Koskela Pirkko 
08 Viisastelijoiden kerho kirjastossa

Lukulampun alla

Tapaamme taas Stephen Dedaluksen, joka on kulkeutunut pubista kirjastoon. Lukulampun alla kokoontuvassa seurueessa keskustellaan ylen oppineesti kirjallisuuden ja filosofian erilaisista suuntauksista, ja Stephen joutuu esittämään nokkelaa nuortamiestä luoviessaan kansallisromantiikan, abstraktin idealismin ja klassisten kuvien kumartelun välimaastossa. Vaikuttaa siltä kuin hän yrittäisi pyrkiä kirjalliseen sisäpiiriin, mutta portti on ahdas, ja tiukat ovat piiritanssin kuviotkin. Omat vapaat ajatuksensa hän haluaa pitää omana tietonaan. Täytyy vain kestää ja tähdätä tulevaisuuteen. Suuri irlantilainen romaani on vielä kirjoittamatta. Varmaankin Joyce peilaa tässä omia tuntojaan ja kokemuksiaan. 

Seurueen jäseniä kuvaillaan hauskasti, kieli elää ja muuttuu kuvattavan mukana. Kveekarikirjastonhoitaja keinuu sekä kulkiessaan että kannanotoissaan. Stephenin omat ajatukset ovat lyhyitä, katkeransävyisiä kommentteja hänen roolihahmonsa sujuvien puhevirtojen lomassa. Hän esittää fiksumpaa ja kokeneempaa kuin miksi itsensä todellisuudessa tuntee, ei mitenkään harvinaista sinänsä. Joukossahan on mm. maineikas A.E.Russell, joka -kurjuuksien kurjuus - ei näköjään ole edes harkinnut Stephen Dedaluksen runojen ottamista tekeillä olevaan antologiaan… 
 
 

Hra ja rva Shakespeare

Kysyin viime viikolla tähtitiedettä harrastavalta työkaverilta, mitä parallaksi oikein tarkoittaa, ja tämä Shakespearejuttu on nyt juuri sitä, jos oikein ymmärsin. Näkökulman vaihtamisesta johtuvaa ristikkäisvalotusta, saman asian havainnointia eri pisteistä. Niin kuin Shakespearea on sekä Hamletissa että hänen isänsä haamussa, niin Joycekin on sekä Stephenissä (nuorena, vieraantumassa kotimaastaan) että Leopold Bloomissa (vanhempana, muukalaisena vieraalla maalla, josta on tullut uusi koti). Kirjailijan naiskokemukset ja kapakassakäynnit, ystävyyssuhteet, perhetausta ja muut elämänkokemukset ovat kaikki vaikuttamassa siihen millainen ihminen hänestä tulee ja mitä sanottavaa hänellä on. Kai se niin on? En minäkään usko, että suuret kertomukset tulevat tyhjästä, vaikka ei ihan yksi yhteen -tulkintoja lähtisikään tekemään. 
 
 

Mulli-Buck irvailee, ja Stephen myös

Buck Mulligan ilmestyy kirjastoon. Jossain välissä Stephen on ehtinyt lähettää pisteliään sähkösanoman peruakseen aamulla sovitun tapaamisen, mutta lannistumattoman hyväntuulinen Mulligan ilmestyy häntä etsimään. Näemme hänet Stephenin silmien kautta jokseenkin törkeänä tyyppinä, jota onni kuitenkin tuntuu jatkuvasti suosivan. Lahjakkuudestaan huolimatta Stephen on alakynnessä, ja itsekin siitä tietoinen. Surutta Mulligan herjaa lukeneiden herrojen pyhiä arvoja: Shakespeare -nimi kuulostaa tutulta! Hän pelleilee kirjoittavansa rivon näytelmän lonkalta, heittää löysää läppää naisista jne. Stephenin omat käsitykset naisista tuntuvat liikkuvan pelonsekaisen kunnioituksen ja kaihon äiti-huora-madonna -akselilla, mutta hänkin muuttaa puhetyyliään ja kehittelee juttua Shakespearen naisasioista. Hän pistää paremmaksi omilla aseillaan: sivistyssanoja viljellään valtavasti, kaikenlaisia ajatuskeikauksia ja loikahduksia samaten. Välillä ollaan kuin näytelmässä, välillä keskustelu kulkee runona Stephenin päässä. Päästä än arkaluontoisiin perhesuhteisiin, ihan teoriatasolla tietenkin. Shakespearestahan tässä puhutaan, enimmäkseen. 

