|
Sisällön ja tyylin ristiaallokossa
Tämä lukujakso oli vielä hämmentävämpi kuin edelliset. Ei tapahtumiltaan: Leopold Bloom saapuu synnytyssairaalaan kuullakseen rva Purefoyn voinnista, tervehtii ystävällisesti oven avaavaa hoitajatarta, joutuu henkilökunnan tiloissa vetelehtivään medisiinariporukkaan, jossa on muitakin vahvistuksia, mm. jokapaikanhöylä Lenehan ja varsin vahvasti juopunut Stephen Dedalus. Buck Mulligania odotellaan, ja myöhemmin hän saapuukin yllätysvieraan seurassa. Ryypätään, kerrotaan roiseja juttuja, pannaan toinen toistaan paremmaksi. Bloom lepuuttaa väsyneitä jalkojaan, yrittää parhaansa mukaan sopeutua joukkoon. Tulee ukonilma. Hoitajatar käy välillä toppuuttelemassa mekastavaa sakkia. Yläkerrassa synnytetään.
Mutta kirjoitustyyli! Saarikoskella on ollut ihan mahdoton tehtävä, meidän kirjakielestämme ei kerta kaikkiaan taida löytyä englanninkielen kaikkia historiallisia ulottuvuuksia. Urhokkaasti hän kuitenkin on yrittänyt. Agricolan tyyli varsinkin on ilahduttava oivallus. Joyce on käsittääkseni juoksuttanut juonta kronologisessa järjestyksessä, kielen kehityksen vaiheita noudattaen. Alun hymni ainakin tuntuu pakanuudenaikaiselta, liekö sitten muinaiskelttiläinen tyyliltään. Jossain vaiheessa kieli kuulostaa arthuriaaniselta tarustolta, jossain kai viitataan Kristityn vaellukseen…mutta oma kielitaito ja yleissivistys ei nyt vain riitä alkuunkaan tunnistamaan kaikkia vaiheita! Selvästi mukana kulkevat myös kunkin aikakauden moraaliset ja eettiset käsitykset, ainakin jollakin tasolla. Ja edelleen, synnytyslaitoksella kun ollaan, tapahtuu kehitystä äärimmäisestä käsittämättömyydestä kohti selkeämpää hahmottumista ja muodon tunnistettavuutta. Alkoholin vaikutuksetkin tuntuvat kaiken muun lomassa. Oi ja voi. Ketähän
varten Joyce tämän kaiken kirjoitti?
Kantavia teemoja
Kielellä temppuilu on tekniikkaa, mutta sen suojissa Joyce kehittelee myös kertomuksensa sisällöllisiä teemoja. Näennäisen satunnaisesti Bloom ja Stephen Dedalus kohtaavat nyt ensimmäistä kertaa kunnolla. Ollaan perimmäisten kysymysten äärellä: synnytyssairaalaassa elämän ääripäät ovat lähellä, naiseuden mysteerit kiteytyvät, isä ja poika ovat yhtä ulkopuolisia. Tai olivat ainakin vielä 100 vuotta sitten, ehkä ei onneksi enää.
Isänpäivätunnelmissa näen Bloomin tässä jaksossa selvästikin ottavan Stephenin ikään kuin ottopojakseen. Hän on huolissaan tämän huonosta seurasta, huomaa toisen aidon ukkosenpelon ja yrittää auttaa rationaalisesti selittämällä, arvostaa nuoren miehen lahjakkuutta, mutta ei tuputa seuraansa. Oma Rudy-poika käväisee mielessä taas, kuolinvaatteissaan, Mollyn kutomassa lampaanvillassa.
Toinen kantava teema tuntuu olevan hedelmällisyys, syntyvyydensäännöstely ja katolisen kirkon kanta siihen. Irlannissa tämä ongelmavyyhti onkin ollut selvittämättä ihan näihin aikoihin asti. Tekstissä puhutaan ehkäisyvälineistä niin kautta rantain vihjaillen, että se tuntuu melkein koomiselta, mutta tuohon aikaan kysymys ei varmaan ollut naurun asiasta ensinkään. Kondomeista piti puhua erilaisin peitenimin, ja niiden hankkiminen lähikioskilta ei ollut mahdollista. Abortti oli vielä vaikeampi asia. Suuri rienaaja on Buck Mulligan, joka lupaa hedelmöittää kaikki naiset säätyyn katsomatta Lambayn saarelle perustamassaan laitoksessa. Mieleen tulee Kildaren National Stud, kansallinen hevossiittola, jota kävimme Irlanninreissullamme Pirjon suosituksesta ihmettelemässä. Systemaattista hommaa melkein samojen periaatteiden pohjalta, joskaan ei ilmaista asiakkaille. Huippuorilla astutus taisi maksaa suunnilleen uuden auton hinnan. Mutta Irlannissa hevoset ovat tärkeitä, kuten Pirjo sanoi.
Tuo vertaus härästä posliinikaupassa viittaa ilmeisesti katolisen kirkon valtavaan vaikutusvaltaan Irlannissa, mutta yhteys englantilaisten maalliseen vallanpitoon jää minulle sittenkin vähän epäselväksi. Tarkoittaako Joyce, että kirkon valta on ikään kuin toinen sortaja, pahempi kuin englantilaiset konsanaan. Vai että näillä vallanpitäjillä on jonkinlainen keskinäinen yhteisymmärrys? Sen ajan nationalisteille varmaan täysin kerettiläinen ajatus. Joyce viljelee raamatunlauseiden rienaavia väännöksiä tekstissään, Stephenin nuoruuden uskonnollisuus on muuttunut katkeraksi ateismiksi.
Mutta kyllä on vaikeaa tekstiä! Olisiko vaikein tähänastisista lukutehtävistä?
|
o AJK kotisivu
o Joyce