|
Joutilaan mietteitä
Bloomin nukahdettua puolittain herännyt Molly ei heti saa unta. Pääsemme keinumaan hänen tajuntansa liplattavilla laineilla. Laiskasti hän arvioi sekä aviomiestään että taannoista rakastajaansa Boylania. Kummallakin on omat hyvät ja huonot puolensa. Poldy on kohtelias ja hyvätapainen, joskin saamaton ja pahuksen itsepäinen, omituinenkin pienissä mieliteoissaan. Boylan taas on rahakas, tyylikäs ja kiistatta viriili, mutta kovin itsekäs ja vähän brutaalikin. Täydellistä miehenpuolta on kovin vaikea löytää. Hajamielisesti Molly-rouva mietiskelee elämänsä muita miehiä: useimmat Bloomin riisuutuessaan listaamista tyypeistä käydään läpi, mutta usein tuntuu olleen kysymys vain innokkaista valloitusyrityksistä vastakaikua vailla. Esimerkiksi asianajaja Menton kuitataan tuhahtaen tuona vauvannaamana, mikä hänen nimensä nyt taas olikaan…
Oi nuoruus
Samalla hahmottuu Mollyn oma henkilökuva. Hänellä on selvästikin jonkinmoinen kriisi, kuten kolmevitosilla naisilla usein pakkaa käymään. On pakko myöntää, että nuoruus on jo jäänyt taakse, ulkonäkö ei enää ole sitä mitä muinoin, jotkut portit sulkeutuvat vääjäämättä, omat lapset kasvavat kohisten kohti niitä iloja, joista itse on ainakin osittain luovuttava. Kaihoten Molly muistelee tyttöaikojaan ja entisiä ystäviään, rakastumisten hurmaa ja avioliitonkin kuumia esi- ja alkuvaiheita. Gibraltarin öissä on outoa taikaa jälkikäteen muisteltuina, joskin on pakko myöntää, että välillä oli tosi pitkäveteistä ja ikävää kuunnella isän ja tämän upseerikavereiden puolihumalaista turinaa ja odottaa jotain tapahtuvaksi. Poldy oli se kaivattu mahdollisuus, vaan kuinkas sitten kävikään.
Avioliiton arkea
Bloomien avioliiton karikot ovat Mollyn mielessä aivan toiset kuin Leopoldilla. Vuodatuksen puoliväliin mennessä ei vielä ole mainittu kuollutta Rudy-poikaa laisinkaan. Tietenkin voi myös olla, että asia on äidille niin kipeä, että sitä on lähestyttävä kierrellen ja kaarrellen. Enemmän Mollyn onnen esteenä tuntuu olevan pettymys Poldyn intohimon hiipumisesta ja kohdistumisesta mm. sairaanhoitajattariin, naisten alusvaatteisiin, patsaisiin, säädyttömiin valokuviin, talousapulaisiin ja salaisiin kirjeystäviin. Kaikki huolella varjellut salaisuudet tuntuvat olevan tarkkaan vaimon tiedossa. Toki jo sitä ennen käy ilmi, että mies ei myöskään ole pystynyt hankkimaan perheelle sitä yhteiskunnallista asemaa, jota vaimo olisi toivonut. Työpaikat ovat vaihtuneet liian tiuhaan, viitataan joihinkin epäonnistumisiin, joita ei oikein selitetä. Turhautuminen purkautuu kaikenlaisista pikkujutuista ärsyyntymiseen: polttaa paistinpannunkin pohjaan munuaisineen!
Mi ikävyys!
Ei, Molly ei ole onnellinen. Itse asiassa hän lienee jopa onnettomampi kuin miehensä, jolla on omatekoinen selviytymisstrategiansa. Boylan on vain ajanvietettä suuressa ikävyydessä, joka jälleen on saavuttanut Mollyn, kuten aikanaan Gibraltarilla. Mistä nyt löytyisi ulospääsytie, uuden elämän mahdollisuus? Vielä yksi lapsi, Boylanin kanssa? Ajatus hylätään jo muotoutuessaan. Esiintymiskiertue? Edellisestä on jo niin kauan, tulisiko siitä mitään? Pitäisi laihtua… Yhä uudelleen ajatukset kiertyvät miehiin, heidän kanssaan sentään tuntee elävänsä. Junat viheltävät jossain kaukana, ne ovat matkalla jonnekin.
|
o AJK kotisivu
o Joyce