Jotenkin Buck Mulligan pääsee aina niskan päälle jollakin yksinkertaisella kommentilla, joka vie Stepheniltä maton alta. Hän on Stephenille vähän samanlainen kivi kengässä kuin Blazes Boylan Bloomille. Stephenillä on ongelmia oman isänsä kanssa: yhteisymmärrystä ei ole, ja se on tuskallista. Mutta täytyy olla kuin ei olisikaan. Hän alkaa väsyä suunsoittoon. Kuningaskunta ryypystä. Ja Mulligania pyytämällä pyydetään sinne kirjalliseen illanviettoon Mooren luo, vaikka hän vain ilkkuu ja pilkkaa kaikkia ja kaikkea. Haineskin on kutsuttu, mutta Stepheniä ei vahingossakaan! 
 
 

Bloom statistina

Leopold Bloom liikkuu tässä jaksossa vain taustahahmona. Hän tulee kysymään Kilkennyn paikallislehdessä julkaistua ilmoitusta kirjastosta, ja joutuu myöskin Buck Mulliganin pilkan kohteeksi. Saamme kuulla, että hän todella kävi tirkistelemässä museon jumalattarien takalistoja, ja jutkuksikin häntä halveksivasti mainitaan. Lopussa Leopold kulkee leopardin askelin kaverusten välistä ulos kirjastosta erottaen heidät näin toisistaan. Ystävyyden loppu näyttääkin aika väistämättömältä. Stephen ajattelee itsekseen: loukkaa vain minua vielä. Puhu. Mielessään hän on jo pääsemässä suurisuisen medisiinarin pistojen ulottumattomiin. 
 
 

Mitä tarkistin tällä kertaa

Ranskalainen sotapäällikkö Monsieur de la Palice, joka eli viisitoista minuuttia ennen kuolemaansa, kuoli Pavian taistelussa Italiassa 1525. Sotilaat lauloivat kotiinpalatessaan valituslaulua, jonka loppusäe muuttui kansan suussa väärinkäsityksen vuoksi (enviestä tuli en vie). Myöhemmin tehtiin toinen, iloisempi kuplettilaulu samasta aiheesta, ja siinä on tuo Stephen Dedaluksen suuhun pantu säe: 

M. de la Palisse est mort, Mort devant Pavie Un quart d'heure avant sa mort Il était encore en vie! 

Tästä syntyi myöhemmin ranskankieleen käsite lapalissade, jollaisia Monsieur itse ei siis suinkaan laatinut. Lapalisse taas on herran kotikylän ja linnan nykyinen kirjoitusasu. Aina sitä oppii! 

 

Palautetta 

Asko Korpela: Joyce peilaa itseään

Asko:  Palaan tähän vielä uudelleen, nyt jo Pirjonkin tekstin luettuani. Itse en tämän otsikon mukaan tullut ajatelleeksi. Kuvittelen, että aika oleellinen asia. Niin olin Shakespearessa kiinni, että jäi huomaamatta Stephenin roolipuheen ja omien ajatusten rinnakkainen juoksu.

Parallaksi

Kun otat valokuvan, etenkin läheltä ja etsimesi aukko on linssin yläpuolella, joudut tähtäämään vastaavasti vähän ylemmäs, sillä linssi ottaa kuvan alalreunaan sellaista, mitä et tähtäimestä näe. Teet parallaksikorjauksen. Valokuvaan paljon ja joudun koko ajan pitämään tämän mielessä. Jos tähtäys tapahtuu kameran linssin kautta, kuten on asia kalliimmissa ja paremmissa kameroissa, ei parallaksikorjausta tarvita, koska näet saman kuin kamera.

Mulli-Buck irvailee, ja Stephen myös

Luulen että tämäkin on aika tärkeä pointti. Suuren tekstin tekijä ei näe vain omaa näkökulmaansa (Stephen), vaan uskaltaa kertoa sen vastapainosta sellaisenaan (Mulli). Tämä kiinnostaa lukijaa, ei yksipuolinen 'aivopesu' ja oman oikeutuksen puolustelu.

Shakespeare

Kiinnostavaa havaita, että niin moni kiinnittää huomiota tähän Shakespearen yksityiselämään, joka siis sittenkin saattaa heijastua myös hänen tuotantoonsa. Itse en tässä yhteydessä kiinnittänyt siihen mitään huomiota, vaikka ennenkin olen siitä lukenut. Yksityiselämän ja julkisen toiminnan kytkökset saattavat tosiaan joskus olla tärkeitä. Muistuu mieleen Yhdysvaltojen edellinen presidentti Clinton, eräänlainen aina jaloilleen putoava kissa. 

Upea 'tarkistus': lapalisse. Että keksitkin! 
 

 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pirkko Koskela ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20030928 (20030928) o o AJK kotisivu o Joyce