Koskela Pirkko
11 Baarikärpäsiä ja yksisilmäisyyttä

• Uusi näkökulma
• Välikommentteja yli ylätyylin
• Bloom järjen apostolina
• Loppuhuipennus
• Palautetta
• Pirkko K.: Hups!
• Pirjo: Hups vain
• Lähetä palautetta!

Uusi näkökulma

Taas uusi tyyli: nyt tarinaa vie eteenpäin tuntematon kertoja, jonka näkövinkkeli on aivan erilainen kuin Joycen aikaisemmin käyttämät. Barney Kiernanin pubia katsellaan olutlasin laidan yli jonkun satunnaisen baarikärpäsen vähitellen sumenevin silmin. Hän tulee paikalle kadulla tapaamansa Joe Hynesin kanssa, ja tuntee useimmat muutkin paikalle kulkeutuvat miten kuten. Alkutekstin paksu irlantilaisuus hänen tuumailuissaan kääntyy Saarikosken näpeissä helsinkiläisvoittoiseksi alatyyliksi. Tuntuu vähän kuin tarinaa kerrottaisiin paria kapakkaa myöhemmin jollekin ulkopuoliselle, joka ei itse ollut paikalla. Ei välttämättä meille lukijoille ensinkään. Muskeleita pullistellaan kovasti niin hengessä kuin kirjaimellisestikin.

Välikommentteja yli ylätyylin

Vähän väliä miekkosen turinaa katkovat toinen toistaan merkillisemmät tekstikatkelmat, joiden tyyli vaihtelee kelttiläisestä tarustosta seurapiiripalstojen kautta lakitupaan loikatakseen sieltä asiakirjojen kapulakielen kautta kirkkotyyliin, urheiluselostuksiin, lastenloruihin ja seinäkirjoituksiin. Tässä ilotulituksessa Joyce käsittääkseni pilkkaa ja parodioi kaikkinaista yksisilmäisyyttä, joka tekee mahdolliseksi minkä hyvänsä asian kuvaamisen halutunlaisessa valossa. Myös tuntematon kertoja on yksisilmäinen ja kykenemätön asettumaan toisten ihmisten asemaan, vaikkakin hänen kertomansa on olevinaan arkitodellisuuden kuvausta. Varsinainen kyklooppi on tietenkin salaperäinen kansalainen, joka elää tarjotuista juomista ja raivokkaasta nationalismista. Joycen lukuisat megalomaaniset luettelot ovat usein aivan poskettoman hauskoja. Tarutyyliin kuvatun kansalaisen vyöllä roikkuvat niin kapteeni Nemo kuin Saaban kuningatarkin kansanlaulujen sankarittarien sekä Danten ja Kolumbuksen jalossa seurassa. Siinä vasta m aailmojasyleilevää suurirlantilaisuutta! Ja katsokaapa tarkasti loppupuolen tappavan pitkää pyhimysluetteloa: siellä on kumman tuttuja nimiä! Ja ettei se alun runsaudensarvi vain olisi paisuteltu kuvaus Dublinin kauppatorista? (Oliko siellä sellainen, Pirjo?)

Bloom järjen apostolina

Bloom aikailee kapakan ovensuulla, koska hän on ilmeisesti sopinut tapaavansa Martin Cunninghamin tiettyyn kellonaikaan. Jo tämä riittää käynnistämään häntä koskevat pahansuovat jutut, jotka vain pahenevat luvun loppua kohti. Baarikärpäset pitävät sankariamme peruspihinä besserwisserinä, joka työntää lusikkansa joka soppaan, olipa kyse vedonlyönnistä, karjataudeista tai kuolemanrangaistuksen tarpeellisuudesta. Mollystäkin puhutaan rumemmin kuin vielä koskaan tähän mennessä. Yltiönationalistinen kansalainen ärsyyntyy ennen muuta Bloomin juutalaisuudesta ja yrittää haastaa riitaa.

