|
Kiirastulen porteilla
Eteemme avautuu yllättäen teatterin tai oopperan näyttämö. Lavasteita kuvaillaan lyhyesti, alkukohtauksessa rääsyläisjoukko torailee jäätelövaunun luona, pimeydestä kantautuu outoja ääniä. Saasta ja kuolemansynnit hallitsevat yön maailmaa, hyve loistaa poissaolollaan. Peilit vääristävät kuin huvipuistossa: viattomuus muuttuu irstaudeksi, järjen ylivalta murtuu viettien paineessa.
Sankarit saapuvat. Ensin Stephen: munkkilatinaa ja outoja teorioita, seurana enää yhtä juopunut Lynch. Sitten varjona Bloom, joka on vähän eksyksissä, siansorkka kainalossa, kylkeen pistää: omatunto varmaan! Pahoja enteitä: tulipalo, hiekotusvaunu, joka on vähällä ajaa päälle. Kelpo miekkonen säikkyy yön varjoja: ryöväreitä? murhamiehiä? koiria, joiden rotu vaihtuu oudosti tilanteesta riippuen? Arkikonstit eivät nyt auta: Leopold alkaa nähdä harhoja. Johtuneeko päivän pitkittyneestä stressistä, vai saiko hänkin osansa absintista?
Alitajunnasta pulpahtavat kadulle ensiksi vanhempien haamut muistuttamaan menneisyyden synneistä: esi-isien uskon hylkäämisestä ja huonosta elämästä. Vaimokin ilmestyy hienokseltaan ivaillen: voi Poldy, mene ja opi elämää, tutki suurta maailmaa! Mutta kyllä on Poldy-paran vaikea astua sisään paheen porteista. Vanhat heilatkin pitää vetää mukaan taas, Bridie Kelly -parka ja hyveellinen Mrs.Breen saavat madaltaa kynnystä Nighttowniin. Onhan sitä miestä oltu ennenkin. Leopold Bloom riisuu sovinnaisia tapojaan ja ajatuksiaan, mutta joutuu oudoille alueille omassa mielessään. Stephenin perään olisi kuitenkin mentävä, kun tänne asti on tultu. Muuten hän menettää kaikki rahansa, paras poika siitä joukosta.
Oikeudenkäynti ihmemaassa
Satunnainen seinätöherrys avaa mielestä uuden ulottuvuuden. Synnin suloiset nautinnot vyöryvät esiin. Saastainen sianliha joutaa jo koiran ahmittavaksi, paikalle osuvat passipoliisit saavat kuulustelijan osan. Syyttäjiksi ilmaantuvat kaikki ne naiset, joita Bloom on kaupungilla himoiten katsellut, vihjaillen paheellisten ajatusten poluille viekoteltu kirjeheili Martha, entinen kotiapulainen Mary Driscoll jne. Leopold yrittää turhaan kiemurrella pois syytetyn penkiltä vapaamuurarimerkkien, hyvien tekojensa ja keksityn nimen ja ammatin turvin. Kaikki verukkeet raukeavat: aina löytyy toisin todistajia, tuttuja päivän aikaisemmista vaiheista. Valamiehistö ja yleisö koostuu kapakkatuttavista ja puolustusasianajajana on lakimieskunnan pohjanoteeraus O'Molloy, jonka puheissa ei juuri ole tolkkua. Rouvat päättävät piiskata Bloomin oikein kunnolla ratsupiiskalla. Bloom nöyristelee minkä ehtii ja tuntuu vähän nauttivankin tilanteestaan näiden dominoiden kynsissä, mutta armoa ei anneta. Nyt paljastuvat Leopold-ressun vi
lleimmät fantasiat. Hänen myötäelävässä lempeydessään on outoja pohjamutia. Lopullinen tuomio kuuluu: syyllinen, tuomitaan hirtettäväksi. Musta huppu päähän vain, ja koppiin odottamaan.
Tämä on painajaisunen logiikkaa. Mieleen muistuvat myös Liisan seikkailut ihmemaassa. Mihin siis sankarimme on syyllistynyt? Vaimonsa laiminlyömiseen, aisankannattajaksi joutumiseen: siitähän papin kukkuva kello ja kilisevät sängynhelat muistuttavat. Onko jokamies Bloom mies ensinkään? Hänessä on paljon perinteisesti naisellisiksi miellettyjä ominaisuuksia, monin paikoin hän eläytyy naisten elämään ihan ihmeteltävällä herkkyydellä. Mutta toisaalta…kyllä hän on jollakin tavalla kotonaan miestenkin maailmassa, tai sitten ei missään. Ehkä hän on vain aikaansa edellä: nykyäänhän on hyväksyttyä löytää itsestään molempien sukupuolten piirteitä. Tuo seksiin liittyvä valtava syyllisyystulva tuntuu kyllä oudolta, mutta on ehkä aikansa tuote. Katolisen kirkon opit ja siisteyskasvatuksessa liikaa intoillut äiti ehkä? Joyce taisi tuntea tämäntapaiset ristiriidat.
Jänniä yksityiskohtia
Tämä luku ei loppujen lopuksi tunnukaan enää niin vaikealta, kun on lukenut alun tarkasti. Kesällä lueskellessani tämä Kirke-osuus tuntui kaikkein tappavimmalta. Tosin vasta ollaan alussa. Hämmästyttävällä tavalla Joyce pystyy uusiokäyttämään pienenpieniä ohi vilahtaneita näkyjä, puheita ja sattumuksia aikaisemmasta tekstistä, muokkaamaan ja vääntelemään ja yhdistelemään niitä mielensä mukaan ja loihtimaan absurdiin teatteriinsa loputtomasti uusia sävyjä. Minua ilahduttivat mm. sen koiran ja Leopoldin vaatteiden muodonmuutokset, joilla kuvattiin tunnelmanmuutoksia. Kieli on tässä jaksossa väistynyt kieppuvien kuvien tieltä. Odotan mielenkiinnolla sitä tulevaa elokuvaa! Joitakin irrallisia selittämättömiä sanoja jäi mieleen: Kismet?
|
o AJK kotisivu
o Joyce