Tämä mahdottomalta kuulostava yhtälö taisi kiinnostaa jo ensimmäisen luvun Mulligania ja Hainesia.

 

Kultaa vaan kukkaroon

Dedaluksen esimies, opettaja Deasy maksaa alaiselleen palkkaa 3 ja 12. Mies on rahan tunteva ja hän kehottaakin Stepheniä hankkimaan säästölippaan eikä säilyttämään rahoja housuntaskuissa. Muutenkin hän opastaa kollegaansa Shakespearen lauseelle "Kultaa vaan kukkaroon" ja kertoo, että englantilaisen ylpein kerskaus on" Minä olen maksanut". Stephen miettii mielessään niitä 10 henkilöä, joille hän on velkaa. Eipä taida tili riittää.

 

Härkiärakastava bardi

Johtajaope antaa lisäksi tehtävän, että Stephenin on toimitettava sanomalehteen julkaistavaksi hänen kirjoituksensa suu- ja sorkkataudin torjumisesta. Melko ajankohtaista teemaa. Stephen tuntee päätoimittajia ja lupaa tehdä palveluksen. Hänelle tulee mieleen, että Mulligan varmaan antaa hänelle tästä syystä uuden nimen: härkiärakastava bardi. Muistammehan, että hänellä on jo lisänimi Kinch=partaveitsi.

Deasy suree vanhan Englannin kuolemaa. Juutalaisten käsissä on jo finanssi ja lehdistö. Irlanti on siitä hyvä maa, ettei vainonnut juutalaisia, hän laukoo ja jatkaa, että koska ei ole päästänyt heitä koskaan maahan. Rasismi on sekin ajankohtaista.

 

Sielu kävelee minun kanssani

"Läksystämme" runsas puolet on melkein täyttä hepreaa. Sankarimme on syvissä mietteissä. Välillä ollaan hänen opiskeluajoissaan, välillä sukulaisten luona ja fyysisesti kuitenkin rannalla, jossa nousuveden alta paljastuu kaikenlaista. Siellä lienee hukkunut mies ja koiranraato, elävä koira ja koirantaluttaja sekä simpukanpoimijoita.

Modernismin lippulaivaksikin nimetty Joycen Odysseus ei aukene yhdellä eikä kahdellakaan lukemisella. Mutta jatketaan Bloomista.

 

Palautetta 

Pirjo Hellä: Rasismi on sekin ajankohtaista

Pirjo: 

Irlantilaisten tapa torjua rasismia näihin päiviin asti on ollut sama. Siirtolaisista ei ole huolta kun niitä ei ole maahan päästetty, jos kohta tulijoitakin on viime vuosiin saakka ollut kovin vähän.

T. Pirjo


 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pirkko Perävainio ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20030817 (20030817) o o AJK kotisivu o Joyce