Samanaikaisesti Bloomin kommenteista välittyy kuitenkin kuva asioita useammalta kannalta tarkastelevasta sovinnollisesta miehestä, joka edelleen jaksaa pitää myös hädänalaisten puolta. Hän ei halua kiihkoilla, vaikkei ehkä niin syvällisen sivistynyt olekaan. Juoppotuurissaan olevan Bob Doranin jututkin hän jaksaa kuunnella, ja tuntee myötämieltä Denis Breenin vaimoparkaa kohtaan muiden ilkkuessa. Blazes Boylanin mainitseminen on hänestä yhtä kiusallista kuin tähänkin asti, mutta urhoollisesti hän silti osallistuu keskusteluun, kun ei onnistu puheenaihetta vaihtamaankaan.

Loppuhuipennus

Bloomin välillä poistuessa tunnelma vain tihenee. Paikalle tullut Lenehan arvelee Bloomin menneen hakemaan hevoskilpailuvoittojaan. Tämä on nyt niin kumma juttu, että selvittelin sitä vähäsen. Ilmeisesti koko juttu sai alkunsa siitä, kun Bloom sanoi ennen hautajaisia kadulla tapaamalleen Bantam Lyonsille, että tämä voi heittää lainaamansa lehden pois. Siis throw away. Sattumoisin ihan oikeasti 16.6.1904 Ascotin Golden Cupin voitti tuntematon heppa nimeltä Throwaway ohi kaikkien ennakkosuosikkien, joten jälkikäteen Bloomin huomautus voitiin tulkita vedonlyöntivihjeeksi. Kaikki merkilliset puheet näiden kisojen ympäriltä eri yhteyksissä selittyvät siis tätä kautta. Bloom itse tuskin oli tietoinen koko asiasta, hänhän piti vedonlyöntiä rahojen hukkaan heittämisenä ja hullujen hommana.

Kansalainen ja muut baarikärpäset tulkitsevat tämän tietenkin taas uudeksi todisteeksi juutalaisen kieroilusta. Kun kaiken lisäksi käy ilmi, että Bloom on jotenkin ollut osallisena johonkin lehtijuttuun, joka on saattanut Sinn Fein -järjestön huonoon valoon, alkaa mitta olla täysi. Kaikki vanhat kaunat kaivetaan esiin kolmanteen ja neljänteen polveen. Yhdet vielä, ja sitten muotoillaan haasteet. Juutalainen ei voi olla kunnon irlantilainen. Ja sitä paitsi kunnon irlantilainen tarjoaa kavereille kierroksen, varsinkin jos voittaa vedonlyönnissä. Bloomin palatessa ilma on täynnä uhkaa. Martin Cunningham on kelpo mies, joka yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on, ja toimittaa pikaista lähtöä Dignamin lesken luo.

Bloom on jo kärryissä, kun humalainen ja kostonhimoinen kansalainen tulee perästä herjoja sylkien. Kapakan ovensuulla häntä säestää innokas ja sekalainen seurakunta: "kaikki kansakunnan retkut ja lutkat". Bloom ryhdistäytyy puolustamaan ihmisyyttä ja omaa rotuaan: etsimättä tulee mieleen Chaplinin pikku parturi elokuvassa Diktaattori. Vaikka tyhjä keksipurkki lentää perään kuin kykloopin heittämä kivi, se ei osu sankariin, niin kuin ei osunut Odysseukseenkaan. Koira usutetaan perään, mutta ei se pärjää tässä loppunousussa, jossa tyylit lopullisesti sekoittuvat omaan mahdottomuuteensa. Voiko tämä antisankari sittenkin selviytyä koko jupakasta kunnialla, niin kuin tuo hevoskilpailujen voittaja, joka tuli tyhjästä? Vai mitä tämä profeetta Elia-vertaus tässä tekee? Taannoinhan Elia tulee! oli poisheitetty lentolehtinen virran vietävänä. Kummallinen lopetus.

Palautetta 

Pirkko K.: Hups!

Pirjo: Hups vain

Lähetä palautetta!