Koskela Pirkko 
18 Itsesyytöksissä piehtarointia

Mea culpa

Bloomin vereslihainen alitajunta ja keskiöisen ilotalon iloton todellisuus käyvät outoa vuoropuheluaan yhä kovenevin kierroksin tässä lukujaksossa. Lukija vedetään mukaan kurimukseen kuin Kirken loihtimat miehet lumoukseen. Jos nyt jotenkin selväpäisesti yrittäisi asiaa tarkastella kuitenkin. Tässä meillä on elämänsä ulkoisesti hallinnassaan pitävä keski-ikäinen mies, joka sisimmässään on syvästi onneton. Hän on muukalainen vieraassa maassa. Hän on vaihtanut esi-isiensä uskonnon tieteelliseen materialismiin, joka ei kuitenkaan loppuun asti tyydytä hänen kaipuutaan nousta arjen yläpuolelle. Hänellä on vahva kiinnostus tieteisiin ja taiteisiin, mutta ei riittävästi koulutusta päästäkseen oikeanlaisiin piireihin. Työelämässä on ollut useita epäonnistumisia. Perhekään ei tuo lohtua: hän tosin sai unelmiensa naisen, mutta erilaisuuden huuma ei vahvistunut kestäväksi rakkaudeksi, jossa kumppanit täydentävät toisiaan. Kohtalon kovin tälli oli kaivatun poikalapsen varhainen kuolema, joka etäännytti puolisot lopullisesti toisistaan. Nyt on tytärkin itsenäistymässä, aloittamassa naisen elämäänsä. Leopold Bloom on yksin. Alitajuisesti hän syyttää tilanteesta itseään, omia erehdyksiään, omia ratkaisujaan elämän tienhaaroissa. 
 
 

Lisää statisteja saapuu näyttämölle

Isoisä Viragiin tutustuttiin jo viimeksi. Hänen juttunsa käyvät nyt yhä hullummiksi, vaikuttaa siltä, että hän on ollut Leopoldin pääasiallinen valistaja sukupuoliasioissa. Aika ristiriitainen äijänkuvatus, luo nahkojaan moneen kertaan helvetinkoirasta kalkkunakukoksi ja poistuu lopulta paikalta tyytyväisenä pää kainalossa. Välihuomautuksiaan heittelee myös Leopoldin romanttinen alter ego Henry Flower. 

Myös Stephenin humalaiset ajatukset inkarnoituvat kahdeksi sivupersoonaksi, jotka seurustelevat muun seurueen kanssa, toinen mukamas selväpäisesti, toinen taas ei. Stephen ei suostu laulamaan pyydettäessä, hän ei halua olla niin kuin isänsä Simon, joka takertuu menneisiin. Sen sijaan hän muuttuu kardinaaliksi pilkaten omia nuoruudenunelmiaan herjaavin elkein. 
 
 

Pohjaan asti

Bloom palaa taas hetkeksi todellisuuteen. Hän tarjoaa naisille suklaata ja luulee kuulevansa ulkoa Blazes Boylanin äänen. Hän yrittää ajaa pahan pois suurmestarin merkillä, ja tilanne raukeaa, kun mies menee ohi sisään tulematta. 

Ilotalon emäntä saapuu. Miesmäinen, iso nainen heiluttaa viuhkaansa ja on tunnistavinaan Bloomin. Tästä alkaa uusi sukellus syvälle syyllisyyteen. Bloom antautuu totaalisesti rangaistavaksi, alistuu, myöntää lisää salaisia syntejään, paljastaa kaiken. Bella Cohen on äkkiä ruoskaa heiluttava mies, jollakin lailla ehkä Molly-vaimon varjokuva myös. Hän alistaa Bloomin lattianrakoon kontilleen, murskaa korollaan, uhkaa syödä suihinsa, satuttaa, tehdä orjakseen. Bloomista on tuleva yksi talon huorista, hän on sen ansainnut lukemattomien menneisyyden syntien tähden. Hänet pannaan kaikkein likaisimpiin töihin, häntä arvioidaan kuin karjaa markkinoilla. Alistaminen jatkuu jatkumistaan, Bloom ei vastustele. Lopulta päästään kaikkein arimmalle alueelle. Bella/Bello ennustaa, että Molly tulee raskaaksi ja synnyttää pojan toiselle. Koti tallataan vieraisiin jalkoihin. Milly on rakastajansa käsivarsilla. Kaikki on mennyttä. Bloom itkee. 
 
 

Auvon ajat - näinköhän?

Teksti saa lempeämpiä sävyjä. Bloom yrittää lohduttautua nuoruusmuistoilla. Mutta niidenkin yltä riistetään nyt ruusuiset hunnut: aviovuoteessakin tapahtui häpeällisiä asioita nymfin silmien alla, luokkaretkelläkin nuori Leopold oli sivullinen ja joutui tyytymään oman käden onneen, kun kukaan tyttö ei ollut suostuvainen, Ben Howth ei ollutkaan vain rakastavaisten kohtauspaikka, vaan myös mahdollisen itsemurhayrityksen näyttämö. Luostarin kirkasotsaisessa hurskaudessa on eroottinen pohjavireensä. 

Bloom on katkera ja vailla illuusioita. Hän alkaa aivan tapojensa vastaisesti käyttäytyä kylmästi ja halveksivasti paikallaolijoita kohtaan, mutta palaa pian lempeään sovittelevaan tyyliinsä. Hän tahtoisi perunansa takaisin Zoelta - ja saakin, kun pyytää kauniisti. Tilanne rauhoittuu. Aletaan hieroa kauppoja tytöistä. Stephen sysää rahansa suurpiirteisesti Bellalle, lupaa maksaa kaikkien puolesta. Bloom palaa järkiinsä ja ottaa raha-asiat hoitoonsa: miksi maksaa liikaa. Stephenille kaikki on "niin helvetin samantekevää". Silmälasitkin ovat jossain vaiheessa särkyneet. 
 
 

Tulevaisuutta emme näe

Ihan lopussa ennustetaan kädestä. Joillekin ihmisille tulevaisuuden suunnittelu voi olla niinkin helppoa. Zoe sormeilee Stephenin ja Bloomin kämmenen viivoja, juttelee niitä näitä, näkee mitä näkee. Tuossa ammatissa kehittyy varmaan varsin vankka ihmistuntemus. Jossain määrin se näkyy näiden naisten puheissakin: he pystyvät tietyissä rajoissa muuntautumaan ja mukautumaan asiakkaan tarpeisiin myös keskustelun tasolla. Mutta latteaksi ennustus jää, tulevaisuus on hämärän peitossa. Pelkkää hyvää sieltä ei ole luvassa: tällä tarinalla ei ehkä ole happy endiä. Ei taida olla Leopold Bloomista vastaukseksi Stephen Dedaluksen kaipaukseen, eikä myöskään toisin päin. Kukin kulkee kuplassaan, kohtaaminen on vaikeaa. 

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pirkko Koskela ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20031207 (20031207) o o AJK kotisivu o Joyce