|
Lapsi on syntynyt
Tyhjänpäiväinen ilonpito keskeytyy, kun hoitaja tulee hakemaan päivystävää lääkäriä synnytyksen jälkihoitoon. Komea poikalapsi on syntynyt. Dixon ei ehkä sittenkään ole kallistanut tuoppia ihan samaa tahtia muiden kanssa, sillä hän teilaa jokseenkin purevasti Costellon ja Mulliganin härskit kommentit edeltä poistuvasta hoitajasta. Costello peruukin puheitaan, mutta Mulligan saa uutta sivustatukea Crotthersilta, joka pohtii, kuka mahtanee olla lapsen isä. Bloom pysyttelee viisaasti vaiti, mutta kummastelee mielessään moista menoa paikassa, jossa syntymän ihmeen pitäisi liuottaa paatuneenkin rinnan jäitä. Löytyy häneltä silti ymmärtämystäkin, raskas työ kai vaatii raskaat huvit. Itse olen kuullut väitettävän, että patologit ovat kaikkein hurjapäisimpiä juhlijoita.
Välikommenttina Joyce kyseenalaistaa Bloomin oikeuden arvostella Irlannin nuoria toivoja palauttaen viistosti sivuvalaisten näyttämölle sivullisuuden ja avioliiton haaksirikon teemat. Tähän asti tilannetta on tarkasteltu Leopoldin näkökulmasta, mutta asiat voisi nähdä toisinkin. Molly-rouva ei ole vielä itse saanut puheenvuoroa laisinkaan, nytkin äänessä on tuntematon kommentaattori, joka heristelee vimmatusti sormeaan.
Karusellin vauhti kiihtyy
Jutut käyvät yhä hurjemmiksi. Turhaan Bloom yrittää hillitä sekalaista seurakuntaa. Kaikki mahdolliset ihmisen lisääntymiseen liittyvät omituisuudet käydään läpi enemmän tai vähemmän asiantuntevasti. Välillä lipsutaan muihinkin aiheisiin: Mulligan improvisoi pienen kauhuperformanssin, jossa esiintyy mm. Hainesin haamu. Bloomin ajatukset lähtevät harhateille, olisikohan joku pistänyt jotakin hänen lasiinsa? Välillä tuntuu kuin juopuneen Stephenin ja Leopoldin ajatukset oudosti hipoisivat toisiaan. Kumpi sitä olutpullon punaista etikettiä oikein tuijottaa? Bloom kai kumminkin, hän käy syvällä omissa lapsuus- ja nuoruusmuistoissaan, ja päivän monet pienet sattumukset kieppuvat ja sekoittuvat hänen päässään.
Takaisin nykyhetkeen palattuaan Leopold saa huomata sen lähes yhtä sekavaksi kuin äskeisen mielentilansa. Vaikka hän yrittää keskustella asiallisesti lapsikuolleisuudesta ja sukupuolen määräytymisestä, toiset vetävät koko ajan överiksi, kukin luonteensa mukaisesti. Medisiinarit kertovat hurjia juttujaan, Lenehan ja Madden puhuvat hevoskilpailuista (jo tipahtelee tiedonmurusiakin tuloksista), Lynch ja Bannon muistelevat naisiaan. Kaikista humalaisin on Stephen, jonka puheet ovat välillä raamatullisia, välillä sekavan transkedentaalisia, välillä hän vain nuokkuu hiljaa. Jokin ilme hänen kasvoillaan tuo Bloomin mieleen näkymän kaukaa menneisyydestä. Syreenit kukkivat, onko Stephen siis tuo neitosten ympäröimä pikkupoika nurmikentällä, äitinsä katseen alla? Juuri noinhan se menee: näköisyys on sisarusten ilmeissä, vanhemman ja lapsen yhteisissä eleissä, ei aina niinkään kasvonpiirteissä.
Burkelle!
Äkkiä pysähtynyt tilanne ryöpsähtää toiminnaksi. Stephenin johdolla koko porukka ryntää sateenraikastamille kaduille ehtiäkseen lähikapakkaan ennen valomerkkiä. Dixonkin ehtii mukaan, jälkeisvaihe on onnellisesti ohi. Bloomkin joutuu mukaan imuun, mutta ehtii mennessään sanoa muutaman ystävällisen sanan terveisiksi rva Purefoylle sekä hoitajalle itselleen. Aika villiä on tämän varpajaisporukan kulku: pois alta risut ja männynkävyt! Juoksujalkaa siinä mennään, mutta kaveria ei jätetä. Nyt ei puhuta historiallista kirjakieltä, kielen koukerot ovat slangia, jossa on melkein amerikkalaisiakin vaikutteita, ja promilleja aika lailla. Ja lisää tulossa: viskiä, olutta, absinttia…inkivääriolutta??? Bloomille kai. Viisikoissakin sitä aina ostettiin.
Örinästä alkaa olla vaikea saada selvää. Kaikki jatkavat omia juttujaan. Taaskin jollakin on painava mielipide Mollystä - kuuleeko Leopold? Stephenkö huonoa seuraa Mulliganille? Bannonille taitaa valjeta, että Bloom on hänen tyttönsä isä. Liittyykö Bantam Lyons seurueeseen? Kuka pakoilee ketä, Lenehan Lyonsia, jolle antoi väärän hevosvihjeen, vaiko Bannon Bloomia, joka ei ehkä pidä hänen jutuistaan. Rahaakin löytyy vielä - Stephenin palkkarahat? - siis absinttia kierros kaikille! Sadetakkimieskin näyttäytyy taas. Onko hän todellinen? Sulkemisaika: kello on yksitoista. Varsinaiset varpajaiset sai Purefoyn vastasyntynyt pikkuinen poika.
Matka jatkuu
Kadulla taas. Joku voi oikein huonosti. Joku on jo kotiin lähdössä. Porukka alkaa hajota, vielä on yössä paikkoja auki. Stephenillä ei ole avainta enää, hän kutsuu Lynchin kanssaan naisiin. Bloom seuraa varjona matkassa mustissa vaatteissaan. Pitäähän jonkun vähän katsoa poikien perään. Amerikkalaisen saarnaajan mainos julistaa synnintuntoa ja parannusta: ole hyvä ja maista.
Olihan tämä melkoinen loppuhuipennus. Melkein kuin olisi itse ollut joukon jatkona pubin kuumuudessa ja tungoksessa. Yöilma selvittää päätä sen verran, että taas mietin homeerisia yhteyksiä. Helioksen karjan tappaminen oli viimeinen pyhäinhäväistys, jonka Odysseuksen miehistö sai maksaa hengellään. Itsekin hän selvisi nippa nappa. Aika rumaltahan tämä kirjavan joukon mekastus synnyttäjien liepeillä tuntuu, mutta varsinaisesti heille ei tapahdu mitään pahaa. Vai tapahtuuko: ehkä heistä ei vain koskaan tule mitään tämän enempää. Paitsi ehkä Stephenistä, jos hänestä kuitenkin, kuitenkin kerran tulisi kirjailija. Tuo lopun purskahdus ulos kadulle muistuttaa jotenkin lapsiveden purkautumista, uutta syntymää.
|
o AJK kotisivu
o Joyce