Mistä mihin?Bloomin ja Stephenin lyhyt kävelymatka ajurisuojasta Bloomien kotikeittiöön selostetaan tieteellisellä mukatarkkuudella, josta toki kuitenkin vielä saa selvän. Epäilemättä Dublinin kadunkulmien muistelu on tuottanut maanpaossa kirjoittavalle Joycelle mielihyvää. Avain on hukassa jälleen kerran, toisten housujen taskussa, kuten olemme koko ajan tienneetkin, mutta ketteränä käytännön miehenä Leopold ratkaisee pulman tuossa tuokiossa ja käyttää takaovea.Yksin vai yhdessä?Tätä kysymystä pohdiskellaan monelta kantilta. Tietyistä yhtäläisyyksistä huolimatta miesten elämät tällä satunnaisella risteysasemalla ovat kuitenkin varsin erilliset. Yhteisymmärrys saavutetaan vain hetkittäin ja toisarvoisten asioiden suhteen. -Vai onko sittenkään näin? Bloom edustaa vasenta, Stephen oikeaa aivopuoliskoa. Meillä kaikilla on ne molemmat - käytämme niitä kenties hiukan eri tavoin, jompikumpi saattaa olla dominoiva, mutta molempia tarvitaan elämästä hengissä selviämiseen.Mihin vettä tarvitaan?Tämä on riemastuttava pätkä! Leopold käy tuumailuissaan läpi veden siunauksellisuuden eri aspekteja suorastaan ylioppilasainetyyliin, kun taas Stephen tunnustautuu hydrofobiksi, joka on kylpenytkin viimeksi kahdeksan kuukautta sitten.Mitä Bloomien ruokakomerosta löytyy?- varsin niukka astiasto - hiukan talousrahaa - perusmausteita - teetä ja kaakaojauhetta, ei kahvia! - Boylanin tuliaisten rippeet - hiukan tähteitä - huomisen aamiaisen ja lounaan ainekset - runsaasti tyhjiä hillopurkkeja Näistä tarpeista Leopold loihtii Stephenille ja itselleen varsin kekseliäästi ravitsevan nestemäisen yöllisen vahvistuksen: kermakaakaota. Hänen tekisi kovasti mieli hyysätä vierastaan enemmänkin, mutta viisaasti hän tukahduttaa liian tunkeilevaiset huomaavaisuudenosoitukset, mm. takki jääköön korjaamatta. Hyvät neuvotkaan eivät oikein tee kauppaansa toivotulla tavalla.Mitä puhutaan?
Mitä mietitään?Päivän tapahtumia, omaa elämää ennen ja nyt, kirjainten ja lukujen taikaa, onnen oikullisuutta, katumainonnan uskottavuutta.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20040111 (20040111) o
o AJK kotisivu o Joyce